Tänään on ollut laiskottelupäivä. En edes ruokaa jaksanut laittaa, vaan vein lapset hampurilaiselle. Omatunto soimaa heti, tietysti, mutta jospa antaisin itselleni anteeksi kun ei tavaksi oteta kuitenkaan. Laiskuudelle on kuitenkin olemassa selitys – kuinkas muutenkaan kun otetaan huomioon kenestä on kyse.
Sain eilen haettua hyllyt Ikeasta, lainasin sieltä pakua jotta kaikki tavarat mahtuivat kerralla kyytiin. Heti Mersuun istuessani koin AHAA-elämyksen: mähän näin sieltä ulos! Kun itsellä on pituutta [I]huikeasti[/I] lähes 160cm, on kaikissa pikkuautoissa “perskarvat raapii maata” -fiilis. Tällä kertaa ei kuitenkaan ollut sitä ongelmaa, vaan sain katsella lähes kaikkia muita ylhäältä päin. Harvinaista herkkua! Motarille asti kaikki sujui ongelmitta, mitä nyt lähtökiihdytyksissä piti varata aikaa ja matkaa totuttua enemmän, mutta Tarvontielle päästyäni alkoi sataa kaatamalla. Ja [I]mulla oli tuulilasinpyyhkijät hukassa![/I] Koko sitä vipua ei ollut totutusti oikealla puolella rattia, ja satasen vauhdissa on hieman hankala lähteä pyyhkijöitä vieraasta autosta etsimäänkään. Onneksi kuitenkin löytyi, pääsin hengissä kotiin asti. (Ja tiedoksi vastaavaan tilanteeseen joutuville; pyyhkijöiden säätö on vilkkuvivussa, siis vasemmalla puolella rattia, ja toimii pyöräyttämällä vivun päätä kojetauluun päin. Lasinpesuneste suihkuaa kun painaa vipua rattia kohti, siitä missä Rellussa on töötti.)
Heitin tavarat himaan – sillä kyllähän nyt parimetrinen kirjahyllylaatikko liikahtaa kevyesti yksinkin – ja ei muuta kuin autoa palauttamaan. Ikean edestä ostin kymmenen donitsia (en syönyt niistä itse kuin kaksi, hyvä minä!) ja kurvasin Lommilan mäkkärin kautta taas motarille. Koska en ollut koko päivänä ehtinyt syömään mitään, tahtoi pikavauhtia ahmittu – rasvasta suolasta ja nopeista hiilareista kasattu – ateria nousta päähän. Riemastutin kanssa-autoilijoita ajamalla lievää törkeämpää ylinopeutta, rummuttamalla kaksin käsin rattia, ja hoilaamalla täyttä kurkkua [I]”ran tuu te hiiiiiilssss, ran foo-o joor laa-a-aif…”[/I] Sääliksi käy niitä jotka pystyvät kuvittelemaan tilanteen elävänä mielessään.
Menin hakemaan lapsia mummolasta, jumituin juomaan teetä, syömään tuomiani donitseja ja ihailemaan uusia kukkapenkkejä. Lopputulos oli se, että tenavat nukkuivat sängyissään vasta yhdentoista jälkeen. Ajattelin, että koska nukahtivat myöhään, niin nukkuvat aamulla pidempään, joten ehdin vallan mainiosti hieman tarkastelemaan ostoksiani.. Joten pääsin nukkumaan yöllä kolmen aikaan, kasattuani hyllyt, istutettuani kukat, tapetoituani hyllyjen ovet ja tehtyäni kynttiläasetelmat…
Ja tietysti lapset olivat pystyssä tänään klo 7.40. Se niistä yöunista.
Suunnittelin kuitekin lähettäväni olympiakomitealle vetoomuksen, josko hyllyjen kokoaminen voitaisiin ottaa jo seuraaviin kisoihin mukaan. Vaikeustasoa nostettaisiin suorittamalla kasausoperaatio joko yöllä, tai sitten parin pienen lapsen auttaessa. Olympiahengen mukaisesti olisi sekä kiroilu, että suorituseen vaikuttavien aineiden nauttiminen kisapaikalla kielletty.
Mua ällöttää tiskipöydällä lojuvat astiat. Se on yksi syy siihen, miksi tiskikone on lähes välttämätön – siis sen lisäksi että inhoan tiskata käsin eikä nahkakaan sitä kestä. Silti sain vasta äsken raivattua lavuaarit, eräskin kattila taisi odottaa pesua jo kolmatta päivää.. Sen lisäksi täällä on kaikki muukin kuin pommin jäljiltä, ei muka ehdi tai muuten vaan saa aikaiseksi. [I]Huomenna[/I] on taas ryhdistäytymisen paikka, kahden päivän pikaruokaputki joutaa katkolle, ja siivotakin aion. Niin, ja tietysti pitää olla reipas, leikkiä ja ulkoilla. PAH. Jos nyt edes sen kotiruoan väsäisin, ja aamulla jaksaisin lähteä käymään torilla neidin riemuksi.