Vituttaa niin helevetisti!
Otetaan ihan rauhallisesti ja eikös juotaisi kupit kahvia, minä sanoin. – Juotiin kupposet kuumaa ilman alkoholia ja ystäväni rauhoittui, silminnähden.
Mikä se noin painostaa sinua tänään, oletkos ehkä käyttänyt jaloa juomaa pitkänkin ajan? – Muutaman viikon vain ja jatkan jos tässä perkeleen asiassa ei muuta tule. – Hän totesi.
Mikä sellainen asia on, joka laittaa ihan kunnon miehen juomaan patologiseen tilaan itsensä. Puhallutin ja hän puhalsi lähemmäs kolmea prommillea. Tarkistin sydämmen ja verenpaineen. Heikolta näytti, hänen kohdaltaan.
Kuuleppas ystäväni, sanoin, olisikos aika viettää muutama vuorokausi katkolla, kysyin ystävällisesti häneltä.
Menköön vittuun kaikki ja sinäkään tohtori et edes ymmärrä minua.
Siinä sitten pohdittiin molemmat sitä, mikä olisi hänelle hyväksi. – Tultiin yhteiseen sopimukseen siitä, että hän jää muutamaksi päiväksi tarkkailuun.
Viikonpäivät osastolla vierahtävät nopeaan ja minä olin sinä aamuna päästämässä hänet kotiin, sinne turvalliseen paikkaan.
Siinä kun juteltiin niitänäitä, kysyin lopulta: Vituttaako vielä?
Hän katsoi minua kuin outoa mutta hymyili ja sanoi: Kiitos