Joskus sitä luuli, että kun kasvaa isoksi sitä löytää miehen rakastuu ja elää elämänsä onnellisesti loppuun asti. Viimeistään teininä sitä tajusi ettei asia olekkaan niin. Miehet on sikoja!!!!!!!!!!!! Tai sitten mä vaan onnistun löytämään noita kelvottomia yksilöitä. Mä en haluis taas epäonnistua, en jaksa taas aloittaa alusta kaikkea, varsinkinkin kun enää ei ole kyse vaan musta ja J:sta. Mun tarvii ajatella myös meidän poikaa ja toista lasta joka kasvaa mun sisällä. Mä en halua edes erota, en tietenkään mähän rakasta sitä miestä maailman eniten, enemmän kun on koskaan rakastanu ketään ja pelottaa jos en tuu ees koskaan rakastaan ketään muuta…Vaikka kaikki sanoo, että jätä se et löydät paremman entä jos en löydäkään, kun en oo tähänkään asti löytäny?
Enkä mä edes jaksa ettiä. Mä olen halunnut tätä toista lasta jo niin kauan, mutta en tällä tavalla..Silti mä olen jo iha rakastunut tähän pieneen ihmisen alkuun…Eihän se ole voinut vanhempiansa valita….
