Ranskassa on kehitteillä kielto täysin peittäville hunnuille julkisilla paikoilla. Suomessa ei ole ainakaan vielä huhuiltu tosissaan moisien kieltojen perään, ja toivon ettei niin tule käymään vastaisuudessakaan. Suomessa uskonnonvapaus on perusoikeus ja pidän myös kieltoa uskontoon liittyviä symboleja tai vaatekappaleita kohtaan tätä vapautta rajoittavana tekijänä.
Luulen, että tällainen kielto olisi leimaava muslimitaustaisia naisia kohtaan. Kielto myös hankaloittaisi, eikä missään nimessä ainakaan parantaisi sellaisten naisten asemaa, joiden on pakko käyttää huntua.
Lainsäädäntö ei saa johtaa siihen, että osa naisista syrjäytyy vielä enemmän suomalaisesta yhteiskunnasta, jos tällaista kieltoa jostain syystä alettaisiin puuhailla Suomeenkin.
Täysin peittävien huntujen käyttö ei ole myöskään mikään suuri yhteiskunnallinen ongelma Suomessa, sen sijaan meidän tulisi antaa apua ja tukea jokaisessa yksittäisessä tapauksessa jos nainen on painostettu (syystä tai toisesta) käyttämään jotain tiettyä vaatekappaletta.
Rehellisesti kysyen – eikö meillä pitäisi demokraattisessa yhteiskunnassa olla oikeus pukea päällemme mitä haluamme? Jos joku haluaa kulkea haaremihousuissa (jotka eivät ohimennen sanoen ole oikein minun makuuni…), olkoon hänellä siihen täysi oikeus. Jos jollakulla on halu ja pokkaa käyttää valkoisia tennissukkia sandaalien kanssa, saa minulla olla siihen mielipide, mutta ei puuttumisoikeutta, eikä siis myöskään oikeutta kieltää sellaista pukeutumista.
Olen luonnollisesti kaikkea ihmisten sortoa vastaan, tässä tapauksessa naisia, mutta pukeutumiskoodeja säätäviä lakeja emme halua Suomeen!