Klo 18 ja risat, sunnuntaina.
Poikkean kotiin mennessäni matkan varrella olevalle R-kioskille, kerään hyllyistä tarpeellisia ja tarpeettomia ostoksia, ja käpöttelen kassalle.
Kaksi ihmistä ennen minua…okei.
Ensimmäisenä on mummukka, jolla on varmasti peruukki tilattu samasta pajasta kuin Slovenian eräällä jääkiekkovalmentajalla.
Nekka pystyssä lyö sormen paksusen pinkan tarkistettavia lotto/keno/veikkaus/wotevör -kuponkeja kioskin likalle kouraan.
Ja aika kuluu…
Taakse alkaa keräytyä jonoa uhkaavasti.
Ihmisillä vaikuttaa olevan kiire.
Kupongit tarkistettu, ei voittoja.
No, tässäpä on uudet, toteaa teholottoaja,ojentaa uuden pinkan arvauskuponkeja ja heittää luottokorttinsa tiskille aivan kuin sen pitäisi kohahduttaa takana olevaa jonoa.
Rukoilen mielessäni, että mummeli voittaisi edes sen verran että vois päivittää peruukkinsa.
Ja aika kuluu…
Mummukka saa toimitettua asiansa, ja vuoroon astuu toisena jonossa ollut kaveri, JOKA TEKEE SAMAN KUN MUMMUKKA…eli lyö paksun pinkan ”miljoonahakemuksia” tiskiin.
Selkäni takana alkaa jonosta kuulua jo murinaa, kiireisimmät kantavat ostoksensa takaisin hyllyihin ja häipyvät kylmään kesäiltaan samalla kun tyyppi, jonka kuponkeja kioskin likka tarkistaa, haahuilee kylmäkaapeille ja kantaa pullollisen kuplajuomaa tiskille.
Kello on 19:15, kun istun takaisin autoon ja jatkan matkaani.
Elämäni turhimmat 25 minuuttia…ellei joitakin hetkiä Sokko Kakkosessa lasketa.
Hahahaha….aaarrggll…