..vai miksi sitä nyt sanoisi.. Vitutus on jopa tavanomaista rankempaa.
Näin unta, että olin baarissa. Päissäni. Kummallista. Teki mieli mennä snagarin kautta kotiin, mutta huomasin ettei ollut rahaa edes taksiin, joten kävelin kotiin. Korkokengissä tietty. Sen siitä saa kun ei valvemaailmassa juo, täytyy ryypätä unissaan.
Aamulla heräsin nälkäisenä. Yöllisen lenkkeilyn seurausta kait. Tytölle aamupuuroa ja itselle ruisleipää. Miehen potkin yhdeksän jälkeen pystyyn, että pääsin ilman lasta suihkuun.
Soittivat salilta, vauvajumpat on peruttu tältä viikolta. Eipä siinä, hyvä että ilmoittivat.. Vituttaa silti. Oikeasti.
Kaveri kävi vauvansa kanssa teellä, syötiin sitruuna”muffinseja”, jotka vaikuttivat lähinnä muffarimuoteissa olevilta pannukakuilta. Maku oli kyllä ihan kohdallaan, mutta laiha lohtu. Jo neljäs epäonnistunut tuotekehittelyerä, miksi mun muffinsit aina lässähtävät!?
Keitin vauvalle pari kiloa porkkanoita ja saman verran perunaa. Odottavat edelleen jääkaapissa että saisin ne pussitettua ja pakkaseen. Kumma ettei ihminen saa itsestään irti edes noin yksinkertaista juttua!
Toinen kaveri tuli. Muffinseja oli enää kolme jäljellä, nekin menivät.
Koiruuden kanssa pihalle. Vartin ulkoilun jälkeen alkoi tassujen nostelu, ”mamma mennään kotiin!” On siinä mulla uros, iso ja vahva! Nähtiin jäällä irrallaan oleva noutajakin, kahden pikkupojan kanssa. Eikä kundeilla mitään kontrollia koiraan, ei edes remmiä mukana. Ärsyttää tuollaiset vastuuttomat ihmiset, jotka jättävät koiran lasten vastuulle! Onneksi kultsi oli narttu, ettei tullut tappelua.. Mutta silti syöksyi vitutuskäyrä nousuun!
Tanssimaankaan en päässyt, oli muka kamalasti kotitöitä. Silti en tainnut edes tehdä mitään.
Käytiin kaupassa. Palautettiin viidellätoista eurolla pulloja. Limsasellaisia.
Neidille iltapuuro, pesut ja tissiä. Makaamista sohvalla, telkkarin katsomista. Tekemättömät hommat huutavat entistäkin törkeämpiä rivouksia. Enkä jaksa kiinnostua.
Piilarit kuivaa silmiin.
Tulisi jo kevät.