Heräsin yöllä yläkerran sedän mielipuoliseen karjuntaan. Hetken olin aivan pihalla siitä, mitä tapahtuu, mutta muutaman sekunnin räpsyteltyäni tajusin, että yläkerran sedällä ei mene tänä(kään) yönä hyvin.
No, ei mennyt sitten minullakaan, sillä en kykene saamaan unen päästä enää kiinni, kun yläpuolella toinen vetää demoneitaan perässään ja aiheuttaa aivan järkyttävältä kuulostavaa meteliä muutoin hiljaisessa talossa.
– ”Saatana!, saattana!, saattaana!..” ja ääni potenssiin 589. Kohtuullisen aikansa hän siellä painiskeli ja taisi livahtaa pihalle, sillä heräsin seuraavaksi entistä väsyneempänä kellonsoittoon.
Mitein vain sitä, millainen erilainen maailma voi ihmisillä olla? Toiselle aivan normaali arkipäivä on suunnatonta ylellisyyttä kaiken murheen ja epäonnistumisien keskellä ja toinen kaipaa alituiseen jotain uutta ja upeaa tapahtuvaksi jokaiselle päivälle ja elämän suurimpia murheita on se, että kynsi katkesi. Noh, tuo nyt oli liioittelua, mutta anyway, ymmärrätte pointin?