Mun huikean hyvät ideani ovat tunnetusti, noh, huikean hyviä.
Päätettiin lähteä käymään mökillä, kun kerran pappakin oli siellä. Tarkoituksena olla heti yhdeksältä kaupassa, hakea ruoat mukaan, ja kurvata mökin pihaan kymmenen jälkeen. Matkaahan tästä ei ole kuin vajaat 50km, ja kun autokin on käytössä…
Päästiin kotiovesta ulos varttia yli yhdeksän, suhteellisen hyvin aikataulussa siis. Citymarketti oli kuitenkin jostain syystä aivan turvoksissa porukkaa, lauantaiaamuna ennen kymmentä! Kassajonoissakin oli toistakymmentä ihmistä jokaisessa, joten kiltisti odotimme vuoroamme ja aikataulu kusi.
Lähdettiin ajamaan joskus kymmenen pintaan, ja ensimmäiset 20km sujui suunnitellusti. Sen jälkeen vuorossa oli 15km hieman pienempää, huomattavasti mutkaisempaa, ja erittäin paljon liukkaampaa tietä, jota en sitten uskaltanut ajaa edes rajoitusten mukaan. Viimeiset 12km madeltiinkin sitten sellaista pientä kärrypolkua, josta kyllä jossain vaiheessa oli varmaan tehty lumityöt, mutta edellinen kerta oli tainnut olla joskus joulun tienoilla…
Päästiin perille tuntia myöhemmin kuin oli tarkoitus, mutta päästiin kuitenkin. Ipanoilla oli hauskaa, saivat pelmuta sydämensä kyllyydestä puhtaassa lumessa, ei tarvinnut varoa autoja, ja lampikin oli turvallisesti jäässä. Keli oli ihan mielettömän upea, aurinko paistoi eikä tuullut yhtään! Musta tosin ei ollut juurikaan seuraa hangessa kahlaamiseen, hyvä että pystyin könyämään tallattua polkua pitkin. Mutta katselin sujuvasti mökin kuistilta, kuinka jälkikasvu purki energiaa ja laski pulkillaan penkalta jäälle.
Ruoka-aikaan tehtiin historiaa syömällä mökillä eineksiä, yleensä kun mun mummoni on hoitanut muonituspuolen perisavolaiseen tapaan. Yhden jälkeen päätettiin sitten lähteä ajelemaan kotia kohden. Vaikka perustelinkin lähtöä lasten päiväuniajalla, taisi perimmäisenä syynä kuitenkin olla olutdieettiään turhankin tunnollisesti noudattava pappa.
Kotimatka meinasi olla paikoin mielenkiintoinen, lämpöinen auringonpaiste kun ehti parissa tunnissa sulattamaan uskomattoman tehokkaasti lumiset tiet viettäväksi sohjoksi. Heti ensimmäiseen mäkeen meinattiin jäädä sutimaan, ja pari kertaa auto liirasi hienosti, mutta kunnialla selvittiin – vaikka se takapuskuriin liimautunut alkuasukas ilmeisesti olikin sitä mieltä, että sillä serpentiinillä olisi saattanut hyvin ajaa vaikka satasta.
Huominen vielä, ja sitten saa taas viedä isot hoitoon – mikäli mitään ihmeitä ei ilmesty. Jospa me keksitään jotain, joka pitää äidinkin pään suunnilleen kasassa.