Mä ehdin eilen jo kuvittelemaan, että jään eloon. Yöllä kuitenkin nousi taas kuume, ja bonuksena meni mahakin kuralle niin ettei tosiaankaan kannattaisi yskiä. Nenä on niin tukossa ettei sillä hengittäminen onnistu, ja kurkku on niin kipeä ettei suun kauttakaan voi hengittää kun alkaa yskittämään. Keuhkoihin sattuu, ja sieltä nousee sellaisia hassunhauskoja ja herkullisia limaklönttejä viehättävillä äänitehosteilla varustettuna.
Ymmärrän vielä jotenkin, lihakset voivat olla jumissa ja kipeinä. Vaan kun mulla särkee jokaista läskimakkaraakin! Päänahkaan sattuu, varpaisiin sattuu, polviin sattuu, jalkapohjiin sattuu, kyynärpäihin sattuu, sormiin sattuu, mahaan sattuu, niskaan ja hartioihin sattuu, kylkiin sattuu… Olisi varmaan helpompi luetella ne paikat mihin EI satu, en nimittäin ole vielä löytänyt yhtään sellaista. En käsitä, kuinka pelkkä olemassaolo voi tehdä näin pahaa.
Kaikkein viehättävintä tässä on kuitenkin se, ettei edes nukkumien onnistu. Ja silti silmien auki pitäminen on yhtä tuskaa. Koko nahka on niin kosketusarka, ettei lapsiakaan pysty pitämään sylissä, ja kaikenlainen meteli tuntuu räjäyttävän loputkin aivojen rippeet. Onneksi isot ovat sentään nyt päivän hoidossa.