Viime yönä kolmen aikaan puhelimeni soi, kas eksänihän se siellä soitteli. Vastasin.. puhuimme kaikesta, mutta tiedän, että ei eksälläni kestä muistissa ne asiat, turhauttavaa. Aika meni kuin siivillä, mutta ei kylläkään ihan kivuttomasti. Lopulta kello tuli vähän yli kahdeksan, ja eksääni alkoi jo tavoittelemaan muut tuttavat, joten lopetimme. Puhelun kokonaiskesto (yhteen putkeen, todellakin) oli 5 tuntia ja kolmisen minuuttia. Huh.
Ei tehnyt erityisen hyvää uniongelmaiselle, mutta tämä puhelu tuli tarpeeseen omalta osaltaan. Olen järkyttynyt, surullinen ja kaipaan häntä, mutta nyt ymmärrän asioita paremmin ja toisaalta olen tyyni ja valmis jatkamaan eteenpäin. Toivon hänelle parasta ja toivon hänen pääsevän elämässään siihen vaiheeseen, että asiat alkavat luistaa. Toivon, että hän olisi onnellinen loppuelämänsä. Itselleni en sitä vielä uskalla toivoa.
Vajaa neljä tuntia ”yöunia”.. mutta eihän se viimeaikaisesta kehityksestä ole ollenkaan paha tulos edes.