Miten ihminen voi olla näin helvetin väsynyt? Ei jaksa tehdä muuta kuin huutaa naama punaisena kakaroille. Ja itkeä. Eikä sitäkään kunnolla, senkun vaan istuu tyhmänä paikallaan ja tuijottaa tyhjyyteen kyynelten valuessa, tajuamatta mistään mitään.
Huomenna on jo perjantai. Koko päivä buukattu täyteen ohjelmaa, on hammaslääkäriä ja satamataksiroolileikkiä. Ja sitten onkin jo pakko hakea kakarat. Edessä taas monta kertaa liian pitkä viikonloppu, perjantai-illasta maanantaiaamuun, keskenään kakaroiden kanssa.
Mä oon ihan totaalisen pitkät päällä. Enkä käsitä, kuinka selviän taas tästäkin viikonlopusta hengissä. Ja kuinka saan pidettyä tuon jälkikasvun elävien kirjoissa ja pystyn pitäytymään niiden heittämisestä seinään. Saati sitten, miten onnistuu niiden ruokkiminen monta kertaa päivässä, ulkoiluttaminen, vaippojen vaihtaminen, pyllyjen pyyhkiminen.. Ja ylipäätään jaksaminen ilman, että rääyn kitarisat ulkona jokaisesta pikkuasiasta.
Eikä mua lohduta pätkääkään se, että lähipiiri vakuuttelee lasten olevan ihania ja helppoja ja suloisia.. Ja että ne voisivat olla huomattavasti kamalampia. Kun kyllä mä sen TIEDÄN, mutta kun jaksaminen on loppu, niin se on loppu.
Tiedän että on pakko selviytyä – vaikka sitten hammasta purren. Siitä varmaan johtuu tää mun monta viikkoa kestänyt päänsärkykin, hampaiden puremisesta. Jossain täytyy olla vika, kun kaks kuussatasta buranaa ei auta, vaikken normaalisti edes käytä lääkkeitä. Jospa se hammaslääkäri huomenna tietäisi asiasta jotain. Toiveajattelua.