Tarkastelen sitä viistosti kello viiden valossa. Sitä on voitava katsoa kaikista suunnista, vaihtelevissa valaistuksissa. Seison, istun, kyykistyn. Kierrän toiselle puolelle, katson yläpuolen alapuoleksi.
Työvaiheet, joissa lisään maalia kankaalle, tapahtuvat useimmiten lattialla. Siten saan materiaalin asettumaan haluamallani tavalla, ehkäisen valumat ja vielä irrallisten kalvojen repsahtamisen.
Tässä on väriä ja maalimassaa niin perkeleesti, monta kiloa varmasti. Haluan valoa ja syvyyttä. Siksi olen maalannut kirkasta medium-kalvoa, monta neliömetriä varuiksi. Revin kalvon alustamuoviltaan, paksuus on kohdallaan, jokunen ilmakupla ei haittaa, päin vastoin. Oikein aseteltuna läpikuultavan materiaalin pitäisi tuoda kiiltoa ja lujuutta olemassaolevin väreihin, lisäksi toivoisin sen aiheuttavan tunnun kevyemmästä aineesta, aineettomuudesta joka leijuu infernoni laavan ja orjantappuroiden yllä.
Mutta hälytys nyt! Kuusenlatvat tulessa. Pakko juosta laiturille katsomaan, tallentaa muistiin tämäkin filmi.