Viikonlopusta selvittiin hengissä -ihme kyllä. Perjantaina oli Vikan 2vk-neuvola, painoa oli kertynyt jo 4930g! Eli se siitä kevytmaidosta. Pituutta ei mitattu, mutta on sitäkin mahtanut tulla lisää, 56cm vaatteista kun osa on jo pieniä.
Lauantaiaamuna käväistiin torilla. Ostettiin syyskukkia kuistille, ja paluumatkalla Prisman edustalta 5kg laatikollinen mansikoita. Koska oltiin liikkeellä kävellen -meillä ei edelleenkään ole autoa- jouduin painimaan pienimuotoisten logististen ongelmien kanssa. Ratkaisu kuitenkin löytyi, ja tallustelin viimeiset 2km Vika kantoliinassa, Toka vaunuissa, Eka seisomalaudalla, kukat vaunujen alakorissa ja mansikat vauvan paikalla, kaksostenvaunuissa Tokan vieressä.
Rupesin tosissani haikailemaan muutamasta sentistä lisää pituutta. Kun vaunuissa on seisomalauta kiinni, ei tahdo näin lyhyellä työntäjällä ulottuvuus riittää. Aisa tulee senverran alas ja lähelle lautaa, että kävelyasento väkisinkin muuttuu huonoksi. Ja varsinkin, kun vauva vielä oli liinassa, joudin työntämään vaunuja kurotellen tosissani. Tuloksena kipeytynyt selkä ja kiristynyt pinna.
Lisäksi tuolla vajaan viiden kilometrin kävelyreissulla kuulin [B]kolmesti[/B] kysymyksen [I]”Onko nää kaikki sun omia?”[/I] Siis mitä vittua? Ei tuo kolmen pienen kanssa liikkuminen nyt NIIN herkkua ole, että vieraita kakaroita ehdointahdoin raahaisin mukanani! Tai omiakaan täysin vapaaehtoisesti, ihan mielelläni jättäisin vaikka kaikkikin kotiin lähtiessäni asioille.
Iltapäivällä saatiin vieraita, pidettiin kolmivuotiaan Ekan synttärimehutarjoilu yhdistettynä Vikan ”seurapiiridebyyttiin”. Mukavaa oli, vaikkakaan läheskään kaikki kutsutut eivät paikalle päässeet. Tai halunneet päästä. Sain myös muistutuksen siitä, ettei tähän välttämättä kannata ottaa yhtään turilasta – kosiomatkaallaan ollut ystävämme ”Erkki” oli nimittäin sammunut kaverin oven taakse tuodessaan kukkia. Koko rappukäytävä oli haissut, noh, sievästi sanottuna känniselle miehelle, eikä ovea tahtonut saada auki kun iso äijä retkotti umpiunessa sitä vasten. Nyt siis tuo ”ei paska jätkä” siirtyi ”hyvä pano”-kategoriasta suoraan ”ei enää koskaan mitään sen kanssa!”-porukkaan.
Sunnuntaina käytiin adventtiseurakunnan kirpparilla, tein hienoja sijoituksia! Ostettiin vauvalle turvakaukalo polkupyörän peräkärryä varten, ettei tartte tuota uutta ja kallista siinä käyttää. Kuitenkin senverran voi tieltä roiskua kaikkea epämääräistä. Eikä kärryssä tarvitse olla törmäystestivoitajaa, riittää että vauvan saa turvavöihin kunnes oppii istumaan. Lisäksi mukaan tarttui Vikalle kylpyamme (entisestä kun on tulppa hukassa), topattu lämpöpussi vaunuihin, hoitoalusta, sekä Ekalle IIIISO Molla-Maija. Nukke oli noista kallein, 2€, koko satsi maksoi yhteensä 6€! Ja kaikki tavarat olivat aivan priimakuntoisia, paitsi se vanha kaukalo, tietysti, mutta siitäkin kun päällisen pesin niin siisteytyi huomattavasti.
Viimeyö olikin sitten taas mielenkiintoinen. Puoliltaöin Eka näki jotain unta, ja tietysti Tokakin heräsi siihen. Eka rauhoittui nukkumaan suhteellisen hyvin, vaan uhmaikäinen Toka päätti, ettei halua olla sängyssä. Palautin jätkän sänkyynsä ehkä viitisenkymmentä kertaa -varovasti arvioiden. Aina siinä vaiheessa, kun pääsin omaan sänkyyni peiton alle, kuului lastenhuoneen portilta Tokan lempisana; ”POIIIIISSSS”. Viimeinen palautuskerta oli varttia yli kolmen, ja senkin jälkeen vielä kuului hetken olevan hereillä. Lisäksi keksi repiä vaippansa pois, useamman kerran laitoin tarrat takaisin kiinni ja pari kertaa jätkä onnistui kadottamaan pimeään lastenhuoneeseen koko vaipan. Ja vaikka tiedän, että nuo taistelut on käytävä, ja kun nyt pitää tiukan linjan niin siitä on hyötyä jatkossa, niin silti jossain vaiheessa meinasi huumorintaju loppua.
Aamulla lähdin hyvin valvotun yön jälkeen pukemaan lapsia päiväkotiin. Aloin vetämään Tokalle saappaita jalkaan ja ihmettelin, kun jätkä huutaa kuin syötävä. Selvisihän se, kumpparit oli auttamattoman pienet. Joten ei muuta kuin nolona lapset hoitoon, ja lupaus tuoda pojalle saappaat ”jossain vaiheessa päivää, riippuen miten vauva nukkuu ja päästään kauppaan.” Onneksi vika kuitenkin on perinyt jostain hyväunisia geenejä, joten kävin kotona vaan suihkussa sillä aikaa kun odotin kaupan aukeamista, ja nostin sitten vaunujen kantokopan peräkärryn kyytiin. Samalla reissulla tuli hoidettua ruokaostoksetkin, ja puoli yhdeksältä oli jo takaisin päiväkodilla toimittamassa isompia saappaita. Vesisadekin loppui sopivasti heti kun päästiin kotiin, täysin mun tuuriani.
Tämä ilta olikin sitten varsinaista hullujenhuone-meininkiä. Lapset riehuttivat toisiaan minkä ehtivät, ja itkuhan siitä seurasi, useampaan kertaan. Kerran Toka putosi kuistilta suoraan betoniseen sadevesikouruun, tietysti pää edellä, sai nenän ja ohimon verille. Sisällä Toka tuli päälleen alas sohvalta, ja hankki tyylikkään kuhmun otsaansa. Plus useampi pieni kolhu ja naarmu. Ennestään Tokalla on jo poskessa isosiskonsa aiheuttamat mustelmaiset hampaanjäljet. Kiva taas aamulla viedä ipanat päiväkotiin kun poika näyttää pahemminkin piestyltä.
Huomenna meinaan kyllä vaan NUKKUA! Hommia olisi tietty kovastikin, mutta ei tästä tuu mitään jos en saa välillä univelkoja makseltua. Taas yksi hyvä syy unohtaa se seuran etsiminen. Mähän kuolisin jos joutuisin jonkun kanssa juttelemaan ja ehkä vielä seksiäkin harrastamaan silloin, kun olisi kerrankin mahdollista nukkua kunnon yöunet!