Blogi

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2007.

Lintujen "arkiälykkyys"  1

Jaa, enpä oo tarpeeks lukenut biologiaa ja seurannut Wildlife-dokkareita että osaisin suoraan sanoa nykykäsitystä esimerkiksi lintujen älykkyydestä, mutta tässä esimerkki livetapauksesta:

Äsken tupakkatauolla meidän talon viereisen lammen sorsat olivat syömässä jonkun mummon heittämiä leivänjämiä. Nämä jämät oli jo kerenneet kovettua ja muutamat niitä yrittivät pureksia pienemmiksi onnistumatta siinä kuitenkaan.
Seuraava liike yllätti mut nerokkuudellaan (sorsien tasolla nerokas, ehkä):

Yksi sorsista otti ja kuljetti leivänpalan lampeen, uitti sitä siinä hetken ja sitten popsi vettyneen, ei enää niin kovan, leivänpalan poskeensa.
*taputaputapu*

Yllätyin tosissaan, olin jotenkin sen käsityksen vallassa että tietyt pitkällä aikavälillä opitut kyvyt on sellaisia joita linnut oppivat soveltamaan, mutta tuo osoitti kekseliäisyyttä.
Linnut osasivat kehittää ratkaisun käsillä olevaan ongelmaan jo omaamiensa tietojen avulla samassa hetkessä.

-------------

soi: Prince of Persia - I Still Love You


Seurustelusta ja naiskauneudesta  1

Hetken olin vapailla markkinoilla, tarkoitus oli olla pidempäänkin, mutta eipä se oikein ole itsestä kiinni kun kolahtaa. Tietty vähän, mutta hölmöhän sitä saa olla ettei tartu hyvään juttuun. "Life's too short to let the good things pass you by", sanotaan, ja mä allekirjoitan tuon täysin.

Seurustellessa ei muita vikitellä, tietenkään, mutta itse arvostan naiskauneutta siinä määrin että haluan kehua jos esimerkiksi törmään täällä cityssä upeaan ilmestykseen, sen enempää sillä tarkoittamatta.
Raja tietysti menee toisen kunnioittamisessa, esimerkiksi jos liikun tyttöni kanssa kaupungilla en todellakaan loukkaa häntä kehumalla muita naisia, eikä tätä ongelmaa edes oikein ole, hänellä on sumentava vaikutus minuun, tutka ei toimi kun olen hänen kanssaan. Ehkä niin onkin hyvä, ainakin se tuntuu hyvältä.

Mitäköhän muut ovat tästä mieltä, pitänee laittaa kysely tuonne foorumille, kiinnostaisi tietää millaisia käyttäytymismalleja muut noudattavat tälläisessä tilanteessa.

----------------

soi: Kai Tracid - 4 Just 1 Day