Siellä se Aleksikin nyt on. aivan totta samassa huoneessa missä isäni ja hänen veljensä ovat lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneet, En tiedä mistä johtuu mutta viihdyn täällä mummon murkissa erittäin hyvin, uskon sen johtuvan osakseen siitä koska mummo on kokoajan komentamassa ja kertomassa hyviä elämänohjeita joita minä taas parhaani mukaan koitan kumota. olen kiitollinen että saan täällä viettää aikaa ja toivon myös että mummon hermot kestää mikää on taas hyvin epätodennäköistä 🙂 Mä olen huomannut itsestäni semmoisen asian että….. no mä mietin sellaisia ”entä jos” juttuja joita voi kokeilla käytännössä. esimerkiksi jos olen yksin autoilemassa ja huomaan tien olevan liukas ja muita tiellä liikkujia ei näy niin yritän saada auton luisuun kääntelemällä rattia voimakkaasti ja sitten kun auto alkaa heittelehtiä koitan pitää sen hallinnassa( en mä hullu oo kuitenkaan niin eläkää luulko että mä lujaa ajaisin 80 km oon joskus kokeillu) Syy että MIKSI mä näin teen on tietenkin se et jos se auto joskus vahingossa lähtee käsista niin mulla olis teoriassa mielessä mitä mun pitäis tehä että mahdollisimman vähän tulis vahinkoa. Eikö ole ihan järkeenkäyvää???