Sattuipas, kun pyöriskelin paikallisen opinahjon käytävillä pallohukkaisena etsien toimistoja, että juuri kun on tunne ettei kukaan tunne minua niin kaunis nuori nainen hihkaisee iloisesti ”heiiii” ja hymyilee suuntaani. Vilkaisen olkani yli että kuka minäkö hö, tää on nyt joku piilokamera…Nainen jatkaa hymyään ja toteaa ”ai se ei tunne mua enää”. Sillon välähti, vasta! Hän oli autonkuljettajani menneeltä vuosikymmeneltä eräänä juhannuksena! Tanja!(nimi muutettu). Oli kiva nähdä häntä, mutta kivuus kärsi kun olin ihan asioilla kyseisessä lafkassa. No löysin kuin löysinkin etsimäni toimiston, mikä oli aivan eri rakennuksessa kampuksella, ja toimitin hakupaperini sisään.
Ja ei se ole oikeesti eka kerta kun käy juurikin noin että kahden minuutin sisällä jossakin mestassa minut tunnistetaan jopa etäältä. Joko minut tunnetaan aika laajasti tai sitten se on joku kirous tai siunaus, mikä lie. Ja aivan sama vaikka olisin käymässä satojen kilometrien päässä kotoa.
^I Ball^