I´m not a girl not yet a woman…
En koskaan ole tainnut kasvaa aikuiseksi. Sisimmässäni edelleen kaipaan äitini syliin. Haluan, että minusta joku huolehtisi ja saisin olla edelleen lapsi.
Jotain jäi kesken jo kauan sitten, astuin aikuisten maailmaan liian varhain ja nykyään en tiedä mitä olen. tunnen itseni liian nuoreksi ollakseni aikuinen, samalla tunnen itseni liian vanhaksi ollakseni nuori. En osaa pitää hauskaa ja hullutella koska mielestäni sellainen ei kuuluu aikuisen äidin ja puolison tehtäviin, mutta en osaa olla vakava ja minua monesti lapsettaa ja tulee kovia ikävän puuskia jotka taas eivät kuulu siihen muottiin jossa minun nyt pitäisi istua.
Mitä minä olen?
Toki voisinhan yrittää sotkea kaiken sekaisin, mutta ne riitelevät näkemyksiäni vastaan.
Olisi vissiin kasvun paikka, mutta miksikä minä kasvan kun en tiedä mitä minusta pitäisi tulla?
On hämmentävää kun ei tiedäkään kaikkia vastauksia kuten joskus luuli. On hämmentävää kun joku sanoo että en ole koskaan tainnut katkaista napanuoraa. Ja näinhän se on. Mutta jos en omasta perheestäni ole osannut irroittautua osaanko koskaan nykyisessä perheessäni päästää lapsistani irti? Kuten huomaa lasken itselleni edelleen kaksi eri perhettä, koska en jotenkin tunne että minulla olisi oma perhe ja sitten erikseen sukuni. En ole sisäistänyt sitä että olen nyt itse se henkilö jonka sylissä vielä haluaisin keinua, eikä se tilanne tule muuttumaan.
Aikuisten maailma on pelottava ja hämmentävä paikka.
Toivon, että muut kaltaiseni saisivat itselleen kädestä kiinni pitäjän joka ohjaisi sillä tiellä. Itse yritän hoiperella ja selviytyä.
It’s time to be a big girl now and big girls don’t cry…