Juhlat on juhlittu ja koville ne näyttää ottavan, kun niitä ulkopuolisen silmin katselee. Homot, lesbot ja heterot tanssahtelivat hyvässä yhteisymmärryksessä linnan parketilla ja itse rouva Presidentti hymyili niin loistavasti että olisi hyvinkin ansainnut illan hymytyttö patsaan, jos sellaisia olisi ollut jaossa.
Myöhemmin – toisaalla, mustaa miestä solvataan mustaksi ja siitä kimpaantuneena hän paukuttaa otsansa verille ravintolan oveen. Poliisi ja sairasauto tulee tietenkin paikalle ja kaikki huomaavat potilaan voivan tilanteeseen nähden erinomaisesti, kun hän vielä kuitenkin jaksaa painia ovimiesten kanssa.
Joitakin hetkiä myöhemmin kiirii kaikkialle tieto että Suuri Tunteitten tulkki, Kari Tapio on nukkunut pois.
Olen tavannut Karin ensinmäistä kertaa Suonenjoella silloin kun Mansikkakarnevaalit olivat ensimmäistä kertaa. Meitä oli sellainen poikaporukka koolla siinä keskustan tuntumassa. Lenkkimakkaraa eväänä ja juomana halvinta punkkua mitä kaupasta saa. Karilla oli kuitenkin myös kitara mukanaan ja sitä siinä soitteli ja kyllä siinä taidettiin kaikki jotain hoilatakkin viinin ja nuoruuden innoittamana. Siihen aikaan Karia ei tunnettu suurena tähtenä, tosin hän oli muitten senaikaisten musiikista kiinnostuneiden kaveriensa kanssa käynyt keikoilla Jänismajoilla ja pisin keikka taisi ylettyä jopa Kaaville asti. – Muistan kuinka Kari siellä Suonenjoella Landolaansa näppäillessä tokaisi, minusta tulee vielä kuuluisa vaikka te pojat nyt minulle naurattekin.
Niin me teimme, nauratti, että todellako Jalkasen Karista kuuluisa.
Se hänestä tuli ja erään kerran tapasin hänet Helsingissä jossa hän oli esiintymässä. Juteltiin ja muisteltiin Kuopion tuttuja ja yleensäkin menneitä aikoja. Palautin hänen mieleensä tuon yllä kertomani Mansikkakarnevaali aikaisen tapahtuman ja sanoin, ettei nyt naurata kun sinusta on näköjäänkin tullut se jokin.