Se tuli siihen viereen niin kuin koiranpentu häntä heiluen niin kovasti, että koko venkula vatkaa samalla. Miten sellaiselle sitten sanotaan, että ehei, ei tänään, ei huomenna eikä ensi vuonnakaan, koska kotona odottaa mies, jota odottaa jossain lapsi, josta tulee joskus minunkin lapsi ja omassa vatsassa kasvaa myös jotain? Ei sellaiselle sanota. Sitä katsotaan hymyillen silmiin, innostutaan sen nuoruudesta ja naiiviudesta ja annetaan sen painaa luvan kysymisen jälkeen kätensä rinnalle sydämen paikalle ja kuunnellaan sanoja ”sen pitää tuntua täällä”. Niinpä niin.
Sitten sitä mennään kotiin yöbussilla silmät ja korvat täynnä humaltuneita ihmisiä ja omissa suonissa ja aivoissa kohisee juotu kahvi ja vatsassa poreilee kivennäisveden kuplat. Mielessä pyörii se nuori koiranpentu, jonka häntä heilui niin suloisesti ja joka lopuksi kysyi, saako saattaa pysäkille, jotta ei satu mitään kurjaa, sillä tiedäthän tämän kaupungin. Lopuksi hyvästit, käsisuudelma ja sulattava hymy.
Kotona koitetaan hiipiä hiljaa ovesta sisään, mutta se mies onkin hereillä ja istuu ruudun valossa sängyllä. ”Hei kulta, oliko sulla kivaa?” Sitten otetaan vaatteet pois, harrastetaan tuttua seksiä, käydään nukkumaan ja silmät ovat auki. Kädessä tuntuu vielä se suudelman jälki. Ei siinä sitä poikaa halua vaan sitä tunnetta, että vielä kaikki on mahdollista. Vielä vähän aikaa.