Olipas hauskat kaverin kolmekymppiset eilen, olokin on vähän sen mukainen tätä kirjottaessa. Bileiden teemana oli army look. Käytiin ostamassa lahjaksi hänelle hieno gurkhien käyttämä kukri, oli siinä mukana pari pikkutikkuakin. Sitten ostettiin itellemme vähän sälää, eli kyseessä oli vuoden turhimmat ostokset. 🙂
Tietysti olimme (melkein) ainoat jotka kostyymit päälle olivat vetäneet. 😀 Eihän siinä, hyviä kuvia tuli yhdestäkin kaverista jossa pikkulikat poseerasivat 70-luvun saksalaiseen suojapukuun sonnustautuneen henkilön kanssa.
Lähettiin sitten loppuillasta keskustaan yhteen baariin. Kyllä oli jengillä ihmettelemistä kun yhdellä oli sirpaleliivit päällä ja mulla kokonainen aavikkokamopuku, missä oli tietysti asianmukaiset *öhöm* aselajitunnukset. Jotkut tuli puhuttelemaan mua vielä saksaksi!:D
Antelin siinä yöbussissa sitten porukoille hohtavia tikkuja. Just kun olin jäämässä pysäkillä pois, yksi kaveri kysyi mun tunnuksista et mitä ne on. Sanoin vaan että erikoisjoukot. Kundi alkoi tietysti heti pätemään ja jankkaamaan, no olin jäämässä ja ei mulla ollu kiinnostusta siihen keskusteluun.
Riittää, kun tiedän olevani oman elämäni spesol forses.