Unelmat vol 548 126

Luin tyhjämpäiväse hömppäromsku (Kajsa Ingemarsson, Kohtalonpyörä) ja jäin miättii et vittu ku kiva ois ku eläväs elämäski vois olla häpiendei. Ku vois olla niiku romskus et sais uude ja paremma tilasuude ja ettei tarttis luapuu unelmistaa tai jos joutuski luapuu ni sais samantiä paremma tilalle. No, siks ne onki romskui ja hömppää: oikeesti elämä on paskaa ja jos mokaat ni oma vikas vittu ja oo loppuikäs ilma. Oikees elämäs on niiku tooooosi harvo häpiend ja omalle kohtaa sellast on turha toivoo, todennäkösemmi se osuu jollei ketä ei ees tunne. Mulleijo enää varaa unelmii, mä oon jo oppinu et niist tulee vaa kipeeks ja onnettomaks. Haavelemine on niiku tapa kusettaa itteesä uskoo et jotai nätimpää vois olla. No oikeesti, mä tiän jo: ei voi. Mut joskus voi lukee jotai hupasaa ku saa hetkeks unohtaa.