Koska kerään yhä rohkeutta deitti-ilmoituksen tekemiseen ja tuoreimmat minusta olevat kuvatkin ovat viime vuosikymmeneltä, tutkailin tämän sivuston muuta tarjontaa ja luin muita blogeja. Jotkut olivat huonoja, jotkut hyviä. Lopuksi ihastuin naiseen nimeltä Sandra Marins.
[LAINAUS Sandra Marins] Muutin enkkuun mennäkseni naimisiin Russell Brandin kanssa. Hänet vei Katy Perry. Sitten vaihdoin Williamiin. Sitten tuli Kate. Minulla on pari Kate ja Katy nimistä tuttua. Poistin ne kaikki facebook-kavereista. Ihan vaan varmuuden vuoksi. [/LAINAUS]
Muodikkaana tyylibloggaajana neiti Marins käsittelee ajankohtaisena aiheena kuninkaallisia häitä. Muotitietoisena elokuvabloggaajana minun on tehtävä samoin. Nimittäin, tiesittekö, että Kate ja Williamista tehtiin jo elokuva? Ettekö? Teiltä jäi siis huomaamatta vaikkapa tämä uutinen. Hesarin juttu kertoo, että brittikriitikko Stephen Batesin mukaan William & Kate: The Movie on niin surkea, huono, hirveä ja paska, että siitä tulee luultavasti klassikko. Jos joku sanoo, että tässä on kamalin tuotos ikinä, niin minun mielenkiintoni herää. Voiko se olla huonompi kuin se Twilightin jatko-osa, New Moon?
Voi se.
Bates on oikeassa. William & Kate: The Movie on sellainen imelä oksetus, että kaikenlaiset pöljät haluavat nähdä sen. Ennen kuin tuota tekelettä ryhtyy katsomaan (älkää kukaan ryhtykö), pitää valmistautua henkisesti ja sanoa itselle, että nyt katson tuubaa ja nauran sille siksi, että se on tuubaa. Lisäksi vapun jälkeinen krapulani ei voi tästä enää pahentua.
Voi se.
Mitäköhän tuosta leffasta nyt sanoisi? Alussa on teksti ”Inspired by True Events”. Elokuva on paskuuttaan hauskempi, jos ajattelee, että näin kävi sit oikeestikin. Joo… William ihastui Kateen, kun Kate esitteli cocktail-mekkoa jossain hyväntekeväisyyseventissä. Kate käveli catwalkilla vikana ja oli kaikista kaunein. Ai miksi oli kaunein? No kun sen mekosta näky läpi. (Jos et usko, katso leffa. I dare you.) Lempikohtani on, kun William tulee Middletoneille yökylään ja seuraavana aamuna katsotaan perheen kesken ”rennosti” jalkapalloa.
Katso: Jos keittiön kaapit on täynnä Ruotsin kuninkaallisten häiden hääastiastoa ja Williamin ja Katen häätilpehööritkin on jo tulleet postissa.
Älä katso: Jep, älä katso.
Huh, onneksi saatoin samalla lukea Laura Heijan tatuointiongelmia. Luulen, että Lauran oikea ongelma on siinä, että hän on liian hyvännäköinen. Ensi kerralla pitää puhua Kimmo Laakson blogista. Vaikuttaa hienolta mieheltä.
Kirjoitettaessa soi Maj Karma - Muotitietoinen






2 kommenttia
MAgrippa
1.5.2011 23:28
Minä ehkä siirryn Cityn blogissani kirjoittamaan niistä Cityn blogeista jotka kirjoittavat Cityn blogeista. ;-)
Se oli zoukki,
noudatan kehotustasi ja menen katsomaan Sucker Punchin.
Ammuskelevia naisia, just mulle.
Anonyymi
5.12.2021 10:38
Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me