Pitkästä aikaa päätin taas aukaista sanaisen arkkuni, ja purkaa tuntemuksiani kirjoitetussa muodossa. Pitkään karsastin blogikirjoittelua, koska tulin tulokseen, että se olisi yhtä tyhjän kanssa. Nyt on taas ajatus tästä muuttunut.
Lyhyessä ajassa elämässäni on tapahtunut paljon. Ja ei mitään. Vaikeuksien kautta voittoon, näin kuulemma sanotaan. Ihmettelen ja mietin asioita, ja varsinkin sitä, että kuinka se aina meneekin niin, että jotakin ”pahaa” on aina elämässä tapahduttava löytääkseen taas oman polkunsa jota kulkea.
Viimeisen kuukauden aikana olen entisestään oppinut arvostamaan itseäni ja omaa elämääni. Olen myös kantapään kautta oppinut, taas kerran, luottamaan omiin vaistoihini ja naiselliseen viisauteeni. Yritin puoliväkisin uskotella itselleni jonkin olemassaoloa joka todellisuudessa oli valhetta alusta asti. Epätodellista. Ja kuinka hylkäsinkään itseni tuona aikana vaikka järki sanoi heti alusta lähtien, että ”jokin on pielessä”.
Kaipuu rakkauteen ja läheisyyteen tekee ihmisille outoja asioita. Kukin reagoi tavallaan. Itse taisin reagoida turhankin voimakkaasti syystä joka aukesi minulle vasta jälkikäteen. Ja tästä syystä myös hylkäsin itseni. Oloni oli sanoinkuvaamattoman huono, reagoin fyysisesti oksentamalla pahan olon ulos. Se ei juuri sillä hetkellä juurikaan auttanut, mutta koettuani sen ”ahaa-elämyksen” oloni parani hetkessä ja tunsin itseni lähinnä typeräksi. Olisihan minun nyt kuulunut tajuta aikaisemmin.
Tunneskaalat käyty läpi aina surusta, järkytyksestä, epätoivosta, inhosta, vihasta aina sääliin asti. Nyt olo on helpottunut ja kevyt, pystyn hengittämään ilman ahdistusta ja tiedän tehneeni oikein. Pohjan kautta piti taas käydä kasvaakseen ihmisenä ja rakentamalla taas luottamus itseensä. Ja muihin. Miehiin. Käymällä pohjan kautta tajusin saaneeni suuren lahjan. En siis annakkaan katkeruudelle tai vihalle tilaa, kohtaan asiat rakkaudesta käsin. Ja tämä tieto lohduttaa koettujen vääryyksien jälkeen, ja se, että tiedän olevani taas vahvempi naisena. Sinä naisena kuten minun kuuluukin olla, sellaiseksi kuin minut on luotu: Aidoksi.
Uskallan taas elää omana itsenäni. Uskallan viimein ottaa elämäni haltuuni ja kohdella itseäni ansaitsemallani tavalla. Rakkaudella. Tämän myös toivon jatkossa näkyvän ulospäin.