Elämä on katoavaa. Minut muistaa tuleva sukupolvi, sitä seuraava, ehkä vielä kolmaskin. Mutta sen jälkeen olen ehkäpä muisto jonkun huulilla. Kukaan ei muista nauruani, ääntäni, katseitani.
Olen nimi hautakivessäni. Olen lähtenyt elämän kiertokulkuun.
Olen osa puita, kukkia, elollista ja elotonta luontoa.
Sitä minä olen nyt ja siksi muutun nukuttuani pois.
Sodat, riidat. Kaikki, mikä on tänään jonkun omistama, millä oli merkitystä tänään, ei maailmankaikkeuden janassa ole kovin merkityksellistä. Kaikki jää luonnolle. Kuka muu kuin luonto voisi hallita vuoria, vihreyttä miljoonia, miljardeja vuosia?
Minulle on annettu mahdollisuus elää tämä kaunis elämä. Nauttia jokaisella hengitykselläni siitä. Minulla on vain pieni hetki rakastaa tämän elämän kauneutta.
Elämä tuntuu merkitykselliseltä.
Juttelu, nauraminen, pohtiminen.
Lyöt aalloillasi sydänrantaani.