Ne oli niitä utuisampia iltoja,
kun yönkäänteessä pystyimme katsomaan
syvemmälle rannan taitteeseen,
sen syvän veden alkuun.
Silmissämme elämän hohtava hopea
loisti tähtikuvioina aamuun,
jonka lahja oli valo sumussa,
rakkaudellaan hehkuen.
Koivut katselivat järven ylitse
kun asettelimme toisemme liki,
kunnes lähemmäs ei uskaltanut,
kauemmas halunnut.
Syvemmällä emme olleet uineet,
kyenneet korkeammalta sukeltamaan,
pohjaa emme nähneet,
pintaan jouduimme nousemaan.
Vain menneet hetket jäivät laulamaan
lintujen kanssa oksille,
vain kaipuuni rantaa kävelee
muistosi käsi kädessään.