Kuinka järkyttävää voi olla se, että joku ihminen osoittautuu aivan joksikin muuksi, kuin miltä aluksi näyttää…
Joku kenessä oli ainesta ystäväksi osoittautuu syvällisesti pinnalliseksi, loukkaa ajattelu maailmallaan herkkää ja hyvä uskoista rapua… Ei haukku haavaa tee, eikä hän niitä sanoja loukatakseen sano… Se on vaan jotain mitä hän on…
Ikävää. Miten häneen pitäisi nyt suhtautua? Onko hän sama ihminen, vaikka on paljastanut ettei ole sitä miltä näyttää? Ja luullut minua samanlaiseksi kuin muut.
*Minä en ole ilkeä, annan kaikkille mahdollisuuden. Vai olenko? Mikä minä olen arvostelemaan muita ulkonäön ja olemuksen perusteella?*
*Minua varten ei tarvitse olla mitään hienoa, hyvännäköistä, rikasta ei edes ystävällistä! Vai pitääkö? Ystävystyykö kanssani helpommin jos on jotain parempaa, kauniinpaa tai hienompaa?*
Voi siili raukkaa!