Kunnioittaessani itseäni, kykenen kunnioittamaan myös muita.

  • Kimmo Rasila
Elämä näyttäytyy juuri niin kauniina, kuin millaisella mielentilalla sitä tarkastelen.
Elämä näyttäytyy juuri niin kauniina, kuin millaisella mielentilalla sitä tarkastelen.

Ylläoleva kuva on Peurunkajärven rannalta, paikasta jossa monesti työpäivän päätteeksi käyn päätäni selventäen mietiskelemässä.

Loputtoman monesti olen elämässäni todennut sen, että itsensä arvostamisen kautta löytyy itsensä kunnioittaminen ja sen myötä kunnioitus myös toista ihmistä kohtaan.

Miksi sitten kerta toisensa jälkeen palaan omavoimaiseen taisteluun? Ehkä se kuvastanee tätä kokonaisuutta jota elämäksi kutsutaan. Matka jonka tarkoitus tänään on minulle toimia kuin alustana josta kasvaa.

Ihmiselle joka on jo varhaisessa lapsuudessaan kasvanut käsitykseen, ettei ole minkään arvoinen, itsensä arvostamisen opettelu on työn ja tuskan takana. Jo pidemmän aikaa olen saanut tuota asiaa kohdallani tietoisesti opetella. Yhä enenemässä määrin ymmärtäen olevani tasan yhtä arvokas, kuin kuka tahansa toinenkin ihminen tai elävä olento. Eikä tätä arvokkuutta mitata rahassa, materiassa, saati työkentillä tahi harrastuksissa saavutetuilla asioilla. Tuo arvo on meissä jokaisessa syntyjään sisällä.

Silti, kerta toisensa jälkeen, elämä tarjoilee tilanteita joissa voin tuota itseni arvostusta mitata. Tässä mittarissa mitta-asteikkona toimivat toiset ihmiset ja heidän suhtautumisensa minuun. Älkääkä käsittäkö väärin, tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että sikäli jos joku ihminen ei syystä tahi toisesta tykkää minusta, olisin automaattisesti jotenkin huononpi arvoinen. Päinvastoin.

Itselleni tuo ajatusmalli kasvoi aikanaan juuri tuollaisenaan mittamaan arvostustani suhteessa itseeni. Tein vuosien ja vuosien ajan niska limassa työtä, että tulisin jokaisen ihmisen taholta hyväksytyksi. Toisin silti kävi. Lähinnä siitä yksinkertaisesta syystä, että vaikka kaikkien kanssa tulinkin toimeen, tuo hyväksyntä pahimmillaan vaati itseltäni niin paljon suoritteita tai mielipiteeni muuntelua, että jossain syvällä sisimmässäni koin olevani yhä täysin arvoton. Tottahan se olikin. Ei minun arvoni ole sidoksissa siihen, kuinka moni minusta tykkää tai on tykkäämättä.

Melkoinen määrä kipua piti kohdata, jotta opin ymmärtämään sen että tärkeintä kaikessa on se että itse tiedostan sisimmässäni milloin olen aidoimmillani, oma itseni. Sen jälkeen, niin hassua kuin se onkin, toisten ihmisten mielipide minusta menettää likipitäen kokonaan merkityksensä. Miksi? Sen vuoksi, koska tiedostaessani ohjautuvani syvältä sisimmästäni, ollen ihmisten kanssa operoidessani aidoimmillani, koen olevani juuri se ihminen joka minun tässä hetkessä tulee olla. Kohtelias, ystävällinen, kärsivällinen, ymmärtäväinen ja aito, rehellinen, oma itseni. Sen myötä tarve päteä poistuu.

Silti yhä, tasaisin väliajoin havahdun huomaamaan sen, että matka itseni arvostamisessa on yhä kesken. Tuskin koskaan täysin valmiiksi tulenkaan, mutta tänään jo tuo arvostaminen on siinä kuosissa, että kykenen kunnioittamaan itseäni ja sen myötä muita. Eläen hetken ja päivän kerrallaan siten ettei minun enää tarvitse piiloutua minkään valheellisen roolin tai selviytymisstrategian alle, vaan voin kohdata toiset ihmiset omana aitona itsenäni.

Se miksi yhä edelleen havahdun keskeneräisyyttäni pohtimaan, johtuu vain siitä yksinkertaisesta syystä, että väkisinkin saan hetkittäin ihmisiltä palautetta, etten ole toiminut, saati sanonut asioita siten kuten kyseinen ihminen olisi minun toivonut toimivan tai sanovan. Varsinkin tämä tässä hetkessä arjessani vahvasti vaikuttava päihdetyö ja sen kenttä on oiva paikka testata omaa itsensä arvostamista. Tasaisin väliajoin saan nimittäin ihmisiltä ns. "Rakentavaa kritiikkiä" työskentelystäni. Yleisimmillään tämä tapahtuu siinä hetkessä kun alan päästä liian lähelle ihmisen kipupisteitä. Siis niitä kohtia, joita kyseinen ihminen tiedostamattaan esimerkiksi päihteillä pakenee. Jos ihminen ei vielä tässä hetkessä ole valmis noita pisteitä kohtaamaan, minusta tulee samassa hetkessä pelottava, vaativa, ilkeä, vittumainen ja painostava ihminen. Huvittavan kohdallani tästä kokonaisuudesta tekee se, että tiedostan toimivani aivan samalla tavoin jokaisen kohtaamani ihmisen kanssa ja he jotka ovat noita kipupisteitään valmiit kohtaamaan, kuvaavat työskentelyäni rauhalliseksi, ymmärtäväiseksi, tsemppaavaksi, ammattimaiseksi ja pahimmillaankin oikealla tavalla haastavaksi.

Tästä päästääkin siihen kohtaan, jossa itseltäni kysytään sitä, mitä itsessäni tiedostan. Jos en tiedostaisi tarpeeksi, olisin yhä se sama heittopussi, joka esimerkiksi lapsuudessani sekä nuoruudessani olin. Heittopussi, jonka ihmisarvo rakentui puhtaasti toisten ihmisten palautteen varaan. Toisaalta tänään ymmärrän sen että mikäli yhä olisin se täysin ulkoaohjautuva ihminen, en tätä työtä jaksaisi viikkoa kauempaa tehdä, niin kuluttavaksi se lopulta kävisi.

Tänään sen sijasta kohtaan jokaisen ihmisen samalla tavoin avoimen ennakkoluulottomasti, yhtään toisen ylä- tai alapuolelle asettumasta. Keskittyen pelkästään kuuntelemaan tuota ihmistä ja sen jälkeen kertomaan sen mikä minun kokemukseni valossa, hänen tilanteessaan vaatii mielestäni korjausta. Tässä kohden omasta elämästäni kaikkine kommelluksineen on suunnattoman paljon hyötyä. Aivan samoin kuin matkastani minuuteeni. Tuon matkan kautta olen nimittäin saanut niin paljon eväitä reppuuni, etten aivan heti mene hiljaiseksi, olipa kyseessä olevan ihmisen elämässä meneillään mitä tahansa.

Mutta kaiken toiminnan kulminaatiopiste kohdallani on tietoisuus omasta arvostani. Arvostuksestani. Sillä ilman sitä hautautuisin toisten ihmisten ongelmien alle. Uupuen jo hyvin pian erinäisten ongelmien alle.

Tähän sisäiseen ääneeni luottaen taas huomen aamulle voin luottavaisin mielin suunnata kulkuni kohti tulevan viikon tuomia haasteita sekä mahdollisuuksia. Luottaen myös siihen, että nekin ihmiset jotka vielä tässä hetkessä lähestymiseni kokevat uhkaavana, päällekäyvänä, saavat tuosta hetkestä jos ei muuta niin sen tähän hetkeen tarvitsemansa sysäyksen miettiä elämäänsä kokonaisuudessaan uudessa valossa. Minä en silti muuta heidän elämäänsä, saati ota siitä vastuuta. Jokainen kun halutessaan itse muuttaa elämänsä. Sikäli kun on valmis tuon muutoksen vaatiman vastuun elämästään ottamaan.

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 10:30

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus