29.7.08

Girls just wanna have fun. Ja kyllä sitä pidettiinkin silloin, kun tämä biisi oli uusi. Kavereiden kanssa ja ihan yksinkin. Tänään biisi soi kuitenkin tilanteessa, jossa hauskanpitäminen on mahdotonta. Maatessani hammaslääkärin tuolissa. Suuni oli täynnä eri vekottimia ja kahden vaaleanvihreätakkisen sormia. Kauhea ujellus ei kuitenkaan ollut käynnissä, koska sen aikana ei hiljaa soineesta radiosta kuulunut korviini mitään.

Kävin alun perin eräällä yksityisellä hammaslääkäriasemalla tarkastuksessa alkukesästä. En sen kummemmin osannut varata aikaa kenellekään tietylle lääkärille, oletin kaikkien olevan ammattitaitoisia. Kävi kuitenkin niin, että kohdalleni osui eräästä entisestä itäblokin maasta kotoisin oleva hammaslääkäri. Miehen hengitys haisi pahalle ja koko toiminta oli oudon epävarmaa. Kuvatessaan hampaitani hän sai jätettyä röntgenkuvan ulkopuolelle takahampaani, mutta sanoi uskovansa, ettei siellä ole reikiä. Silti reikiä löytyi neljä, mikä on hurja määrä verrattuna aiempaan, onhan viimeisimmästä reiästäni jo kolmisenkymmentä vuotta.

Soitin kaupungin omaan hammaslääkäriajanvaraukseen. Sain tarkastusajan pikaisesti. Huolelliselta vaikuttaneen tarkastuksen tulos oli kaksi reikää, toinen löytyi röntgenkuvista. Nyt on suurempi niistä paikattu ja puudutuskin jo hävinnyt. En liputa ollenkaan yksityisen hoidon puolesta!

Mutta sen myönnän, että viimeisen lomapäivän olisin voinut hauskemminkin viettää!