Keksittiin aamulla lähteä Suomenojan Biltemaan. Oli meillä sinne ihan asiaakin, ja paremman tekemisen puutteessa shoppailu kuulosti ihan hyvältä idealta. Päätin heittäytyä hurjaksi, ja jätin niin kepit kuin rollaattorinkin kotiin, niistä kun on vaan haittaa lasten kanssa – vaunut sentään otin mukaan. Tuntui nimittäni vähän tyhmältä; ostin farmariauton saadakseni vaunut kulkemaan, mutta olenkin kuskaillut pelkästään rollaattoria.
Löydettiin reilusti se mitä etsittiinkin, ja olisihan siellä ollut taas vaikka mitä muutakin ostettavaa. Näissä tilanteissa jälkikasvusta on oikeastaan vaan hyötyä, ei tule todellakaan kierreltyä kauppoja ihan vaan huvikseen, vaan yrittää suoriutua pihalle mahdollisimman vähin (henkisin) vaurioin.
Lupasin ipanoille, että jos käyttäytyvät hyvin, niin käydään Iso Omenassakin. En vaan ollut tajunnut, että siellähän oli jotkut ”Lohkotut hinnat” -päivä, ja lisäksi vielä maalaismarkkinatkin. Tuloksena Länsiväylälle asti ulottunut autojono ja tupaten täynnä olevat parkkihallit. Ensimmäistä kertaa näin, että ajoramppien eteen vedetään ketjuja, ja vartijat ovat ohjaamassa liikennettä! Ruokapaikatkin pursuivat ihmisiä, joten käytiin Citymarketista hakemassa evääksi karjalanpiirakoita ja pillimehut, syötiin ne kauppakeskuksen käytävällä. Tuli halvemmaksi kuin ravintola, ja lapset olivat retkeilyyn tyytyväisiä.
Jossain vaiheessa paluumatkaa alkoi kyllä tuntumaan siltä, ettei polvi ole ihan kunnossa vieläkään. Ja ettei pelkkä teippaaminen sittenkään riitä, vaan särkkäri olisi ollut ihan hyvä idea.
Iltapäivällä haettiin kylältä grilliruokaa, isot halusivat makkaraa ja ranskiksia. Vikalle ei ollut tissimaitoaterian lisäksi tarjolla kuin jälkiuunileipää. Kesken ruokailun mun piti hypätä pyyhkimään Ekalta pyllyä, ja tietysti keittiöstä siinä vaiheessa kuului Tokan iloinen ääni: [/I]”Äiti kato, vauva TYKKÄÄ majoneesista, ranskiksista, makkarasta!”[/I] Makkaran sain pelastettua, mutta pari ranskalaista Vika ilmeisesti ehti huitaista naamariin, mausteineen kaikkineen.
Eilen kokkailin lupaukseni mukaan – sieniä ja broiskua miedossa kerma-koskenlaskija -kastikkeessa, kera perunamuussin ja porkkanaraasteen. Ja sain noottia niistä sienistä, mutta yllättävän hyvin isoillekin tytöille upposi. Melkoinen hulina kyllä taas viiden lapsen juostessa kämppää ympäri! Mutta mukava ilta silti, vaikka mulla tuntuu nykyään olevankin pinna kroonisesti tiukalla.
Mulla on tosi halju olo. Vaikka tarjolla olisi komea, kunnollinen, mukava ja kiltti mies, jolla on ihana suhde omiin lapsiinsa, joka ottaa mun lapset upeasti huomioon, jonka seurassa mä viihdyn, ja joka kaiken lisäksi HALUAISI MUT, niin mä en vaan pysty päästämään ketään intiimietäisyydelle. Jotenkin tuntuu, että mitä pidempään oon yksin, sitä hankalampaa on kenenkään kanssa alkaa millekään. Pahinta on ehkä se, etten keksi toisesta mitään sellaista vikaa, jonka perusteella voisin sanoa, että siksi ei onnistu. Päinvastoin. (Paitsi se sienettömyys, tietysti!) Ehkä sitä ei vaan taas halua saada ympäri korvia, edes henkisesti.
Lopuksi joudun myöntämään, että vaikka monitaitoinen olenkin, [URL=http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1662074]tähän[/URL] en sentään ajatellut alkaa.