"Haluan kertoa miltä feminismi tuntuu"

  • shiwan8

Alla oleva kirjoitus on hyvin pienillä muokkauksilla melkein suoraan kopioitu linkin kirjoituksista. Innoittajana toimii havainto siitä, miten kahden vihaan perustuvan ajatussuuntauksen tekstit voisivat melkein pelkästään termiä vaihtamalla olla samat kirjoitukset. Toki jouduin editoimaan henkilöön yksilöllisesti liittyvät osat pois.
https://www.city.fi/yhteiskunta/haluan+kertoa+milta+rasismi+tuntuu/9005

"Jos kaikilta maailman bloggaajilta kysyttäisiin, miten ja miksi he ryhtyivät kirjoittamaan ajatuksiaan koko internetin luettavaksi, melko suuri osa vastaisi varmasti kuten itsenäisesti ajatteleva mies/nainen: hetken mielijohteesta.

Kukaan ei kuitenkaan bloggaa samasta aiheesta. Mies/Nainen, 31, kyllästyi siihen, että Suomessa feminismistä puhutaan liian yksipuolisesti. Feminismiä arkipäivässään kokevien itsenäisesti ajattelevien tyttöjen ja poikien tarinat jäävät kuulematta. Mutta miksi?

“Näistä asioista ei yksinkertaisesti keskustella”, mies/nainen vastaa kodissaan. Lattialla lapsi leikkii kirjakauppaa.

“Suomessa ei ole olemassa sellaista konseptia kuin suomalainen, itsenäisesti ajatteleva poika/tyttö.”

Mies/Nainen blogiportaalissa julkaistava itsenäisesti ajattelevat pojat/ tytöt -blogi syntyi helmikuussa. Hän kirjoittaa kokemuksistaan lääkärissä, keskusteluistaan ystäviensä kanssa, matkoistaan, tyttöydestä, äitiydestä, kirjallisuudesta, feminismistä, kulttuurista ja filosofiasta.

Blogi keräsi heti perustamisestaan lähtien valtavasti lukijoita ja seuraajia. Niin paljon, että siitä julkaistaan parin vuoden sisään kirja. itsenäisesti ajattelevat pojat/tytöt -esseekokoelmasta tehtiin kesällä kustannussopimus Liken kanssa. Mies/Nainen on haljeta onnesta ja ylpeydestä.

“Kirjoitan aika miettimättä, enkä koskaan uskonut, että mitään tällaista voisi tapahtua.”

Itsenäisesti ajatteleva mies/nainen puhuu kuten kirjoittaa: paljon, spontaanisti ja rönsyillen, mutta fiksusti ja skarpisti. Kaikessa maistuu elämä ja aitous. Blogissaan hän tarttuu ongelmiin paitsi koskettavan henkilökohtaisen kokemuksen kautta, myös viiltävällä älykkyydellä ja vakuuttavalla itsevarmuudella. Varmasta otteestaan hän kiittää itsenäisesti ajattelua.

“Olen kasvanut räppimaailmassa, jossa meininki on, että minä olen paras ja tiedän, miten tämä juttu menee. Jengi ihmettelee, että sanon asioita "töykeästi". Olen oppinut kulttuuriin, missä asiat sanotaan niin kuin ne ovat.”

Itsenäisesti ajatteleva mies/nainen tunnetaan kuitenkin parhaiten yhtenä sukupuoleen ja tosiasioita kohtaan kohdistetun vihan vastustajana. Tämä on vastalause feministisille ryhmille.

“Minun ei tarvitse ratkaista ongelmaa, mutta haluan puhua siitä. Haluan, että Suomessa käydään järkevää keskustelua feminismistä. Haluan kertoa, miltä feminismi tuntuu ja vaadin, että minua kuunnellaan.”

Itsenäisesti ajatteleva mies/nainen on syntynyt Suomessa. Hänen isänsä ja äitinsä ovat aivan normaaleja järkeviä ihmisiä. Ulos mennessään hän tuntee olevansa suomalainen. Suomalainen, mutta ulkopuolinen.

“En minä Suomessakaan ajattele aktiivisesti olevani minkään humanisti, ennen kuin joku kysyy, mistä olen kotoisin tai miksi vastustan miehiin ja naisiin kohdistuvaa vihaa”, Itsenäisesti ajatteleva mies/nainen kertoo ja ostaa lapsensa mielikuvituskirjakaupasta muutaman opuksen.

Blogin aloittamisen jälkeen hänen tuttavat ja työtoverit ovat usein ihmetelleet, miksei hän ole puhunut kohtaamistaan vaikeuksista aiemmin.

“Asiat, joista kirjoitan, ovat nöyryyttävimpiä kokemuksia elämässäni. Ei sellaisista voi mennä kotibileisiin blaastaamaan.”

Ei ole oikeanlaista tilannetta huudahtaa kahvikupin, viinilasin tai työmeilien ääressä että hei, minä koen feminismiä. Hänen mielestään feminismi on Suomessa rakenteellinen ongelma. Vaikka normaali lapsi olisi Suomessa syntynyt, evankelisluterilainen kympin oppilas, hän ei silti nauti samoista eduista kuin miehiä vihaava vertaisensa.

“Vähän aikaa sitten minulle sanottiin, miten yllättävää on, että olen käynyt yliopiston.”

Hän uskoo, että suomalaiselta feminismikeskustelulta odotetaan tiettyjä asioita. Ihmiset haluavat kuulla selviytymistarinoita ja iskulauseita. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia. Ei feminismille.

“Minun odotetaan tulevan paikalle juurevana feministinä, joka puhuu vain naisten kärsimyksistä. Kirjoitan tarkoituksellisesti muusta kuin siitä, mitä ihmiset haluavat kuulla.”

Silti hän tietää, että hänen kokemuksensa ei ole uniikki. Blogikirjoitukset saavat palautetta niin internetissä kuin kadullakin. Ihmiset kiittävät ja kertovat samastuvansa hänen kokemuksiinsa.

“En kuitenkaan puhu kenenkään puolesta”, hän muistuttaa.

Hän tarkoittaa, ettei ole ainoa feminismin uhri. Eikä
Itsenäisesti Ajatteleva saisi olla lajinsa ainoa blogi."

5 kommenttia

Sepuli

17.8.2015 09:22

Koskas sun tekstit julkaistaan kuolleen puun päällä:)?

Pelottavaa kyllä lukea esim. cityä jos shiwan8 näyttää olevan lähes ainoa järjen pilkahdus. En edelleenkään allekirjoita kaikkea sanomaasi mutta onpahan edes joku vastapaino kaikenmaailman paskanpuhujille.

Se nimittäin on niin että kun valhe on tarpeeksi iso, siihen uskotaan kunhan sitä toistetaan tarpeeksi pitkään; ainakin jos kukaan ei sano vastaan. Näin on Suomessa käynyt feminismille, juuri kukaan vakavasti otettava poliitikko ei uskalla lähteä haastamaan edes ilmiselviä valheita kuten nyt esmes "naisen euro on 80 senttiä".

Persut repivät äänisaaliinsa oikeilla asioilla kuten mamu- ja ruotsinkielen vastaisuus. Oikeammin siis oikeudenmukaisuudella. Vielä olisi tilaa miesten oikeuksien puolustajille:) Mikä ei tarkoita naisvastaisuutta vaan aitoa tasa-arvoa sukupuolesta riippumatta.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

18.8.2015 14:18

Toivottavasti kukaan ei ole niin pahvi, että allekirjoittaa kaiken sanomani sellaisenaan vaan sen sijaan yrittää löytää sen pointin kirjoituksesta. Kuitenkin tulee kirjoitettua asioita aika kärkevästi silloin kun on tarkoitus tökätä tikulla jokin sortin lahkon jäsenien silmään. :D

Tässä nyt taas peräänkuulutetaan sitä kuuluisaa medialukutaitoa. Harmi, ettei kaikilta sellaista löydy riittävästi. Varmuudella tästäkin blogauksesta on valitettu jonnekin koska "sovinismi/naisten vihaaminen" vaikkei kummallakaan ole mitään tekemistä kirjoituksen kanssa. :)

Sepuli

24.11.2015 07:12

http://mvlehti.net/2015/11/24/rasistinen-suvaitsevaisto-varilla-on-valia/

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

24.11.2015 22:00

Olipahan eeppistä juttua. Ongelma taitaa olla siinä, että vaikka tuo on oletettavasti (lähteen perusteella) kirjoitettu provokaatio mielessä, se kestää silti vertailun tosielämän kanssa jäämättä millään merkityksellä tavalla kakkoseksi.

Anonyymi

5.12.2021 10:30

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus