Niinhän niille hienoille suunnitelmille yleensä käy, että menevät reisille. Tai tässä tapauksessa lähinnä pöntöstä ja lavuaarista alas.
Kovasti uhosin tiistaina siivoavani, mutta sainkin lisää siivottavaa -mahataudin muodossa. Lapset ilmeisesti -onneksi- säästyivät tällä kertaa oksentamiselta, mutta olihan tuossa omassakin taudissa jo tarpeeksi. Oksentaminen on sitten enstekstyhmitä hommaa ikinä! Koko tiistain nukuin, käyden vaan välillä vessassa tuottamassa erilaisia eritteitä. Illaksi sain MLLn kautta lapsenvahdin, joka leikitti ipanoita sillä aikaa kun äiti makasi sängyn pohjalla ämpäri vieressään.
Keskiviikko sujui jo hieman paremmin, sain jopa syötyä hieman! Edellispäivänä ruokaa ei ollut voinut ajatellakaan, eli tosi oli kyseessä. Eilisillan lapset olivat mummolassa, ja tälle iltaa olin jo tiistaina sopinut lapsenvahdin -kaiken varalta. nyt tuntuu, että elämä alkaa voittamaan, jos ei armotonta väsymystä oteta lukuun. Päiväunilta en tahtonut [I]millään[/I] herätä hakemaan lapsia.. Kait se vaan vie voimat, tuollainen. Siltikään en oikein ymmärrä, että mistä sitä unta oikein riittää? Nukuin koko ma-ti- yön, tiistai päivän, ti-ke- yön ja suurimman osan keskiviikosta, ja silti viimeyönäkään ei ollut mitään vaikeuksia saada unen päästä kiinni!
Senverran tosin otti tiistaina luonnon päälle päästää vieras ihminen tänne kaaoksen keskelle (matkalaukut oli vielä purkamatta ja lähemmäs kymmenen koneellista pestyjä pyykkejä odotti olohuoneessa kaappeihin viikkaamista. Kaikesta siitä roskamäärästä puhumattakaan, tuulikaappikin muistutti lähinnä minikokoista hiekkalaatikkoa!), että tänään sitten yritin siivoilla ennen tädin tuloa. Vaikka hainkin reissusta perspektiiviä erilaisiin siisteyskäsityksiin, ja jouduin rehellisesti myöntämään, ettei tämä meidän kämppä ole pahimmasta päästä, niin iski jonkinlainen paniikki päälle. Lattiat jätin moppaamatta, mutta muuten laitoin paikat kuntoon. Pesin jopa jääkaapin, ”kaiken varalta”, ettei se VAAN ala haisemaan!
Joskus aiemminkin olen tainnut mainostaa erästä perversiotani -nimittäin mattojen pesua. Eikä millään painepesurilla, vaan harjan kanssa kontaten. Se on oikeasti tosi mukavaa! Maanantaina hain kaupasta matonpesutarvikkeet, vaikka eipä meillä paljon pestävää olekaan – tuulikaapin ja lastenhuoneen matot. Ongelma onkin nyt vain se, missä tämän pesurupeaman suoritan! Edelliskämpässä saattoi matot pestä pesuhuoneen lattialla, tai sitten omalla pihalla. Täällä se ei ole mahdollista. Onhan tuolla tietysti taloyhtiön pesutupa, jonka lattialle mahtuisi kuuraamaan, mutta se vaatetus! Kun vaatteet kuitenkin kastuvat, niin ei niitä kannata tietenkään pitää päällä. Yleensä olenkin pukeutunut pelkkiin pikkuhousuihin (jos niihinkään), mutta tuolla yleisessä tilassa se saattaisi herättää hieman närkästystä. Varsinkin siinä uskovaisen perheen rouvassa, joka ravaa jatkuvasti pesutuvassa lapsilaumansa tuottaman pyykkivuoren kanssa. Ja kieltämättä yleisen viihtyvyyden kannalta on sitä parempi, mitä enemmän mä tällä hetkellä pidän vaatteita päälläni.