Riippuvuussairaudet ja niiden hoito.

  • Kimmo Rasila
Joskus elämä voi ensisilmäyksellä näyttää varsin synkältä, mutta ei aikaakaan kun jo huomaan kajastavan valon.
Joskus elämä voi ensisilmäyksellä näyttää varsin synkältä, mutta ei aikaakaan kun jo huomaan kajastavan valon.

Olen taas muutaman päivää työskennellyt riippuvuuksien parissa ja vaikka kuinka omakohtaisesti olen kokenut sen että riippuvuuksien ollessa aktiivisimmillaan ihminen menettää totaalisesti kyvyn hallita elämäänsä, ei se silti poista sitä tosiasiaa että olen äärimmäisen surullinen kaikesta siitä tuskasta mitä nämä sairaudet aiheuttavat.

Omalla kohdallani vei vuosia palata takaisin ns. normaaliin elämään, mutta silti koen sen olleen kaiken sen vaivan arvoista, sillä nähdessäni jälleen sen mitä kaikkea kauheuksia nämä sairaudet ihmisille aiheuttavat tälläkin hetkellä, olen äärimmäisen kiitollinen siitä että olen itse etuoikeutettu tässä hetkessä saatuani toisen mahdollisuuden elämältä.

Tässä hetkessä olen kiitollinen omasta raittiudestani ja siitä että sen myötä olen saanut suurimman osan asioistani kuntoon. Lisäksi kun on vielä samalla tavoin painiskellut orjuuttavan lääkeriippuvuuden sekä peliongelman kanssa, ei voi kuin ihmetellä sitä että vielä tässä olen.

Riippuvuuksien hoitamiseen liittyen haasteellisinta lienee ensiksi se, että ihminen joka näiden asioiden kanssa taistelee, tulee tahtomattaan kieltäneeksi oman todellisen tilansa. Tästä seuraa jatkuvaa ja kokoajan pahenevaa valehtelua, jossa loppupäässä ei ole enää mitään tekemistä totuuden kanssa. Ihminen puhuu mitä tahansa, saadakseen itsensä uskomaan ettei tilanne vieläkään ole niin paha kuin miltä se vaikuttaisi.

Toisaalta oman haasteensa tuo se, että tällä hetkellä vallalla olevat säästökuurit, leikkaavat juuri näiden ongelmien kanssa painivien ihmisten hoitomahdollisuuksista. Siis juuri niistä joiden avulla tilanteeseen on edes pieni mahdollisuus saada muutosta aikaiseksi.

Viimeisenä, muttei todellakaan vähimpänä ongelmia aiheuttaa ihmisten tietämättömyys ja siitä johtuva suunnaton tuomitseminen sekä hyvin nopeasti ilmenevä turhautuminen siihen että tilanne vain kokoajan pahenee.

Jos minulla olisi taikasauva, heilauttaisin sitä sen, että maahamme saataisiin aikaiseksi yksi yhdenmukainen hoitomalli, jossa otettaisiin huomioon itse ihminen ihmisenä, eikä pelkästään tuijotettaisi olosuhteisiin, saati siihen, mitä kaikki tämä ihmiselle tarjottava apu maksaa.

Olen perheineni siinä onnellisessa asemassa, että 2006 lähtiessämme päihdekuntoutukseen, meidän hyvinvointimme oli prioriteetti yksi. Sen jälkeen vasta alettiin tarkastella sitä, mitä tämä kaikki maksaa, tai millaisissa olosuhteissa tätä sirkusta on pyöritelty. Uskon vahvasti siihen, että perheemme tämän hetkinen hyvinvointi on jo moninverroin maksanut takaisin kaiken sen mitä perheeseemme tuolloin 2006-2007 vuosina sijoitettiin. Ymmärrän toisaalta tässä piilevän haasteen siinä, ettei kaikki edes halua apua. Mutta toisaalta juuri ne ihmiset, jotka oikeasti haluavat, kärsivät siitä, että heidät lkeroidaan toivottomiin tapauksiin, vaikka kuinka itse tuolta helvetistä haluaisivatkin nousta. Ilman apua ja tukea kovin harva kun tuolta pimeydestä ylöspäin kampeaa. Minä ainakin tiedän varmalla sen, että minä, saati perheeni emme olisi jaksaneet.

Toisaalta tiedän myös sen, että kaiken tämän auttamisen lähtökohta on ja tulee aina olla se, että ongelmaisella itsellään on halua alkaa kavuta tuolta kuopan pohjalta ylös. Jos tuota halua ei juuri tässä hetkessä olisikaan, siinä kohtaa toivoisin meitä jo saman kokeneita käytettävän motivoinnissa hyödyksi. Itse nimittäin löysin saman kokeneen ihmisen kanssa keskustelusta haluan alkaa taistelemisen sijasta ottamaan vastaan apua.

Toivoisin vain sen, että ihmiset jotka päätöksiä näiden asioiden tiimoilta tekevät, miettisivät hetkisen sitä, mitä puolinaiset toimenpiteet näinkin haastavien ongelmien edessä aiheuttavat. Siinä pian nimittäin käy niin, että ongelmat vain paisuvat paisumistaan ja sen myötä niihin uppoavat rahasummat. Tässä hetkessä jos nyt säästetäänkin joitain euroja, ohjaamalla ongelmaiset suoraan katkon kautta kotiin, niin samalla ummistetaan silmät siltä todellisuudelta, että hoitamattomina nämä sairaudet ovat kokoajan pahenevia ja vääjäämättä johtavat joko ennenaikaiseen hautaan tai psykiatriselle osastolle. Tuskin kumpikaan noista vaihtoehdoita lie kunnille tai kaupungeille sen edullisempi. Puhumattakaan kaikesta siitä välillisestä tuskasta mitä näiden ongelmien kanssa painivien ihmisten lähellä elävät ihmiset joutuvat syyttömyyttään kärsimään.

Mutta kuten totesin, olen äärimmäisen kiitollinen omasta toisesta mahdollisuudestani. Sen vuoksi juuri, pyrin osaltani tekemään voitavani jotta näiden sairauksien kanssa painivia ihmisiä pyrittäisiin auttamaan ja vaikka juuri nyt minulle tämä oma osuuteni tässä hetkessä merkitsee sitä että olen tälläkin hetkellä poissa omien rakkaimpieni luota, niin silti tiedostan minun kuuluvan juuri nyt olla tässä tekemässä tätä. Sillä vielä koittaa taas aika jolloin saan palata takaisin kotiin rakkaimpieni luokse. Ilman totaalista elämänmuutosta, minulla ei tuota kotia saati rakkaimpiani olisi. Kuten ei minuakaan.

Pidetään lähimmäisistämme huolta. Se kantaa elämässä.

Kulkiessani askeleen kerrallaan raittiudenpolulla, tulen ennenpitkää huomaamaan sen että elämä kantaa.
Kulkiessani askeleen kerrallaan raittiudenpolulla, tulen ennenpitkää huomaamaan sen että elämä kantaa.

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus