Urokset, vol. jotai

Mä oon pikkäst aikaa lukenu juarulehtii. Siis noit niisanottui iltapäivälehtii. Se johtuu yksinomaa siit norjalasest murmelist minkä naama oli kannes päivänä muutamana. Sen mimmi hampit harotti iha käsittämättömäl taval mikä sai mut ihmettelee et oikeestikko rikkaas Norjas ei lapset saa automaagisesti oikasuhoitoo – meil isketää rautohi jo helveti paljo vähemmästki!

Se mikä varsinasesti miätitytti tiätty oli se suhdekuvio. Kyl panee masentaa: siis Madeleine ku on nuari ja kaunis, rikas ja kuulusa ni vittu sekää ei saa pidettyy uroksest kii. Ni mite sit muka meikäläne maatiane. Ja mitä helvettii urokset sit oikeesti haluu jossei mikää riitä niille vai onks se siis tosissaaki totta et niilleijo mitää ajatusmaailmaa vaa kaikkee toimintoo ohjaa niitte mulkku.

Paitsi tottakai, ainaha vika on siä naaraspualel. Sitä on valinnu tottakai vääri alumperinki. Se vaa et mitä sit voi valita – ainoo ku ei voi hävii on se ku jättää valitsematta. Ja sit luulee et valitsi oikei ja menee luattaa ja ennempitkää tulos on kuiteski tää. Aina. Joka helveti kerta.

Iha sama millane mä oon, tai sä, tai Hentulliisa. Ainoo ku voi tuurilla voittaa on se ku saa kii urokse millon oma ajatus ja tahtomine olla suhtees. Ilmesesti sellase on joku joskus nähny. Vaiks voi se olla lekendaaki.