eilen töissä eräs mies tilasi mukaansa ruokaa. pyysin miestä odottelemaan pyödässä, koska ruuassa menisi pieni hetki. kun vein ruuat, mies kysyi, voisiko hän kertoa minulle erään asian. tietenkin sanoin kuuntelevani. ajattelin, että ruuassa on jotain vikaa, koska mies oli odotellessaan syönyt kummallisen näköisenä hampurilaista.
mies kertoi kuinka vaimo on hänen elämänsä suuri rakkaus. mies oli todella surkeana ja melkein heti perään hän jatkoi, että vaimolla on syöpäkasvain vatsassa ja aika alkaa käymään vähiin. yritinpä siinä sitten keksiä jotain fiksua sanottavaa, mutta en paljoakaan ehtiny sanoa ennen kuin mies jo lähti selvästi liikuttuneena pois. /: äh. kyllä vähän alkoi alahuuli väpättämään tällä tytöllä.
sitten asiasta kolmanteen. ärsyttää. nimittäin sellanen jahkailu. joopas-eipäs-emmä-tiedä. hitto vie. ärsyttää kun ihmiset ei osaa suoraan sanoa mielipidettään ja sitten kiukutellaan, kun joku toinen tekee päätöksen. turha se on sitten jälkeenpäin enää itkeä, jos kerran ei oo saanu suutaan auki oikeassa vaiheessa. ähäh.