Lastensuojelu ja päihdetyö

  • Kimmo Rasila

Ajattelin hieman purkaa tuntojani tänne, kun olen tässä jo useamman kuukauden ajan työskennellyt erään päihdeongelmasta kärsivän ihmisen kanssa ja nyt tilanne on se, että sosiaalipuoli tai varsinaisesti lastensuojelu on yks kantaan tehnyt päätöksen ettei kyseistä perhettä heidän mielestään ole enää tarpeen tukea, vaan ainoa vaihtoehto on alaikäisten lasten huostaanotto.

Huostaanottolaissa todetaan seuraavaa:

Lapsi on otettava sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen huostaan ja järjestettävä hänelle sijaishuolto jos (lastensuojelulaki 40 §, Finlex):

puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä tai
lapsi vaarantaa vakavasti terveyttään tai kehitystään käyttämällä päihteitä, tekemällä muun kuin vähäisenä pidettävän rikollisen teon tai muulla niihin rinnastettavalla käyttäytymisellään vaarantaa kehitystään ja terveyttään

Huostaanottoon ja sijaishuollon järjestämiseen voidaan kuitenkin ryhtyä vain, jos:

avohuollon tukitoimet eivät ole lapsen edun mukaisen huolenpidon toteuttamiseksi sopivia tai mahdollisia taikka jos ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi ja
sijaishuollon arvioidaan olevan lapsen edun mukaista.

Huostaanotto on lastensuojelutyön viimesijaisin keino turvata lapsen kasvu ja kehitys.

Ongelmaksi tässä kohtaa muodostuu lähinnä se, että itse työskenneltyäni varsin tiiviisti tämän perheen kanssa, koen omaavani osaltani kyvyn arvioida mikä ratkaisu tässä kohtaa olisi lasta ajatellen paras, mutta sosiaalitoimi on haluton neuvottelemaan asiasta ja yrittää väkisin vääntää asioita haluamaansa tilaan. No ymmärrettävästi vanhemmat eivät tähän mukisematta suostu ja tästä seuraa se, että tämä asia näillä näkymin etenee oikeuteen. Surullista tässä kaikessa on se, että juuri ne pienet ihmiset, jotka tähän tilanteeseen ovat kokonaan syyttömiä, joutuvat silti tässä tilanteessa kärsimään eniten.

Minua tässä kaikessa sapettaa eniten se, että ihmiset jotka keskusteluidemme perusteella eivät juurikaan omaa tietoutta päihdeongelmasta, ovat yhtäkkiä siinä asemassa jossa he kykenevät päättämään kuka raitistuu ja kuka ei. Lisäksi kun tällaisessa tilanteessa tulisi ensisijaisesti kuulla perheen jokaista jäsentä, niin tähän tilanteeseen on tultu, kuulematta juurikaan ketään.

No minun osuuteni tässä kokonaisuudessa on ollut toimia omalta osaltani tukemassa raitistumisprosessia ja kun tätä työtä tehdessäni varsin tiiviisti tutustun koko perheeseen, niin sen vuoksi luulisi että myös minun mielipiteelläni olisi tässä hetkessä jotakin painoarvoa. Huvittava tilanne oli se, että menimme palaveriin, jossa sosku lateli pelisäännöt, välittämättä yhtään mikä meidän muiden mielipide asioissa on. Eikä siinä enää auttanut vaikka kuinka yritti kertoa sitä että lapset haluaisivat, ja tarpeellisen tuen järjestyttyä myös voisivat asua kotona.

Eikä siinä, ymmärrän heillä olevan varsin haastavan työkentän, mutta kyynisyys asioissa tuskin helpottaa tuota työsarkaa ollenkaan. Jännä oli todeta se, että kun tästä kyseisestä asiasta muutaman puhelun verran aloin ottamaan selvää, niin heti ensimmäisen puhelun aikana, puhelimen toisessa päässä ollut varatuomari pystyi siltä istumalta luettelemaan lukuisia kohtia missä ei oltu ollenkaan menty lakipykälien velvoittamalla tavalla.

Loppukaneettina tästä kaikesta haluan todeta surullisena sen, että tämä on vain yksi häviävän pieni esimerkki siitä, missä kotimaassamme näiden päihdeasioiden kanssa mennään. Sen sijaan, että perheiden tukemiseen panostettaisiin riittävästi aikaa ja resursseja, heidät pistetään keskelle valtapeliä, jossa suurinta roolia näyttää valitettavasti näyttelevän raha sekä yksittäisen ihmisen kyvyttömyys myöntää olevansa väärässä. Edelleen koen että monessa kohden varmasti lastensuojelu tekee myös hyvää, olenhan itse perheineni yksi esimerkki siitä, mutta silti yhä enemmän saa jokapuolella olla lukemassa siitä kuinka mielivaltaisesti sosiaalipuoli ja lastensuojelu näissä tapauksissa toimii.

Kun itse tiedän päihdeongelman, tai minkä tahansa muun riippuvuuden kohdalla tärkeimpänä toipumisen kriteerinä olevan oman halun muutokseen, niin luulisi siinä tilanteessa kun ihminen tuota muutosta todella motivoituneesti haluaa, häntä siinä tuettavan eikä sen sijaan oltaisi survomassa yhä syvemmälle ongelmiin.

No kuten todettua, onneksi tässä kyseisessä tapauksessa lastensuojelu ei yksinään tätä asiaa päätä, joten uskon vahvasti siihen, että mikäli tämän asian on tarkoitus mennä oikeuteen asti, siellä viimeistään jokainen jota tämä asia koskettaa tulee kuulluksi ja sen myötä tähän saahaan aikaiseksi paras mahdollinen ja ennenkaikkea lasten parasta ajava päätös.

Viel kun lopuksi tätä kokonaisuutta tarkastellaan taloudelliselta kantilta, niin uskaltaisin väittää että tämänkin perheen tukemiseen käytettävät rahat maksaisivat itsensä monin kerroin vielä takaisin, kun sen sijaan huostaanotosta aiheutuvat kustannukset sitä tuskin koskaan tulevat tekemään. Surullista, mutta totta.

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus