Vuodenvaihde oli ihan yhtä helvettiä. Ensin vesirokko, eli reilut kolme viikkoa sairastelua, ja sitten joulu ja uusi vuosi, eli kaks viikkoa yksin lasten kanssa. Ja siihen jaksoon sattuivat sopivasti myös talven ainoat pakkaset, joten pihallakaan ei pystynyt loputtomasti olemaan. Kyllä mä kiitin Luojaa keskiviikkona kun päiväkoti aukesi!
Ja sitten tulikin taas jo viikonloppu.
Joulu”loman” aikana en ehtinyt olemaan koneella käytännössä ollenkaan. Koko ajan oli joku roikkumassa lahkeessa tai tississä kiinni, tai ainakin huutamassa äitiä parin minuutin välein. Kertaalleen tosin sain isot lapset tuupattua isälleen lähes neljäksi tunniksi! Käytin vapaa-ajan hyödykseni hakemalla Tokalle Ikeasta uuden sängyn ja kasaamalla sen, vaikkakin pienellä kiireellä.
Talous on aavistuksen kuralla. Kelassa olivat laskeneet mun tulot ”hieman” yläkanttiin, ja se vaikutti tietysti asumistukeen. Lisäksi hakemuksen käsittely kesti niin, että lokakuun tuesta alkaen sain takautuvan maksun vasta nyt loppuviikosta. Sen väärin lasketun, tietysti. Elatustukea en yllättäen nyt saanutkaan, kun sopimusta ei olekaan vielä vahvistettu. Siis vaikka uusi sopimus on jo voimassa, ja isä maksaa nyt vain 53€/lapsi/kk. Poikien huoneeseen pitäisi käydä ostamassa hylly, etteivät kaikki lelut lojuisi koko aikaa lattialla. Vaunut alkavat sanomaan lopullisesti sopimustaan irti, olen niitä jo korjaillut nippusiteillä ja kuusioruuveilla, mutta renkaiden kiinnitykseen en millään tahdo keksiä hyvää konstia. Lapsenvahdin palkkaamiseen tarkoitetut rahat käytin lasten talvirukkasiin, vuokra nousi taas kohtuuttomasti, ja ipanoiden vakuutusmaksutkin erääntyvät alkuvuodesta. Eipä ole riemulla rajaa!
Vikalle aloitin [URL=http://www.city.fi/kuvagalleria/kuva/1170947/]lisäruoan antamisen.[/URL] Nyt jätkä on saanut jo kolmena päivänä tissimaidolla terästettyä perunaa! Olisihan tuo vielä mennyt, vaan kun tiistaina on neuvola, niin luultavasti saisin huutia jos pitäisi puolivuotiasta edelleen täysimetyksellä.
Takapihalta oon metsästänyt kolme peltomyyrää, varastosta loukutin hiiren. Lisäksi varaston loukkuun oli jäänyt puolenkymmentä pitkää viiksikarvaa, vaikka karvat omistanut rotta pääsikin karkuun. Naapurin RT kyseisen elikon oli kuistilla nähnytkin, oli kuulema ”ainakin marsun kokoinen!”
Ostin itselleni myöhäisenä joululahjana alennusmyynnistä kaksi kirjaa. Marsa Luukkonen: Hauskaa kielenhuoltoa! – Kielenhuollon opas, ja Timo Sorjanen: Kirjoita ja puhu sujuvasti suomeksi – suomen kielen käsikirja tekstinlaatijalle ja puheenpitäjälle. Voisin laittaa tähän muutaman lähes orgasminkaltaisia väristyksiä aiheuttaneen tekstipätkän.. Mutta koska taidan olla ainoa, joka nauttii adjektiiviattribuuttien ja 2. infinitiivin instruktiivin opiskelusta, niin jätän suosiolla väliin.
Pitäisiköhän ottaa syksylle muutama aiheeseen liittyvä kurssi avoimesta yliopistosta…?
On tuolla kieliopin kertaamisella kääntöpuolensakin. Tuntuu, etten uskalla kirjoittaa enää ollenkaan, tai ainakin koko teksti pitäisi tarkastaa. Nytkin kirjat ovat tuossa pöydällä koneen vieressä, vaan taidanpa silti julkaista tämäkin ajatussekamelskan oikolukematta. Siitäkin huolimatta, että TIEDÄN harrastavani muutamaa lähes anteeksiantamatonta kielioppivirhettä (mm. otsikkoon ei kuulu laittaa pistettä!) ja käyttäväni rasittavia lauserakenteita.
Huomenna saa onneksi taas jälkikasvun hoitoon, jospa sitä ehtisi vaikka siivoamaan. Edellinen imurointikertakin on ollut joskus viime vuoden puolella.