Ensimmäinen merkintä sinkku linnien lokikirjaan.. Tosin tämänkin laadinta on aina vaan lykkääntynyt, koska jostain syystä nyt sinkkuna tuntuu ettei aika enää riitä mihinkään.
Tosin osasyy siihen saattaa löytyä siitä, että sinkkuuntumisestani on vielä niin vähän aikaa, että koko ajan täytyy kehittää korvaavaa tekemistä, ettei vaan vahingossakaan pysähtyisi ajattelemaan.
Mutta niistä korvaavista tekemisistä (korjaussarjoista) enemmän myöhemmin, Nyt tarkoituksena oli kirjoittaa aiheesta hyvä seksi.
Kuinka turhauttavaa onkaan jos suhteessa seksi on ollut hyvää ja nautinnollista, ja sitten se osa elämää viedään yhtäkkiä varoittamatta pois. Voin kertoa, että sitä osaa jää tosissaan kaipaamaan. Seksiähän saa jos vain haluaa, mutta laadun kanssa voi sitten olla vähän niin ja näin.
Mielestäni olisikin reilumpaa jos jätetylle osapuolelle annettaisiin eron yhteydessä suhteen kestosta riippuva määrä ”seksiä”-kortteja. Kuitenkin minimissään kolme.
Näillä korteilla saisi hyvää seksiä, kun tuntuu, että sitä tarvitsee.
Koska jos se puoli olisi kunnossa, niin erosta toipumiseen voisi käyttää enemmän energiaa kun ei koko ajan tee mieli.
Jos suhteessa taas ei hyvää seksiä ole ollutkaan, niin voisin kuvitella eronkin olevan helpompi, eli oikeastaan joka kerta kun saa huonoa seksiä, pitäisi vaan olla hyvin kiitollinen.. eipä jää ainakaan ikävä!