Blogi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on juhannus.

Juhannushelvettiä  1

Onneksi juha on taas tältäkin vuodelta takana! Päätin myös, etten sitä jaksa enää ees yrittää juhlia. Tämäkin kerta meni niin pöydän alle ettei taas mitään rajaa.

Ensiksi aamutuimaan kokkailin ystävilleni ihanat juhannusruuat ettei menis taas koko aika viinan lipittämiseen. Ei siinä mitään, herätä seitsemältä kuorimaan jotain perunoita kun itse olen viime perunani syönyt joskus vuonna nakki. Tietenkin, heti kun monen ruuanlaittourakan jälkeen kaikki oli valmista, rakkaat ystäväni kuitenkin feidasivat ja lähtivät kusipääpoikaystäviensä kanssa jonnekkin jumalan selän taakse (minne tietenkin olisi saanut lähteä mukaan...Kattokaapa kun mä lähden).

Ei siinä sitten, bussi vaan kohti Espoon takametsiä ja Mustikka-kossu auki. Se on kyl kumma miten sitä nainen pystyy juomaan kymmenen shottia tuntiin. Vaikka ajatuksena nyt oli vaan jotain ihanaa grillata ja viettää laatuaikaa ystävien kanssa. En edes ymmärrä mitä laatuajan viettäminen tarkottaa! Pitääkö sitä istua selvinpäin ja jyrsiä jotain vitun hot wingsejä ja fiilistella kun on siunaantunu niin upeat ystävät.

Viimeiset kolme muistikuvaani ovat jotakuinkin tälläisiä:

makaan kyljelläni jossain rannassa ja taivaalta tippuu pisaroita. Kaverit ovat löytäneet jostain kokonaisen puun, josta väsäävät nyt kokkoa. Tässä vaiheessa myös ilmoitin frendeille heidän olevan mielestäni ihan armottoman tylsiä.

Seuraavaksi olen tien varrella ja kiljun ihmisille, että heidän täytyy lainata kännykkäänsä että saan soitettua taksin jotta pääsen helvettiin täältä. Oon kuitenkin astetta fiksumpi misu ja olen laittanut itselleni estot etten voi soittaa palvelunumeroihin enkä taksiin. Katseltuani vuoden puhelinlaskut läpi ymmärsin, että se jokaviikonloppuinen kanssakäyminen 020202:n ja Helsingin taksin kanssa on käynyt aivan julmetun kalliiks!

Sitten jo heräänkin omasta sängystä ja vieressä on 30 e taksilasku ja lähisnägärin "fish and chips".

Että kiitos vaan, siinä oli elämäni viimeinen juhannus!