Eilinen päivä oli ihan hyvä päivä, J oli koko päivän kavereillaan ja me pojan kanssa kotona. Musta tuntuu, että se kostaa mulle jotain sillä että ei ole pojan kanssa…Illalla kun se tuli kotiin katsottiin hetki tv:tä sylikkäin. Tuntu vaan niin hyvältä olla J:n kainalossa ja unohtaa kaikki. Mutta tänään on taas tulvinut kaikki ajatukset päähän…Että mitä mä oon tässä oikein tekemässä ja mitä tapahtuu. Toisaalta haluaisin vielä yrittää J:n kanssa jaa että kaikki kääntyisi hyväksi. Mutta pystyiskö J muuttumaan niin paljon ja haluaisiko se? Ja haluaako se ylipäätänsä enää olla meidän kanssa. Ja miksi ajatus toisesta lapsesta tuntuu siitä niin kamalalle? Me ollaan kuitenkin aina puhuttu kahdesta lapsesta ja kun J sanoo että tää tuli liian aikasin, niin miksi se olisi niin erillaista 2 vuoden päästä esim? Tietysti ymmärrän että J:tä kauhistuttaa kaikki yö valvomiset sun muut iltaitkut, mutta ne kestää vaan niin vähän aikaa, ja meillähän olisi aikaa….Meillä voi olla vielä vaikka 50 vuotta yhteistä aikaa tehdä kaikkea yhdessä ja olla….
Voi, että kumpa pääsis hetkeks johonkin pois ja saisin palta kun kaikki olisi ok……
