Väärää tietoa vastaan

  • shiwan8

Koska Epic Memo päätti sensuroida kirjoitukseni sivultaan niin tehdään sitten niin, että kirjoitan asiani tähän. Memo siis päätti listata tyypilliset "kuinka mokaat pariutumisyrityksesi miehenä"-neuvot nimikkeellä "kuinka iskeä nainen". On kohtuullisen ironista että naisiin menevä nainen alkaa kertomaan miehille miten heteromiehenä naisia saa. Vähän sama kuin mies kertoisi naisille millaista on synnyttää. Kirjoitus löytyy täältä.

Puran tuota kirjoitusta hiukan ja osoitan ne kohdat joissa ne mokat tehtiin ja miksi ne tehtiin.

Itsevarmuus on kaiken A ja O. Se voittaa jopa ulkokuoren ja käytöstavat. Jos bongaat kuuman böönan, mene rohkeasti juttelemaan. Jos Barbara käskee ylimieliseen äänensävyyn painua vittuun, se on siinä vaiheessa sen menetys eikä sun.

Tuo on jopa oikeasti hyvä neuvo asenteellisesti. Siitä on hyötyä miehelle itselleen. Siinä jää kuitenkin mainitsematta se, että ellei ole ihan täysin menetetty tapaus, raha ja valta ovat ne kaksi asiaa joilla naisia parhaiten saa, kaikki muu on vain bonusta. Naiseen vetoaa erinäisten asiaa tutkineiden tahojen mukaan ensisijaisesti sellaiset asiat miehessä jotka viestivät hyvästä kyvystä pitää perhe leivässä, turvassa ja terveenä. Nykymaailmassa raha on valtaan yhdistettynä se asia jolla tuo saavutetaan varmimmim joten se myös vetoaa eniten naisiin noin keskimäärin. Toki jokainen ihminen tuntee vetoa sellaisiin toisiin ihmisiin joilla on jotain mitä itsellä ei niin paljon ole. Siispä rikas ei välttämättä ole kovin kiinnostunut toisesta rikkaasta. Biologia mm. lisääntymisen osalta toimii niin.

Älä käytä kuluneita iskulauseita. "Sun mutsis on varmaan simpukka kun oot noin helmi". Ei saatana, sä et keksinyt sitä ite ja Pamela kyllä tietää sen. Mikäli muija notkuu baaritiskillä, kysy siltä jos sä voisit vaikka tarjota sille jotain. Se on huomaavaista sekä kohteliasta ja kyseisiä piirteitä naiset arvostaa.

Myöskin aivan jees, ellet päätä heittää kulunutta replaa vitsiksi ja testata onko mimmillä sellaista huumorintajua joka sopii yhteen omasi kanssa. Nyrkkisääntönä naiselle ja miehellekin voi sanoa mitä vaan kunhan sen tekee oikein ja oikeassa tilanteessa. Joka tapauksessa on parempi sanoa jotain kuin olla sanomatta mitään.
Nyrkkisääntönä voidaan pitää myös sitä, että sanoit mitä tahansa, jos se on väärässä tilanteessa ja/tai väärälle ihmiselle niin perseelleen menee. t. nimim. sain haukut kun sanoin naiselle olevani enemmän kiinnostunut hänen ajatuksistaan kuin ulkonäöstään vaikka kaunis onkin. Sain ne haukut myös tämän mimmin kaverilta.
Noissa juomien tarjoiluissa pitää muistaa se, että ainoa syy tarjota ventovieraille mitään missään on jonkin sortin sosiaalinen koe. Tässä tapauksessa voit selvittää miten kestävä moraalinen selkäranka sillä naisella on. Jos ei ota juomaa vastaan niin hyvin todennäköisesti se on kestävämpi kuin jos ottaa. Tällöin nainen osoittaa, että hänen huomionsa ei ole ostettavissa. Hyvin, hyvin harva pariutumiskelpoinen nainen ottaa vapaaehtoisesti juomaa vastaan ventovieraalta.

Älä ehdottele. Jos Sirpa haluaa seksiä, sä tulet tuota pikaa kyllä huomaamaan sen. Jotkut muijat haluaa nussia vasta kolmansilla treffeillä, mun mielestä on hyvä koeajaa Mersu ennen ostopäätöstä. Ei kukaan osta sikaa säkissä. Älä silti ehdottele, mikäli haluat nähdä Sirpan vielä uudestaan.

No niin, tämä on jo vähän siinä ja siinä onko tässä mitään järkeä. Joo, taas on hyvä valita aika ja paikka oikein. Kuitenkin vallitsevassa kulttuuriympäristössä on melkein varmaa, että ellet sinä ehdottele niin kukaan ei ehdottele. Pariutuminen, parisuhteet ja niihin liittyvät asiat päätöksineen tuppaavat olemaan sellaisia joista harva nainen haluaa olla vastuussa. Siksi siis jos sinä ehdotat seksiä ja se on huonoa niin naisen on helpompi selittää kaiken olevan sinun syytäsi. Jos nainen ehdottaa seksiä ja se on hanurista niin nainen on vähintäänkin aktiivisesti edistänyt tapahtumien kulkua siihen suuntaan jolloin ei voi vedota enää 100% syyttömyyteen. Toki osa naisista ottaa homman haltuun ja kantaa vastuunsa siitä, mutta se ei ole läheskään niin yleistä kuin päinvastainen. Eikä siis niin, että naiset pakoilisivat vastuuta koska ovat naisia vaan koska nykymeno on sellaista, ettei "kukaan" ole mielestään vastuussa mistään itse. Pariutumisessa se nyt vaan manifestoituu mainitulla tavalla.

Katso silmiin. Ensinnäkin, se on kohteliasta. Toiseksi, se on vakuuttavampaa, lisää luottamusta ja antaa itsevarmemman kuvan. Jos tuijotat Marjukan nenää, se ajattelee, että se on iso vaikka niin ei olisikaan. Jotkut naiset vaan on epävarmoja ulkonäöstään...

Njoo, haluatko sinä sitten sen epävarman naisen? Et varmasti halua sellaista joka kuvittelee olevansa oikeasti universumin keskipiste, mutta kannattaa miettiä oletko halukas pestautumaan omakustanteiseksi egobuusteriksi toiselle ihmiselle. Omakustanteiseksi sikäli, että tämä hauska ei sinulle ilmaista tule olemaan.
Eniveis, mitä siihen katsomiseen tulee niin on toki parempi viestiä positiivisia asioita katsomalla naista silmiin, mutta ei se nainen pahastu jos muutoin välillä silmäilet sen kroppaa kunhan teet sen hyvällä maulla. Se osoittaa sinun olevan kiinnostunut muutenkin kuin random jutustelusta.

...jonka takia heitä pitää kehua. Eikä pelkästään ulkonäköä, myös muutenkin. Jos susta tuntuu, ettei kehumiseen ole aihetta, vaihda juttuseuraa.

Ei muuten pidä. Ikinä, missään olosuhteissa sitä naista tai miestäkään ei pidä kehua siitä että sattuu olemaan olemassa. Se ei ole saavutus, se ei ole normista poikkeavaa tmv. Jos satut tykkäämään mimmin ulkonäöstä niin siitä on hyvä mainita, mutta sellainen "voi hitsi ku säää ooot niii kaaaaaaanis"-tyylinen vuodatus on typerää. "Moi, sulla on hieno paita (tmv.)" on positiivinen huomio, "lauloit tosi hyvin" on kehu. Kumpaakaan näistä ei ole mitään syytä korostaa mitenkään erityisesti jos kyse ei ole jostain todella poikkeavasta. Se, että menet sen naisen luokse ja avaat dialogin TAI lähdet mukaan sellaiseen hänen lähestyttyään sinua on jo sinällään osoitus siitä, että sinua kiinnostaa. Sen ylikorostamiseen ei ole mitään syytä.

Ole juuri sellainen kuin olet. Miksi haluaisit, että Lissu tykästyisi suhun muunlaisena? Jos sun mielestä Lissu on the woman of your dreams, pidä huoli, että se tykkää susta juuri tuollaisena eikä eri persoonana. Sitä paitsi, esittämisen huomaa aina, eikä se toimi.

Ole, paitsi jos se ei toimi jolloin ole jotain muuta. Elämässä ylipäätään on syytä muuttaa niitä asioita jotka eivät tuota haluttua tulosta. Joka tapauksessa ole mitä olet parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä koskee kaikkia koeajotilanteita työhaastatteluista tmv. aina pariutumiseen. Noilla ei itse asiassa ole juuri mitään muuta eroa kuin se, että yleensä CV puuttuu ja onnistumisen palkinto ei ole molemmissa työpaikka vaikka duuniin luultavasti joutuukin.

Huumori on hyvä plussa. Yleensä naiset pitävät hauskoista ihmisistä. Kukapa ei rakastaisi nauramista? Se myös rentouttaa ilmapiiriä kuin myös fiilistä ja kuulemma pidentää ikää. Jokainen on omalla tavallaan hauska, muista se.

On, mutta kukaan ei pane porukan pelleä ellei porukan pelle pane itseään. Edelleen, naiset tuntevat vetoa muihin asioihin ja tämä on yksi niistä jotka tippuvat kategoriaan "bonusta". Kaikki välineet on kuitenkin syytä ottaa käyttöön joten jos sinulla on sanan säilä hallussa muiden avujen lisäksi niin käytä sitä ja sivalla tarkasti.

Soita hänelle jo vaikka seuraavana päivänä. Vaikeastitavoiteltavan leikkiminen on so last season ja siinä menee vaan hermot. Näytä, että olet kiinnostunut.

Riippuu mimmistä. Jos kyse on tyypistä joka vaikuttaa sosiaaliselta pelaajalta, sinä et missään tapauksessa soita hänelle. Jos taas kyseessä oli suoraselkäinen, avoin ja reilu mimmi (tuon eron huomaa hyvin lyhyessä ajassa) niin sitten, voit soittaa vaikka 10 minuutin kuluttua kunhan muistat olla pommittamatta sitä mimmiä liikaa. Nyrkkisääntönä myöskin jos pirautat kahdesti saamatta vastausta on ihan sama millainen mimmi on kyseessä, sinä et soita kolmatta kertaa putkeen hänelle. Kyllä se nainen ottaa se luurin kauniiseen käteen ja soittaa takaisin jos haluaa. Sama pätee tekstiviesteihin. Tämä "vaikeasti tavoiteltavan leikkiminen on so last season" on silkkaa puppua. Niitä sosiaalisia pelejä pelaa vieläki reipas enemmistö ihmisistä. Tästä todisteena se, että edelleen lähes kaikki pariutumiseen johtavat ja suhdetta edistävät päätökset lähtevät miehiltä täysin siitä huolimatta, että miehillä harvemmin on insentiiviä niiden asioiden eteenpäin viemiseen. Kuvitelma siitä, että naiset eivät haluaisi ihan yhtä paljon seksiä jne. kuin miehetkin on silkkaa tuubaa. Miehet ovat ne jotka tyypillisesti ovat alotteellisia vain ja ainoastaan niiden sosiaalisten pelien takia joiden mukaan on vain miehen homma lähestyä naista jne.

Kun pääsette lykkimisvaiheeseen, muista ottaa myös naisen tarpeet huomioon. Jos se ottaa sulta petipuuhissa suihin, ota sä myös siltä. Reilu meininki on jees. Älä myöskään ehdottele mitään koiranaamareita kyseisellä ensimmäisellä kerralla, kaikki ei pidä niistä ja hiljaa hyvä tulee.

Juuri näin, mutta sen lisäksi pidät huolen siitä, että saat myös osasi. Jos näyttää siltä että mimmi ei ole kiinnostunut sinun haluistasi niin vaihda naista. Ok, jos haluat kairata sitä kakkoseen eikä nainen halua niin sitten ei halua, se ei vielä ole kovin hyvä syy vaihtaa sitä muijaa. Jos se tuntuu että olisi niin mene päälääkäriin. Oli miten oli, muista että sinulla on tasan samat oikeudet ja velvollisuudet kuin sillä naisella. Jos hän ei esimerkiksi asenneongelman takia suoriudu omistaan niin sinun ei tarvitse suoriutua yhtään sen paremmin. Vastaavasti on ihan naurettavaa alkaa vaatimaan siltä naiselta temppuja jos et osaa/halua muuta tehdä kuin maata selälläsi.

tl;dr; Jos noudatat noita Memon ohjeita kirjaimellisesti, mokaat melkein joka kerta. Alla olevassa linkissä sen sijaan on hyvää asiaa joka kannattaa lukea jos mielii saada jotain potentiaalista neuvoa oman viennin kohottamiseksi. Jos tuntuu ettei nuo toimi niin kannattaa tutustua aiheeseen the Game. Moni mangina ja mimmi väittää, etteivät ne toimi, mutta voin ainakin omakohtaisen kokemuksen perusteella sanoa ihan suoraan että nimenomaan toimivat. Monille nyt vaan on itkun paikka kun tajutaan ettei se oma vienti olekaan mitään maagista vaan ihan tavallinen pulliainen voi yltää samaan toimimalla oikein.

http://www.wikihow.com/Pick-Up-a-Girl

16 kommenttia

Anonyymi

28.1.2014 20:33

Ihanaa, että saan sulta noin paljon huomiota. Valitettavasti olen edelleen homoseksuaali.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

30.1.2014 14:56

Ole hyvä. Ehdotan sinullekin jatkossa, että lakkaat vetämästä =-merkkejä sukupuolten välille kun se ei yksiselitteisesti kestä kosketusta todellisuuden kanssa.

Franny_Berry

28.1.2014 20:44

En ota kantaa kaikkiin asioihin, koska toivon että ihmiset olisivat sen verran erilaisia, ettei ehdottomia "sääntöjä" millekään pitäisi tehdä. Erikoisplussaa kuitenkin minulta kohdista 1) Älä koskaan, missään nimessä aloita tarjoamalla naiselle juotavaa! Täysin samaa mieltä tuosta selkärankajutusta ja 2) Kehuminen. Positiivinen ulosanti on toki toivottavaa, mutta ylenmäärinen maininta mistään asiasta ei ole. Hyvä Siwa ;)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

30.1.2014 15:47

Joo siis tuo on puhtaasti todennäköisyyksien mukaan "pelaamista". Se on totta, että mikään sääntö noissa hommissa ei ole kiveen kirjoitettu. On kuitenkin juttuja joiden toimiminen on todella epätodennäköistä ja niitä ei sitten luonnollisestikaan kannata lähteä tekemään muuten kuin "läpällä". Hyvä esimerkki on tuo, että voisi soittaa jo seuraavana päivänä. Joo, voi, mutta valtaosa mimmeistä on joko niin mehuissaan siinä kohtaa ettei sillä ole väliä vaikka soittaisit kahden minuutin kuluttua treffien lopusta tai sitten sitä osastoa joka vetää angstin päälle siitä, että ylipäätään osoitat kiinnostusta treffien jälkeen ennen heitä. Koska todennäköisyydet ovat jälkimmäisen puolella, on yleensä huono idea soittaa ennen naista. Siksi vaikka tekstillä ilmoitus missä meinaa olla "sattumalta" jonain tiettynä aikana lähipäivänä. Mimmi sitten ilmestyy tai ei ilmesty paikalle.

En tiedä miksi, mutta käytännössä hommien eteneminen on suoraan kiinni siitä kuinka paljon nainen sijoittaa henkisesti siihen miehen kanssa pariutumiseen. Tai no, tietenkin se on siitä kiinni. Se vaan että varmin tapa torpedoida se homma miehenä on näyttää, että on enemmän kiinnostunut kuin nainen. Yhtä paljon olisi toki paras, mutta koska se viiva on tasapainoilulle käytännössä liian ohut on parempi olla hiukan naisen kiinnostuksen osoituksia jäljessä.
Muutenkin, jos nyt tarkkaillaan miten pariutuminen oikeasti toimii niin naisethan ne luontaisesti aktiivisemmat ovat. Teinimimmit piirittävät kilpaa koulujen suosituimpia poikia siinä toivossa, että saisivat olla sen pennun kainalossa. Se kyseinen poika ei ole niitä naisia siihen vikitellyt, he ovat siinä hommassa ihan oma-aloitteisesti. Tämä kulttuurillinen "aloite on miehen tehtävä"-asennevammailu tulee vasta myöhemmin heidän mieleensä lähinnä vanhempien painostuksen ja epäonnistumisen pelon kautta.
Jos siis ollaan tarkkoja, miesten ei pitäisi niitä aloitteita juuri ollenkaan tehdä ylipäätään ja luontaisessa toiminnanssa se on "naisen homma" hoitaa se viettely. Ei siis ole kovin ihme, että pariutuminen ja parisuhteet ovat perseellään kun porukka toimii luontoaan vastaan kulttuurin painostuksesta. :D

Franny_Berry

30.1.2014 18:55

Näin minäkin sen olen aina nähnyt ja ihmetellyt, miksi miehen muka pitäisi hoitaa iskeminen (eli tehdä aloite) kun kuitenkin nainen päättää, "kuka on tarpeeksi hyvä" hänelle. Helpommalla pääsisivät kaikki, välittömästi ja myös pitkässä juoksussa, jos nainen olisi se aloittava osapuoli. Noin yleensä ja tilanteet huomioon ottaen jne. Onneksi ei ole tarvinnut lopettaa aloitteiden tekemistä, vaikka onkin luntakin tullut tupaan :D

shiwan8

30.1.2014 19:23

Juurikin noin. On luonnon vastaista, että aloite olisi miehen homma, jonka lisäksi se on myös täysin järjetöntä loogisessakin mielessä. Bonarina tässä on taustalla myös se miehen uhraamisen ajatus. Olishan se kamalaa jos nainen ei joskus saisi miestä jonka haluaa yrityksestä huolimatta ja että joutuisi siinä samalla kasvotusten oman kuolevaisuutensa kanssa, mutta ei se haittaa jos miehelle tapahtuu niin. :D

Hienoa huomata, että ihan jokaisen pasmat ei räjähdä sirpaleiksi kun joskus tulee pakkeja. On myös hienoa huomata että joku nainen ei ole ostanut kulttuurillista asetelmaa siitä, että miehen homma olisi ottaa kaikki riskit. Tämä kertoo paitsi siitä, että nainen arvostaa itseään riittävästi tavoitellakseen sitä mitä haluaa, myös siitä että hän luultavasti arvostaa miessukupuolta siinä missä omaansa.

Franny_Berry

30.1.2014 20:45

Yep. Nuo lienevät jonkinlaisia keksittyjä valtapelejä, joihin ei ole kiinnostusta lähteä mukaan. Minua ei haittaa, jos kukin valitsee makunsa mukaisesti, täysi vapaus pitää olla sukupuolesta riippumatta. Suoraselkäisyyttä pitäisi naisiltakin löytyä, eikä aina pitäisi toimia vierittämällä "syitä" miehen niskaan (lainausmerkeissä, koska oikeaa syytähän ei ole tai jos on, se projisoidaan vastapuolelle kätevästi).
Positiivinen omanarvontunto on kiitettävä piirre ihmisessä ja jos nyt voin sanoa, olen jutuistasi saanut juuri sellaisen omaavan kuvan sinusta ihmisenä. Puhut paljon ja asiaa! :D

shiwan8

31.1.2014 15:02

Kiitoksia ja ditto. Loppuviimein en koe olevani mitenkään erikoinen ihminen. Omaan vain voimakasta vastustusta asennevammoja, tuplastandardeja, valehtelua ja sen sellaisia kohtaan eikä minua kiinnosta muiden mielipiteet minusta niin paljon, että pitäisin turpani ummessa edes silloin kun näkemykseni on kaikkea muuta kuin mediaseksikäs. Luulen että olen yksi monista kaikkien noiden asioiden osalta, en vain tosiaan ole kiinnostunut imagostani toisin kuin moni muu.

Loppuviimein ainoa asia mikä minua hämmästyttää tavallisten ihan perusfiksujenkin ihmisten käytöksessä on se selittely jolla myydään jokin toimimaton ajatus- tai toimintamalli itselle. "En minä nyt sitä aloitetta voi tehdä, se on miehen homma", "minä en kokkaa, se on akkojen touhuja" ja "tein tällä tavalla väärin koska (vapaavalintainen ulkoinen tekijä joka ei pakota toimimaan väärin tai edes liity asiaan)" ovat tyypillisiä esimerkkejä tuosta. Toinen arkkityyppi itsensä kusettamisessa on se, että rajataan tarkasteltava asia niin, että sillä voidaan perustella se oma toiminta ja/tai mielipiteet. Siitä esimerkkinä se legendaarinen "miehet hakkaavat naisia enemmän kuin naiset miehiä, katso vaikka rikostilastoista" ja vielä hauskempana "naisen euro on 80c".

Dia

7.2.2014 13:46

"Väärää tietoa vastaan" välittää sen viestin, että juuri sinä päätät, mikä tieto on väärää (muiden antama) ja mikä oikeaa (sinun antamasi).

Voi toki olla, että asia vain näyttää siltä. Vasta(us)kirjoituksesi antavat kuitenkin sellaisen käsityksen, että olet oikomassa EpicMemon juttuja, koska olet "enemmän oikeassa".

Mielipideasioitahan nuo ovat ja eri ihmisille on omat juttunsa, joista mikään ei liene sen enempää väärin kuin toiset. Makuasioita, myös kulttuuri- ja persoonallisuusyksityiskohtia.

Sellainen huomio tuohon juttiisi "Siksi vaikka tekstillä ilmoitus missä meinaa olla "sattumalta" jonain tiettynä aikana lähipäivänä. Mimmi sitten ilmestyy tai ei ilmesty paikalle.", että näyttää aika toimimattomalta ratkaisulta omasta mielestäni. Ihan kuin tuo olisi pelaamista ja/tai oman epävarmuuden välttely-yritys. Puheluunhan voidaan vastata ja siinä pitää ihan reaaliajassa jutella. tekstari on etäisempi keino, ja tuo "olen siellä silloin" on minusta huonompi kuin suoraselkäinen puhelu.

Siitähän asiat ovat kiinni, haluaako olla rehellisesti oma itsensä vai pelailla. :)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

7.2.2014 14:08

Tiedon sisältö kertoo onko se väärää vai ei. Melkein varmasti toimimattomien pokausvinkkien jakaminen on väärän tiedon levittämistä. Sama kuin sanoisi että "kyllä elämä kannattaa laittaa yksittäisen lottorivin varaan". Siis voi onnistua, mutta todennäköisyydet ovat reippaasti käyttäjää vastaan.

Minä en ole "enemmän" oikeassa enkä minä päätä kuka on "enemmän oikeassa". Kerroin vain yleisen konsensuksen siitä mikä toimii oikeasti ja mikä ei siinä vaiheessa kun Memo kertoi miten nainen saa maksimaalisen hyödyn irti miehistä ilman että joutuu tulemaan milliäkään vastaan. Memon promoama asetelma on paitsi epäreilu, myös toimii huonommin miehelle kuin verrokkinsa. Jos halutaan viedä maailmaa suuntaan jossa typerät miehet syytävät juomia joka suuntaan ja juottavat baareissa mimmit omakustanteisesti saamatta mitään vastakaikua yrityksilleen niin Memo on 100% varmasti niin asian ytimessä kuin olla ja voi. Jos ei haluta, Memon "mies on vastuussa kaikesta aktiivisesta toiminnasta"-systeemi ei yksinkertaisesti toimi.

Persoonallisuus jutut menevät luokkaan "ennalta hallitsemattomat muuttujat" joita ei voi ennustaa tarkasti. Siksi mennään sen mukaan mikä toimii yleensä.

Se teksti on pelaamista. Koko pariutumiskulttuuri perustuu tällä hetkellä noille peleille. Jos joku ei pelaa on kyseessä sen tason poikkeus että siitä ei oikeasti tarvitse kantaa huolta. Lähes varmasti se seuraava mimmi pelaa samaa peliä ja onnistuminen on todennäköisempää. Vastakkainen linjaus taas johtaa siihen, että jos mies kuulee ikinä siitä naisesta yhtään mitään niin kyseessä on silkka poikkeus. Pelaamattomuus toimii vain jos "pelaa" taktiikalla "mitä useampaan oveen koputtaa, sen todennäköisemmin joku kutsuu sisään kahville". Jos taas haluaa panostaa yhteen naiseen kerrallaan ja haluaa parhaat todennäköisyydet onnistua, pelaaminen on ainoa tapa saada se aikaiseksi tällä hetkellä. Joo, on suoraselkäisempää soittaa ja ehdottaa asiaa suoraan, mutta käytännössä se tuottaa tulosta hyvin harvoin.

Piparin saaminen on 90% tapauksissa kiinni siitä pelaako mies vai ei. Pelaamattomuus ei tuota parempaa tulosta. Tämä siksi, että se suoraselkäinen aitous ei ole tällä hetkellä "in".

Dia

7.2.2014 15:00

Se mitä juuri sinä pidät toimimattomana ei vielä ole koko muulle maailmalle toimimatonta.

Enpä itse huomannut Memon kirjoituksissa mitään kannustusta tai avunantoa naisten henkiseen passiivisuuteen tai miesten hyväksikäyttöön. Ehkä mulla on vaan käytössä erilaiset henkiset lukulasit ku sulla. :D

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dia

7.2.2014 15:03

Niin, ja:
Sitäkin mä ihmettelen, miten sulla riittää aikaa ja viitsimistä "taistella" netissä noin paljon "vääriä uskomuksia" vastaan. En vain näe, mitä hyötyä siitä oikeasti on.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

10.2.2014 14:12

Niin, kyse on siitä millaista numeropeliä haluaa pelata. Memon ehdotus toimii sellaiselle jolle on ihan se ja sama minkä naisen saa kunhan edes jonkun saa. Silloin ei ole väliä meneekö 1000 kertaa pieleen jos yksikin onnistuu. Se ei toimi sellaiselle joka haluaa olla jonkun tietyn naisen kanssa. Tämä jälkimmäinen ryhmä joutuu "pelaamaan" suurimpien todennäköisyyksien mukaan jotka ovat hyvin monilta osin täysin vastakkaista toimintaa kuin tuo Memon esittämä tyyli. Harvempi nainen haluaa ainakaan mainostaa olevansa ostettavissa ja jos siihen juomatarjoukseen lankeaa niin silloin nimenomaan on ostettavissa. Miksikäs niitä mimmejä kutsuttiinkaan jotka panee saadakseen jotain seksiin liittymätöntä hyödykettä vastineeksi?

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

18.2.2014 08:58

Mua ihmetyttää aina se että kun joku ei enää omaa riittäviä argumentteja, niin alkaa kysely miten joku jaksaa puolustaa omaa kantaansa niin sitkeästi? Tulee väkisinkin mieleen pikkulapsi tai nörtti juoksukilpailussa kun kunto loppuu...

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:33

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus