Ärinää-murinaa

Kutsun alareunassa lukee (ok, ei kutsun oikeassa alareunassa kuten etiketin mukaan pitäisi, mutta lukee kuitenkin): ”Vp. 15.3.2005 mennessä” ja sen jälkeen meehen nimi, matkapuhelinnumero ja sähköpostiosoite. Silti: 15.3. tulee ja…

Kutsun alareunassa lukee (ok, ei kutsun oikeassa alareunassa kuten etiketin mukaan pitäisi, mutta lukee kuitenkin):
”Vp. 15.3.2005 mennessä” ja sen jälkeen meehen nimi, matkapuhelinnumero ja sähköpostiosoite.

Silti: 15.3. tulee ja menee ja edelleenkin on monta ihmistä / paria, jotka eivät ole ilmoittaneet mitään. Kun luetaan etikettiä, löydetään VP:stä ”suomennos”: Vastausta pyydetään (esteen sattuessa). Käytännössä VP kuitenkin tänä päivänä tarkoittaa ”vastausta pyydetään”.
Olin itse ennen vp-päivää jo lähettänyt meehelle ainakin kolme sähköpostia, jotka olin saanut ilmoituksella että valitettavasti en/emme pääse tulemaan. Miksi – oi miksi helvetissä – he ilmoittavat asian minulle, kun meehellä on tieto kutsutuista sekä tulevista ja ei-tulevista!!! Vaikka ko. henkilöt eivät meestä henkilökohtaisesti tuntisikaan, niin kai sitä voi ”tuntemattomalle” ihmiselle laittaa sähköpostin? Varsinkin kun kyseessä on kahden henkilön yhteiset juhlat! Mun on vaikee uskoa, että mun ystävät olis niin arkoja tai kainoja tai ujoja, etteivät moista uskaltaisi!

Ensimmäisen sähköpostin lähetin meehelle kommentilla ”voi ei” tai jotain vastaavaa. Toisen kommentti oli ”kato nyt tätäkin” ja kolmas kai ”mä en enää viitti vittu ees sanoa mitään”. Tai ainakin jotain sinne päin.

No, eihän siinä auttanyt muu kuin meehen lähettää 16.3. tekstiviesti kaikille ei-vastanneilla.

Ja niitä selityksiä sitten! Voi taivas!

”Juu, olen jo Janelle kertonut että todennäköisesti emme pääse tulemaan”
”Emme ole ilmoittaneet kun emme tiedä pääsemmekö tulemaan”
”Ongelmia lastenhoidossa”
”Olemme kertoneet eräälle kutsutuista henkilöistä, että emmä pääse tulemaan”
jii än ee jii än ee….

Tsiisus! Kukaan näistä ei siis ole noudattanut etikettiä (siis sitä osaa ”esteen sattuessa)! Yksikään ei-vastanneista ei ilmoittanut että on tulossa!
Ja mukana on kuitenkin ihmisiä, joiden olisi jo oman ammattinsa vuoksi pitänyt tietää mitä VP tarkoittaa!
Tästä lähtien VP taitaa tarkottaa mulle ”vitun pölijät” 😉

Ja sitten näitä muita syitä, miksi ei päästä tulemaan juhliin, joista on kuitenkin ”varoitettu” jo tammikuun puolen välin paikkeilla:
”Veljen kummin kaiman siskon työkaverin lapsi täyttää kaksi vuotta jossain kaukana silloin ja se on paljon tärkeämpää…”
Voi saatana! Se kaksivuotias ei kyllä ymmärrä niistä syntymäpäivistään vielä yhtään mitään!!! Ei se tiedä oletko sä paikalla vai et. Ja jos et ole, niin se ei mieti miksi et ole.
Mä sen sijaan olisin halunnut sut sinne! Ihan just sen takia mä sut kutsuin!

”En tiedä työvuorojani vielä, joten en osaa sanoa. Jos tulen, niin tulen käymään kahvilla”.
Siis mitä vittua???
Kahvilla??!!!??
Niissä bileissä EI ole kahvitarjoilua, joten tuo oma kahvipaketti tullessas! 😉
Ja jos et vielä tiedä työvuorojasi, niin varmaan voisi esittää toivomuksen että saisi ko. illan ja seuraavan päivän vapaaksi?

”Mulla on lastenhoito-ongelmia”
Tavallaan ymmärrän, tavallaan en.
Mulla on ollu eksän kanssa aina niin hyvät välit, että olemme pystyneet sopimaan ja vaihtamaan teinin hoitovuoroja.

”Mulla on opiskeluviikonloppu”.
So?
Bileet alkaa klo 18, hyppää autoon, tule syömään, hyppää autoon klo 20 ja aja takaisin kotiin!
Olisin sinutkin halunnut edes käymään!

Kaikki te ”en tiedä vielä pääsenkö tulemaan” -ihmiset, oletteko miettineet seuraavaa: kutsuttuja on noin 60. Mitä jos heistä vaikka puolet sanoo, että en tiedä, pääsenkö tulemaan. Mitä me sitten teemme 30 hengen ruokailun kanssa? Varaammeko ruokaa vaiko emmekö varaa? No totta helvetissä varaamme koska mikään ei ole niin noloa kuin se, että ruoka loppuu kesken! Ja mitäs sitten jos te ette tulekaan? Mitä vittua me tehdään 30 hengelle varatulle ruualle?? Viedään ehkä kenties pelastusarmeijalle.

Teidät kaikki on kutsuttu sinne sen takia, että mä halusin teidät sinne!
No, paikalla on sentään parhaat ystävättäreni puoliskoineen, ihana ötökkä ”miehensä” kanssa sekä ainakin yksi maailman parhaista pikkuveljistä – pystymme pitämään hauskaa ilman teitäkin.

Juu, olen hieman katkera. Mulla oli mahdollisuus kutsua 20+10 henkilö paikalle ja nämä henkilöt on oikeasti tarkkaan mietittyjä!
Olisin halunnut kutsutuista paikalle ihan joka ikisen. Ja kun syyt olla tulematta kuulostavat enemmän tekosyiltä, niin paskaltahan se tuntuu.
Saas nähdä, saavatko ko. henkilöt kutsua viiskymppisille ;p
Tosin voi olla että tän kirjotukusen jälkeen mulla ei edes ole ystäviä, joita kutsua niihin bileisiin ;D

Lisätietoa VP:stä löytyy mm.

http://www.amoriini.com/Sivusto/Osasto/Askartelu/kutsutekstit.php#vp

http://72.14.207.104/search?q=cache:9Vfq6-fqK1oJ:www.myyntijamarkkinointi.fi/index.php%3Fmid%3D78%26a%3Dshow%26id%3D343+rsvp+%2Btarkoittaa&hl=fi&gl=fi&ct=clnk&cd=1