En tiedä mitään muita juomia kuin minttuviinan, minttuviskin ja oluen, jota en osaa tilata, koska en ikinä tiedä, sanonko olut vai kalja, joten janoon juon lonkeroa. Kaikista niistä tulee päänsärky. Minttuviina, ja tanssimaan, ja sitten kiertämään. Teknou, teknou, teknou, teknou…
Kaunis poika notkuu siinä, olen nähnyt hänet ennenkin. Aina yhtä humalassa. Yritän jutella. Yritän saada hänen huomionsa, mutta hän heiluu jo niin pahasti, että melkein kaatuu.
Hänen kaverinsa tulee juttelemaan. Kauniista pojasta ei taida olla juttukaveriksi tänä iltana. Juttelen hänen kaverinsa kanssa. Manuel. Tylsä, takapuoli kuin naisella, minun pituiseni, harmaa, ei minkään värinen, paksut silmälasit, tyylitön. Hän puhuu tekomatalalla äänellä harkittuja, taiteellisia lauseita. Minulla ei ole koskaan ollut poikaystävää. Tai no siis, listaani hassuja poikien nimiä; Daniel, jonka kanssa pussasimme, kunnes hän otti pippelinsä ja käski minun pussata sitä ja sanoin, etten tekisi niin, ja Alexander, jonka kanssa pussasimme.
Sellainen joka naisen unelmapoika, että me menimme kihloihin vuotta myöhemmin. Tylsä, tylsä Manuel. Minun on pakko sietää häntä. Varsinkin sen jälkeen, kun hänen paras ystävänsä kuoli ja Manuel uhkasi tappaa itsensä.
Minun on jotenkin viihdytettävä itseäni, joten viihdytän itseäni hänen kaveripiirillään. Kauniilla pojalla, jonka nimi on Jason. Kun Jason tulee meille viikonloppuisin juomaan Manuelin kanssa, ja hänen kotiinsa on niin pitkä matka, että hän tulee yöksi. Kun Manuel nukahtaa humalaiseen uneensa, minä menen herättämään Jasonin olohuoneen sohvalta, ja vien hänet vessaan, jossa suutelen häntä. Jasonista ei ole humalassa mihinkään muuhun. Suutelu will do! Vessa on niin pieni, ettei sinne voi piiloutua. Jos joku tulisi, sieltä ei pääsisi huomaamatta pois.
Ostoslista:
– osta suihkuverho!
Jos se mitään auttaa.
– Tunnetko ne 3 veljestä sieltä kotopuolesta, sanon myöhemmin Kaisalle saunassa. – Yksi niistä oli se Jason.
– Totta kai, sanoo Kaisa.
– Kaikkihan ne tuntee, nyökyttelen Kaisan puolesta. – Tuli joskus… hengailtua… niiden kanssa enemmänkin.
Dominic lukee kenkälaatikossa. Minun on pakko päästä Dominicin luo. Irlantiin!
– Muija vain haluaa Irlantiin takaisin, selittää Manuel. – Se tekee minut surulliseksi.
Ja lisää olutta. Lenny Kravitz soi. Manuel kuvittelee osaavansa tanssia. Lenny on minun suosikkini. Hankkisit jotain omaa.
Manuel kaatuu kännissä pöydän päälle, joka on täynnä tyhjiä pulloja. Ryyppää kaverisi kanssa joulunpyhinä kolme päivää yhtä soittoa ja katso, miten paljon pulloja siitä tulee. Sitten kaadu niiden päälle ja katso, kuinka kaikki menevät rikki. Mieti, miten paljon ottaa päähän siivota toisen jälkiä. Hävettää, että olet tullut pippaloihin hänen kanssaan.
– Meikkaaminen on turhaa. Olet muutenkin kaunis ja sä olet mun eikä sun tarvitse yrittää ketään iskeä.
Mitä siihen voi sanoa, jos avaimesi ovat heitettynä lumihankeen rakennustyömaalle ja sinua osoitetaan ohimolle Rugerilla? Pistooliammunta oli mukamas hauska harrastus, kuten myös vaatekaapin TNT:t, jotka olivat vain mukava muisto armeijasta. Minä en tiennyt niistä mitään. Tai tiesin, mutten ymmärtänyt, sanoin poliisille.
Viimeisessä valokuvassa talvinen aurinko paistaa kasvoilleni, ja olen tosiaan kaunis, kauniimpi kuin koskaan, talven punainen aurinko korostaa silmieni vihreyttä ja leikkii vaaleilla hiuksillani, mutta noro mustaa ripsiväriä valuu poskillani. Siitä maalataan taulu myöhemmin. Manuel oli taiteilija. Hän kävi vielä vinkumassa myöhemmin perääni, ja olipa hän typerä kun luulin, että haluaisin taulun, joka muistuttaisi minua kaikesta siitä tuskasta.
Sitten, kun minä voin maata Jasonin vieressä sängyssä vapaana, sitten myöhemmin, niin tajuan, etten ikinä olisi kuitenkaan halunnut häntä. Siis Jasonia. En sen enempää, kuin että tiesin koko ajan, että meistä kahdesta, Manuelista ja minusta, pistooli oli koko ajan minulla.