Miksi vitussa sääntöjä noudattamalla ei tapahdu omalle kohdalle koskaan mitään hyödyllistä? Mikä saa asiat tuntumaan sellaisilta? Ei vaan jaksa jatkuvasti kiinnostaa siivota muiden sotkuja. Eräs vaikutusvaltainen suomalainen urheiluvalmentaja huudahti viime syksynä EM-lopputurnauksessa kutakuinkin näin: ”Maailma ei voi olla näin epäoikeudenmukainen.”. Eihän se sitten lopulta ollutkaan. Hienot peliesitykset kantoivat alkusarjasta aina jatkopeleihin saakka. Kahden pisteen tappio Makedoniaa vastaan, tuntui turnauksen loppusijoituksissa peräti viiden sijan verran(jossittelua). Suomi päätyi hienosti yhdeksänneksi, sivuten parasta sijoitustaan milloinkaan niissä karkeloissa. Jossitteluun ei jäänytkään siis aihetta. Omat odotukset ainakin täyttyivät hienosti. Paikan päällä katsomossa, riitti suomalaisia kannattajia, luomaan hienoa tunnelmaa. Oli hienoa olla mukana.
Suomi raivasi tiensä jälleen tuleviin koripallon EM-kisoihin. Kokemus oli viimeksi niin mahtava, että mielelläni lähtisin matkaan myös tällä kertaa. Maailma on kuitenkin niin epäoikeudenmukainen, että taitaa jäädä omalta kohdaltani väliin nuo kisat. Slovenia kiinnostaisi matkakohteena kyllä muutenkin. Koskahan voin itse todeta maailman olevan oikeudenmukainen. Turhauttanut se on jo vuosikausia. Tunnen ymmärtäväni hiukan Harri Ollin vuodatusta. Suomen liittäminen Venäjään voisi olla tosiaan melko vallaton ratkaisu. Vallattomuus lienee Suomen kohdalla jo muutenkin arkipäivää. Harri Olli tukahduttaa väkivaltaista tunnekuohuaan, aivan kuin se olisi viimeinen hätähuuto maamme ja kulttuurimme puolesta. Miellyttävä väkivalta on jo osaltaan syönyt kulttuuriperimästämme leijonan osan. Onneksi on vielä ihmisiä, jotka käyttävät valtaansa Harri Ollin tavoin. Miksi kukaan oikeasti vaikutusvaltainen julkisuuden henkilö ei vaivaudu puhumaan maamme puolesta? Lampaita kyllä riittää tässä maassa sinne kebabkioskille.