Kello oli jo jotain kahden paikkeilla aamu-yöstä ja minä pyöriskelin sängyssä hermostuneena. Uni ei tullut sitten millään silmään vaikka olinkin rättiväsynyt. Otin lämpimimmän takkini ja syvälle päähäni vetäisin pipon ja ei muuta kuin happihyppelylle ulos.
Kävelin katuja ylös ja alas. Eipä ollut kulkijoita. Missähän muut ovat – mietin. Nostin katsettani hieman ylös ja huomasin ihmisten ikkunoiden täyttyneen Adventti kamalla. Kynttilöitä ja tähtiä. Se näky lämmitti. Onhan minullakin tähti ikkunaan, tosin jo kulahtanut sellainen mutta kukapa sen niin tarkasti näkisi, kun asun lähempänä taivaan sineä kuin maan kamaraa.
Aseman lähellä tuli vastaan tuntematon ja pummasi tupakan. En minä polta, sanoin hänelle. Tuntematon mumisi jotain itsekseen ja häipyi sinne mistä oli tullutkin. Arveli ehkä minun valehdelleen. – Lopetin polttelun jo aikoja sitten turhana ja vanhan aikaisena hupina. Terveyskin meinasi mennä siinä tuprutellessa savukiekuroita toisten silmille.
Asettelen jalkateräni kotia kohti sillä kylmä viima käy jo luihin ja ytimiin.