Cristalin makaronit ja Martinan meikit!

  • Sunniva Strömnes

Viime viikon lauantaina käväisin valokuvaaja-ystäväni Essin kanssa yhdessä vuoden parhaista muotitapahtumista, eli TIGI Photo Awards -gaalassa. Tällä kertaa vuosittainen tapahtuma järjestettiin näyttävästi Circus-yökerhossa Helsingissä. Esillä oli uutta hiusmuotia ja TIGIn kilpailu siitä, kuka onnistuu parhaiten hiuskuvakilpailussa.

Saatuamme kuohuviinilasit käteen ja syötyämme pikkusuolaista ja taivaallisen makuista ruusunmarjavadelmavalkosuklaahöttöä istahdimme alas seuraamaan hiusmuotinäytöstä. Upeita malleja risteili ees taas catwalkilla. Erityisesti mieleeni jäivät hieman Saimi Hoyerin näköiset tytöt, joiden punaiset hiukset oli jollakin tapaa saatu näyttämään siltä kuin tulenleiskat löisivät ylös heidän päästään. Myös söpöt nutturat ja krepatut hiukset sekä pinnit mallien hiuksissa jäivät mieleeni. Ja yhdellä komealla miesmallilla oli niin upeat pitkät paksut kiharat hiukset, että kylmät väreet kulkivat selkäpiitä pitkin.

Takahuoneessa törmäsin myös vanhoihin tuttuihin. Artisti Cristal Snow:n kanssa vaihdoin ruokakuulumisia ja sain taas uuden korvaamattoman vinkin, nimittäin laulajan äidin makaronilaatikkosalaisuuden. Cristalin äiti vaihtaa puolet munamaitoseoksen maidosta makaronien keitinveteen, jolloin laatikko maistuu mehevämmältä. Tätä kikkaa aion kokeilla tulevana viikonloppuna.

Malli Martina Aitolehden ja hänen kauniin ystävänsä kanssa juttelimme tietenkin kauneusvinkeistä. Aina yhtä lumoavalla Martinalla oli yllään ihana mekko, olisiko ollut Sunny´s Fashionista, ja kun ihastelin hänen hehkeää elokuvatähtimaista täydellistä meikkiänsä, hän paljasti löytäneensä ihanan uuden meikkivoiteen. Harmikseni en enää muista tuotteen nimeä, joten täytyy tilaisuuden tullen udella se Martinalta uudestaan.

Tyylivelho Tommy Kilposen kanssa vaihdoin myös muutaman sanan. Muodista tietenkin. Erityisesti huomioni kiinnittyi Tommyn pitkävartisiin miesten saappaisiin ja haaremihousuihin. Vaaleanpunainen kauluspaita ja muodikas puolipitkä parta kruunasivat kokonaisuuden. Kuulostaa ehkä kirjoitettuna omituiselta, mutta Tommyn päällä asu oli törkeän muodikas. Samaan aikaan rento ja hienostunut.

Ilta oli muutenkin todella onnistunut ja hauska, sillä tilaisuudesta sain aimo annoksen vinkkejä omiin syksykampauksiini. Olen sitä mieltä, että kun hiusmuotia esitellään, sitä pitääkin esitellä överiin tyyliin, jotta me tavalliset tallaajat saamme hyviä ideoita, joista voimme muunnella itsellemme sopivat kampaukset. Itse aion tehdä hiuksistani välillä kiharat ja välillä suorat ja suihkuttaa ne täyteen TIGIn ihania uusia hajustettuja uutuuskiiltosuihkeita. I love fashion...

...and so does Cristal

3 kommenttia

Anonyymi

23.9.2010 08:42

Kerro meillekin, kun saat tietää meikkivoiteen nimen :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

23.9.2010 10:53

Hyvä esimerkki ns. nollatekstistä. Tätä on nyt jatkunut jo viikkoja. Joskus sen vaan näkee, kun kirjoittajalla ei ole mitään annettavaa. Ei tätä enää jaksa. Blogin lukeminen loppui siis tähän.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sunniva Strömnes

4.10.2010 15:53

Meikkivoide, joka Martina Aitolehdellä oli kasvoissa oli M.A.C merkkinen ja siinä oli mineraaleja. Eli jokin mineraali-meikkivoide tai meikkipuuteri. Sen verran hieno lopputulos, että suosittelen lämpimästi :).

Syysterkut Sunnivalta :)!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi