Blogi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on tutkimus.

Saippuatutkimus  1

Kesä on siitä hienoa aikaa, että maikkari haluaa esittää kaikki salkkarit alusta alkaen uusintoina. Tämä kaikkihan alkoi jo vuosia sitten ja joka kesän alussa jatketaan siitä mihin viime kesän lopussa jäätiin. Toisinsanoen ikinä ei ole harmainta hajua mihin jäätiin ja miten jäässä Niko on. Kuitenkin se on vaan niin parasta !!!

Mulla on silti pari asiaa mitkä ei vaan mee kaaliin, joten näitä oli pakko testata.

KAIKKIEN SAIPPUASARJOJEN EPÄLOOGISTEN ASIOIDEN TESTAUS 2011:

1. Sama poliisi hoitaa vuodesta toiseen talon asiat. Olivatpa ne sitten murhia tai veropetoksia.

Koitin ensiksi saada selville kaikkien asukkaiden ammatit. Ei onnistunut. Koitin kysellä käytävillä, mutta jostain kummasta syystä täällä eräässäkin itäisessä kantakaupunginosassa ei ilmeisesti asu yhtäkään poliisia. Suurin osa silti ilmoitti asioineensa useaan otteeseen poliisin kanssa.

Soitin myös Helsingin poliisille useaan otteeseen kolmen viikon ajan. Aina tuli eri poliisi ja nyt en muutenkaan enää kehtaa soittaa.

Tämä on siis aivan täyttä paskaa kun se sen yhden sekopään veli toimii jotain henkilökohtaisena poliisina koko pihlajakadulle!

Sama koskee hyvin mahdollisesti myös kauppiaita, asianajajajia ja rauhanturvaajia.

2. Gourmet-illallinen läheisestä R-kioskista

Päätin järjestään rakkaalleni extempore-gourmetillallisen viidellä ruokalajilla. Kiersin kaukaa lähimarkettini ja marssin R-kiskalle. Ongelmana on nyt, miten saan valmistettua Atrian kolmioleivistä ja ylihintaisesta popkornipussista gourmetia. Osteri-ossi ainakin selvisi tästä joten enköhän mäkin.

3. Kahvilasta ryntääminen juuri kun olen saanut juotavaa/syötävää

Ei onnistunut. En millään päässyt vain rauhallisesti kävelemään maksamatta juomaani. Kummallista. Toisaalta uhkasivat soittaa poliisit jos en maksaisi, tässähän olisi ehkä voinut hieman selvittää kohtaa 1!

4. Epäselvä treffausajan sopiminen puhelimessa

Ystäväni soitti ja kyseli, haluaisinko lähteä bisselle myöhemmin. Ilmoitin tämän sopivan vallan mainiosta. Ennen kuin hän ehti ehdottaa tapaamispaikkaa -tai aikaa tokaisin reippaasti: "nähdään illalla" *tuut tuut tuut*. Hän ei koskaan saapunut paikalle.

Viidenneksi tutkimusalueeksi koitin kehitellä jonkinlaista Kentaurin räjäytys -simultaatiota, mutta yritys alkoi mennä liian hankalaksi. Nyt emme siis koskaan saa tietää mitä tapahtuu jos kokonainen ravintola räjähtää ( ja samalla puoli korttelia). Mutta uskoisin, että yksi kuolee, yksi pyörtyy ja lopuilla on nokivana poskessa.