Sain tänä aamuna nukkua hieman tavallista pidempään, mies kun heräsi tytön kanssa. Vaikka eihän se uni kunnollista ollut enää, kun kuitenkin toisella korvalla koko ajan kuunteli mitä tapahtuu. Yhdeksältä vaihdettiin, mies tuli nukkumaan ja mä hoitamaan lasta.
Söin aamupalan ja lähdettiin käymään kaupassa. Reissu tahtoi jotenkin venyä, joten käytiin kotona vaan kääntymässä ennen vauvajumppaa. Annoin tytölle ruoan ja maidon eteen, söi itse sillä välin kuin vaihdoin vaatteet ja pakkasin tavarat mukaan.. Mies jäi edelleen nukkumaan.
Jumpattiin, taas pitkästä aikaa. Huomaa kyllä, että prisessa alkaa kaipaamaan vähän toisenlaista tekemistä, ei enää viihdy sylissä äidin kyykätessä.
Käytiin salilla suihkussa, ja sitten tapaamaan tytön kummitätiä. Tietysti istumaan rotuaarille ja syömään jäätelöä, eli sinne meni mun jumpassa hikoilun hyöty.
Kotona oltiin vasta puol kuuden aikaan, kuvittelin pääseväni suoraan ruoanlaittoon, mutta huomasin ajatelleeni yltiöpostitiivisesti. Mies istui sohvalla pelaten pleikkaria, oli tehnyt sitä ilmeisesti siitä lähtien kuin kahden aikaan heräsi. Astiat oli aamupalan jäljiltä keittiön pöydällä, (yllättävää kyllä eivät olohuoneessa!) eikä edes tiskikonetta oltu tyhjennetty, saati perunoita pesty valmiiksi..
Ruoka oli siis vasta lähempänä puolta seitsemää, neitikin meinasi jo hermostua odottamiseen. Ruoan jälkeen köllähdin vartiksi sängylle, kunnes mies ilmoitti ottavansa päikkärit ennen töihin lähtöä. Noh, eihän tuo vielä tälle päivää ollutkaan nukkunut.
Tyttö nukahti puoli kymmenen aikaan, mäkin ajattelin kohta kömpiä makkariin. Meinaa vielä tuo viikonloppu painaa.
Tytön kummitädin kanssa kun puhuttiin tänään, kuulin silminnäkijä lausunnon viikonlopun tapahtumista. Ei sillä, että mies olisi varsinaisesti valehdellut, mutta eri ihmiset vaan kokevat ja kertovat asiat eri tavoin. Mutta täytyy myöntää, että miehen puolelle ropisseet sympatiapisteet kokivat melko rankan inflaation. Monet asiat kun hänen kertomuksessaan olivat muuttuneet matkalla, joko puoliksi tarkoituksella, tai sitten viinan ansiosta.
Mietin myös, miksi mies on vakaasti sitä mieltä, että hänen juomaansa on jotain laitettu. Myönnän kyllä, että oireet viittasivat vahvasti johonkin muuhunkin kuin viinaan, mutta huumeseula oli kuitenkin puhdas. Onko kenties niin, että helpompi syyttää jotain ulkopuolista tapahtuneesta, kuin myöntää yksinkertaisesti juoneensa liikaa? Ei tarvitse itse ottaa vastuuta.
Illalla, ennenkin isäntä lähti töihin, sanoin, että meidän pitää jossain vaiheessa keskustella viikonloppu selväksi. Hermostui, ja tiuskaisi vaan ”mitä selvittämistä tässä muka enää on!?” Yritin selittää, että olin oikeasti huolissani, enkä TOSIAANKAAN jaksa toista kertaa tilannetta, jossa hoidan ensin yön oksentavaa miestä, ja sitten seuraavat kaks vuorokautta yksin kotia ja lasta toisen nukkuessa krapulaansa.
Hoki vaan, kuinka mä syytän häntä kaikesta, vaikkei tehnyt mitään tahallaan. Päinvastoin, oli itsekin huolissaan. Ja lähti pihasta renkaat vinkuen. En väitä, että olisi tehnyt tahallaan, mutta viinan kanssa läträtessä kaikenlaista voi sattua. Jos olisi ottanut vähemmän, niin tuolta luultavasti olisi vältytty. Yksinkertaista.
Kumma, kun asioihin saa vähän etäisyyttä ja aikaa kuluu, niin löytyy muitakin näkökulmia kuin se ensimmäinen. Huomaa, ettei ensivaikutelma välttämättä ollutkaan se ainoa oikea. Tai sitten oli, mikä on toisaalta vielä pahempi juttu.
Jo aiemmin säikähdin itsekin huomatessani, että meillä oli tytön kanssa varsin mukava lauantai miehen ollessa poissa. Saatiin touhuta omiamme oman rytmimme mukaan, eikä tarvinnut kulkea seinänvieriä ja pelätä miehen heräävän kiukkuisena. Miehelle en kylläkään vielä havainnostani kertonut.
Noh, enää tää viikko ja sitten alkaa miehellä loma. On luvannut mullekin muutaman lapsivapaan päivän, mutta saas nähdä. Oon kaikki viikonloput töissä, mutta joku täytyy varmaan anoa vapaaksi miehen kolmikymppisiä -ja niiden juhlintaa- varten. Jihuu.