25 faktaa minusta.

1. Rakastan perhettäni

2. Paras ystäväni on minulle kuin veli

3. Kauniissa kodissani näkyy käteni jälki

4. Rakastan lapsia ja eläimiä

5. Olen kohtelias ja auttavainen tuntemattomia kohtaan

6. Haaveilen rikastuvani yrittäjänä

7. En voisi lähteä ulkomaanmatkalle yksin

8. Tiedän, että minusta tulee mahtava äiti

9. Rakastan sisustus-ja rakentamisohjelmia

10. Ajaessani autoani kuvittelen usein kuolevani kolarissa

11. Olen taikauskoinen, siksi luen unikirjoja

12. Odotan kaikenaikaa jotain tapahtuvaksi, mutta en tiedä mitä

13. Nauran päivittäin

14. Kun joku kertoo jotain surullista ja koskettavaa niin saatan elää siinä surullisessa ja
myötätunteellisessa mielitilassa monta päivää

15. Itseironiani määrä on loppumaton

16. Minulla on salaisuuksia, joista ei kukaan tiedä mitään

17. Katkeruus ja toisten ilonpilaaminen on surullista ja halveksittavaa

18. Haluan monia asioita, mutta tiedän, että kaikkea ei voi saada

19. Kun ryhdyn johonkin, haluan saattaa sen aina loppuun

20. Vaivun aika ajoin miettimään menneitä kaiholla

21. Huumorintajuttomat ja pikkumaiset ihmiset ovat sietämättömiä

22. Ihannoin taiteellisia ja musiikillisesti lahjakkaita

23. Uskon, että jokaisessa ihmisessä on hyvää

24. Rakastan järjestellä asioita, silti elän välillä kaaoksen keskellä

25. Haluaisin auttaa kaikkia ja turhaudun kun se ei aina ole mahdollista