Jotenkin tuntuu, että viikonloput tulevat yhä useammin ja kestävät yhä pidempään. Ettei joku vaan olisi rukannut mun kalenteria, sekoittanut arki- ja vapaapäivien määrän keskenään?
Aamulla herätys oli varttia yli seitsemän. LAUANTAIAAMUNA! Syötiin aamiaista ja heti kymmenen jälkeen oltiin jo liikenteessä. Enkä edes hikeentynyt kovin montaa kertaa.
Ensimmäiseksi vuorossa rautakauppa. Ostoslistalla valkoisia kattokoukkuja, koristeketjua ja vaaleanpunaista maalia. Ketju ja koukut löytyivät, mutta spray-maalien toimittaja on kuulema vaihtunut jossain vaiheessa, ja pinkki on poistunut valikoimista. Paskempi homma. Täytyy viikolla käydä toisessa liikkeessä, ilman lapsia. Vaikka yllättävän hyvin nytkin sujui, Toka pyöri aivan ekstaasissa kaikkien työkalujen keskellä!
Kirpparille. Huikeana löytönä tutulta myyjältä kantoliina, 15e, ja sitteri vauvalle, 5e. Solmittavasta kantoliinasta kun olen jo pidemmän aikaa haaveillut, ne vaan on tuhottoman kalliita eikä jälleenmyyjääkään tältä kylältä löydy. Tuo rengasliina ei tunnu ihan riittävän tukevalta ison vauvan kanssa jos pitää isompia samalla nostella.
Koska kello oli jo paljon, soitin mummolleni ja kutsuin meidät syömään. Matkalla piipahdettiin Tiimarissa (Ekan huoneeseen kynttiläkipot, niiden ripustusta varten se ketjukin oli, ja tietysti lasisiin kippoihin piti saada vaaleanpunaista koristehiekkaa..) ja torilla.
Ruoan jälkeen suunnattiin takaisin kotiin, ja tietysti kastuttiin läpimäriksi. Sade loppui sopivasti melkein samalla hetkellä, kun käännyttiin kotipihaan. Kannoin vaunuihin sammuneen Tokan sänkyynsä ja aloin Ekan kanssa tulostelemaan [URL=http://www.coloring-book.info/coloring/]värityskuvia[/URL]. Heräämisen jälkeen vuorossa [I]operaatio lyhtyjen ripustus[/I], ja tietysti Vika heräsi juuri kun kaivoin Makitan kaapista.
Siinäpä sitä sitten taas äidille haastetta. Vauva vasempaan kainaloon, Makita oikeaan käteen, ja ei muuta kuin tikkaille kiinnittelemään koukkuja kattoon. Onnistui se, vaikka Toka hyppikin ympäri huonetta hihkuen ”polaa, polaa!” (uus sana, muuten), ja yrittäen kiivetä mukaan tikkaille. Jokainen kyseisen tapauksen tunteva voi luultavasti hyvinkin helposti tilanteen kuvitella.
Kaiken hulinan keskellä unohdin ruokkia lapset. Vikahan nyt tietysti saa ruokaa jatkuvasti, senkun rääkäisee vaan niin tissi tuupataan suuhun. Mutta isompien ruoka-ajan tajusin vasta sitten, kun Eka tuli sanomaan, että ”äiti hei, mulla on nälkä!” ja Toka juoksi sen kuullessaan keittiöön hokien ”nam-nam! nam-nam!” Onneksi meillä oli leipää sentään.
Sisällä meno alkoi äitymään melkoisen hurjaksi, joten päädyin viskaamaan kakarat kartanolle. Paha kyllä pihalla näytti olevan taas koko kopla kasassa, perhe LVstä alkaen. Ja riehuminen tietysti vielä rajumpaa kuin meillä. Vaihtoehtoja vaan ei ollut, joten rohkeasti sekaan. Eka totesi mulle varovasti, että ”siellä on noin paljon riehujia!” mutta sovittiin, että voi leikkiä jossain toisessa kohtaa pihaa.
Kun avasin oven, kääntyi puolenkymmenen aikuisen päät meidän suuntaan, mutta pyörähtivät samantien pois. Sen jälkeen mä olinkin taas pelkkää ilmaa, kukaan ei tervehtinyt, ja kummasti liikehdintä siirtyi poispäin siitä, missä mä olin lasten kanssa. Aloin jälleen kerran miettimään, mikä helvetti mussa on vikana kun en tule kenenkään kanssa toimeen edes hiekkalaatikolla!? Edes se vasta vauvan saanut naapuri ei uskaltanut sanoa mitään muiden läsnäollessa, vaikka normaalisti saattaa jopa mulle jutella. Hymyili mulle sentään, sitten parin tunnin jälkeen kun kukaan muu ei ollut näkemässä. Hämärää toimintaa, meidän vauvoilla ei kuitenkaan ole montaa päivää ikäeroa, ja sen nelivuotias poika leikkii meidän Ekan kanssa. Siis silloin, kun LVn pojat eivät ole paikalla
Oon yrittänyt pitää meillä niin, että uusia leluja ei raahata pihalle ennenkuin entiset leikit on kerätty pois. Siis, jos lopettaa hiekkakakkujen rakentamisen, niin ämpärit tuodaan varastoon ja sitten vasta otetaan pyörä (tai liidut tai hyppynaru.) Siitä huolimatta meillä oli parhaimmillaan taas pihalla samaan aikaan Ekan fillari, mopo, auto ja polkutraktori. Plus ne liidut ja pari ämpäriä. Kiitoksen voi osoittaa omatoimisten naapurin kakaroiden suuntaan.
Iltapalaksi syötiin sitten jauhelihakeittoa, jätin sen tekeytymään siksi aikaa kun oltiin pihalla. Päiväunet väliin jättänyt Eka nukahti jo kahdeksan aikaan, pojat vähän myöhemmin. Mun pitäisi pestä vielä koneellinen pyykkiä, vaan taidan suosiolla suunnata sänkyyn. Jotenkin tosi rankalta taas tuntunut tämä päivä, ei hetkenkään lepohetkeä vaan koko ajan pitänyt hyppiä jonkun ipanan perässä tai tekemässä jotain. Jalatkin ihan väsyneet! Eikä tosiaankaan voi johtua tuosta aamuisesta tallustelusta, matkaa ei kuitenkaan tullut kuin vajaa 5km. Kait sitä vaan on niin kokoajan jaloillaan.
Huominen pitäisi vielä jaksaa. Maanantaita odotellessa.