• Mirja Wuokko

Seka-avioliiton plussat ja miinukset

Kerran vielä, Sam! Väestöliiton tuore tutkimus ulkomaalaisen naineiden suomalaisten avioliitoista -sarja päättyy tähän kirjoitukseen. Mitä vastaajat ovat kertoneet liittojensa hyvistä ja huonoista puolista?

Tilastollisesti me suomalaiset olemme huonompia pysymään naimisissa ulkomaalaisen kanssa kuin muut eurooppalaiset.

Euroopan Unionin maissa kaksikulttuuriset avioliitot ovat keskimäärin yhtä kestäviä kuin yhden kulttuurin liitot. Poikkeuksellisesti Suomessa kahden kulttuurin liitoissa on kolminkertainen eroriski normiavioliittoihin verrattuna.

Suomen erotilastoa on selitetty nuivalla ympäristöllä ja lupakäytäntöjen hankaluudella. Mahdollisesti suuret eroluvut johtuvat osittain lumeavioliitoista: eli liitto on solmittu vain maahantulon varmistamiseksi.

Kahden kulttuurin liitoissa suomalaissyntyisiä riipoo eniten kotitöiden jako. Supisuomalaisissa liitoissa vain 18 prosenttia nahistelee kotitöistä, kun kahden kulttuurin liitoissa melkein puolet riitelee niistä usein.

Kaksikulttuurisissa liitoissa on keskimääräistä enemmän rahahuolia ja rahasta myös riidellään hieman useammin. (Etenkin venäläisnaiset ovat syyttäneet suomalaisia miehiä piheiksi.) Myös työ ja vapaa-ajan käyttö aiheuttaa ristiriitoja.

Seksistä ei riidellä yhtä usein, mutta haluttomuudesta kärsivät eniten suomalaiset miehet. Ulkomaalaiset vaimot vahvistivat tämän omissa vastauksissaan.

Alkoholin käytöstä riidellään hieman tavallista enemmän kahden kulttuurin liitoissa. Ulkomaalaiset miehet saattavat rajoittaa suomalaisnaisten juomista. Ulkomailla syntyneet vaimot eivät aina ymmärrä suomalaisen miehen juomatapoja: he ihmettelevät sohvalla röhnöttävää ja yksin olutta kittaavaa miestä.

Eniten eroa ovat harkinneet suomalaisnaiset. Hyvin koulutetut ja hyvin ansaitsevat pohtivat eroa muita useammin. Merkittävästi puolisoaan nuorempi kumppani pohtii eniten eroa kaikissa vastaajaryhmissä.

Kaksikulttuurisissa perheissä miehet ovat tavallista tyytymättömämpiä vanhemmuuteensa. Tutkijoiden mielestä isyys tarvitsee tukea kahden kulttuurin perheissä. Kasvatusriidat eivät ole kaksikulttuurisissa perheissä juurikaan yleisempiä kuin suomalaisissa perheissä. Esimerkiksi suomalainen mies ja thaimaalainen vaimo osaavat kasvattaa lapsia yhtä hyvässä sovussa kuin supisuomalainen pariskunta. Eniten kasvatuskiistoja esiintyy suomalaisen naisen ja afrikkalaistaustaisen miehen perheissä.

Täysin suomalaisissa perheissä eniten kasvatusriitoja käyvät vastaajat, jotka pitävät lasten tottelevaisuutta tärkeänä. Myös päättäväisyyttä ja tiukkoja ihanteita kannattavat suomalaisnaiset riitelevät keskimääräistä useammin. Tutkijoiden mukaan perinteisen arvomaailman naiset pettyvät ulkomaalaiseen mieheensä, joka ei vieraassa kulttuurissa pysty olemaan riittävän tiukkis.

Onko yhteinen tekijä näissä ristiriidoissa liian autoritäärinen suomalainen nainen?

Sopuisaan perhe-elämään päästään vastaajien mielestä tutustumalla puolison kulttuuriin, joustamalla ja sovittelemalla ja suhtautumalla toisen tapoihin ja uskontoon suvaitsevaisesti. Oman perheen kulttuurin luominen on tärkeää.

Parisuhdetyytyväisyys (läheisyys, yhteisymmärrys, itsenäisyys, seksuaalisuus) on yleensä erittäin hyvä kaksikulttuurisissa liitoissa. Varsinkin ulkomaalaiset miehet ovat tyytyväisiä suomalaisiin vaimoihinsa. Ulkomaalaisen kanssa naimisiin menneet suomalaisnaiset ovat myös keskimäärin tyytyväisempiä avioliitossaan kuin suomalaisen miehen naineet suomalaisnaiset.

Rakkaus, toisen tukeminen ja arvostus kukoistavat kaksikulttuurisissa liitoissa.

Tutkijat arvelevat, että riitaisampikin kaksikulttuurinen liitto on tavallista onnellisempi ilmeisesti siksi, että riidat ovat jotenkin hedelmällisiä. Ilmeisesti riidat eivät ole tuhoavia, vaan niiden avulla selvitetään asioita. Jotkut suomalaiset eivät enää taivu puhumattomuuden kulttuuriin.

Perhebarometri 2012: Rakkautta, rikkautta ja ristiriitoja. Suomalaisten solmimat kaksikulttuuriset avioliitot. Lassi Lainiala ja Minna Säävälä. Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos – Katsauksia E 46/2012.

19 kommenttia

DutchFinn

24.6.2013 13:16

"Varsinkin ulkomaalaiset miehet ovat tyytyväisiä suomalaisiin vaimoihinsa."

Tätä oma aviomiehenikin jaksaa hehkuttaa. Olen kuulemma niin "helppo" vaimo; en napise turhista, en vaadi viikottain leikkokukkia, haluan käydä kokopäivätöissä, lähden mielelläni miehen kanssa baariin "parille" (heh)...ja kuitenkin samalla naisellisempi kuin omanmaalaisensa naiset.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

26.6.2013 15:16

Tämä turhasta nillittämisen puuttuminen yhtälöstä ei kyllä ole varsinaisesti kiinni naisen kansalaisuudesta. Joillakin on noussut kusi hattuun sukupuolensa saaman erityiskohtelun myötä, toisilla ei. Nainen jonka taustat ovat maassa jossa naisia ei arvosteta erityisesti miesten yli ei useinkaan omaa tätä asenneongelmaa joka löytyy normisti länsimaisten naisten keskuudesta. Juuri erään naispuolisen kaverini kanssa asiasta eilen keskustellessa, ennen hän sanoi heti keskustelun avaukseksi että hänelle tulee kerta toisensa jälkeen yllätyksenä miten paljon miehet sietävät suomalaisten naistensa älyvapaita päähänpistoja ja määräyksiä. Toisaalta jos naisen kotona ei ole ollut idioottimainen järjestely päällä lapsena niin tuskin sitä päättää aikuisenakaan soveltaa.

No, onneksi omani on fiksu...

Voivoi

25.6.2013 21:10

Tulipa valittua hankala nimimerkki mutta jatketaan sillä kuitenkin...

Hyvä, hyvä DutchFinn, hienoa että miehesi ylistää sinua. En kuitenkaan ole koennut että muunmaalaiset naiset olisivat kovin erilaisia siitä miten kuvailet itsesi. Ehkä miehelläsi on juuri samanlaiset kokemukset oman maansa naisista kuin minulla suomalaisista.

Ihmettelen usein suomalaisten naisten "oman hännän nostelua" samalla kun litistetään kaikki suomalaiset miehet (en tarkoita nyt vain enkä erityisesti DutchFinn:iä). Jos on jotakin erikoista suomalaisissa miehissä/naisissa muihin kansoihin verrattuna, niin se lienee tämän(kin) keskustelun perusteella muita kansoja suurempi tyytymättömyys miehiin ja vastaavasti suurempi tympääntyneisyys hankaliin naisiin. Eli ei ihme jos parinmuodostus on Suomessa hankalampaa kuin muualla.

Yksi yleisimpiä kritiikin aiheita suomalaisten miesten suhteen on itseluottamuksen puute. Mistäköhän se johtuu, olisikohan asialla jokin yhteys yllä mainitun kanssa???

Mirjalle kysymys: "Seksistä ei riidellä yhtä usein, mutta haluttomuudesta kärsivät eniten suomalaiset miehet. Ulkomaalaiset vaimot vahvistivat tämän omissa vastauksissaan.". Eli ovatko suomalaiset miehet vai ulkomaalaiset vaimot haluttomia? Vai onko suomen kielioppini ruostunut sen verran että en vain saa tulkittua oikein?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

26.6.2013 11:16

Tutkimuksen mukaan suomalaiset miehet kärsivät haluttomuudesta, eivät ulkomaalaiset vaimot, jotka kuitenkin siis omissa vastauksissaan vahvistivat tämän suomalaisten miesten kokeman haluttomuuden. Vaivaako suomalaisia miehiä jotenkin yleisesti haluttomuus? En tiedä. Tässä Väestöliiton tutkimuksessa ulkomaalaisen vaimon naineet miehet olivat keskimääräistä avioitujaa vanhempia. Ehkä ikäkin vaikuttaa. Tai sitten tämä miesryhmä on valikoitunutta niin, että heillä on keskimääräistä enemmän haluttomuutta. En usko, että ulkomaalaiset vaimot aiheuttavat ilmiön. Vai?

shiwan8

26.6.2013 15:36

Mies jolla on elämä kunnossa on hyvin harvoin jatkuvasti kiinnostunut niin triviaalista asiasta kuin seksi. Se on kivaa, joo, sitä ei käy kieltäminen, mutta jos se ei ole se oma itseilmaisun keskeisin outletti niin aika pieni sen arvo sitten loppuviimein on. Itse kestän sujuvasti pidempiäkin aikoja ilman, ihan vaan koska suunnilleen hetkenä minä hyvänsä minulle on, naiseni loistavista taidoista huolimatta, itselleni suurempaa henkistä tyydytystä tuottavaa tekemistä. Kyse ei ole kärsimisestä vaan siitä, että parempaa tekemistä sattuu olemaan. Tätä tukee sekin, että kautta aikain köyhemmissä ja huonommin koulutetuissa parisuhteissa on harrastettu enemmän seksiä kuin rikkaissa ja hyvin koulutetuissa. Kun tieto ja vaihtoehdot lisääntyvät lakkaavat käpylehmät tuntumaan vähemmän houkuttelevilta.

Sitten on toinen näkökulma asiaan, Mark Truebloodin näppäimistöltä. Kirjoitus kertoo melko tyhjentävästi miten nyky-yhteiskunnassa miehen ja naisen osat ovat vaihtuneet vaikkapa 100 vuoden takaiseen verrattuna ja siitä huolematta oletetaan että miehelle on ihan ok olla puhtaasti naisen hauskuuttamiseen tarkoitettu esine: "Siobhan Rosen has a problem. She has bought into the crude cultural stereotype of men as wanton lusty sex-beasts and MEN AREN’T MEETING HER EXPECTATIONS. Heavens forefend! Let us break out the giant boxes of tissue, so we may weep with her in her overwhelming plight.

"Hey, guys, recognize these excuses for not having sex?…I do, because I’ve been hearing them from men—a.k.a., the supposedly sex-obsessed sex—far too much. These days, more often than you’d think, guys are begging off the one thing we women are expecting you to beg for."

You hear that guys? A woman wants to have sex, and you’re not behaving as a robotic dildo that plunges her nethers on command. Instead, you’re SELFISHLY expressing your “moods.” Men don’t get to have moods! Be ashamed.

"…to frame it positively: I want to have sex more than they do. I don’t expect laundry Sunday to unfold like Basic Instinct. But getting laid four or five times a week? That would be nice."

Oh, well clearly that’s the fault of men. After all, you’re a woman, entitled to man parts at beck and call.

"…plenty of my female friends are having the same problem."

Horror! You mean to tell me MULTIPLE women want sex, and their sex toys men aren’t complying?

"To be fair (and painfully obvious): Men are human, too. You guys have feelings and problems and hungers that sometimes take precedence over boning. Maybe you had too many beers and are experiencing acute alcohol-related performance anxiety."

Or maybe we’re not feeling it tonight. Or maybe you’re bad in bed. Or maybe you’ve let your looks go. Or maybe we really are just tired, for genuine reasons.

"Or maybe your not-in-the-moodness has to do with something bigger: the ubiquity of porn—effortlessly consumed like a drive-through value meal"

Ah! Of course—sex obsessed men aren’t having sex with you on command because of PORN! You want it, he’s not giving it. Blame the internets!

"But still, it can be hard for us ladyfolk to reconcile your unwillingness to bed us with the larger cultural perception that all men are Wile E. Coyote-level schemers trying to get laid."

Well maybe it is because that larger cultural perception is BULLSHIT designed to tie male identity to their success at pleasing women.

"And to be denied in light of that? It’s enough to make us think you’re a dick for withholding yours. See, women take it personally."

Do you guys see what you’ve done? You’ve committed the great crime of acting on the basis of your normal human feelings and desires. You’re denying women the sex they’re entitled to. Because everybody knows men are nothing but a body attached to a throbbing hunk of genitals.

"After years of battling the dreaded sexlesshousewife stereotype, we’re careful not to nonchalantly spurn your advances. But now we have to worry about morphing into the other sitcom cliché—the dopey husband, pawing pathetically for a bone."

Well, I don’t think women should be stereotyped as “sexlesshousewives” but nor do I think men should be stereotyped as slavering sex beasts.

"There are only so many times even the most brazen among us are going to get rejected before icily retreating into non-initiation mode forever. And just in general, we keep tabs on these kinds of things."

Really? Are tabs those things men click on while they’re compulsively watching porn? And what’s all this about retreating? I thought women were strong and independent and better than men at everything.

"A week goes by without sex? We notice. I get the feeling men don’t monitor the situation in such a macro sense."

So we’re obsessed with sex, but we don’t keep track of how many times we have sex in a week?

"As far as you’re concerned, a good sex life is just having sex when you feel like having sex. But guess what? That’s selfish. Sex is a two-way street!"

Or maybe a good sex life, to us, is not having sex with ignorant boorish women. How selfish of us!

"The larger point is: Just try saying yes to us more often."

Fair enough. Sex is a normal human desire, and I think it’s great for both genders to desire a healthy sex life.

"I also can pretty much guarantee you won’t regret getting busy, either. It’s not a trip to the dentist’s chair, it’s sex. Three minutes in, you’re going to be having a blast."

Well actually, I’d rather have my wisdom teeth re-implanted and then removed if it was a choice between that and having sex with Miss Siobhan. Suffice to say, any man who wrote an article like this would be getting called a rapist by a significant percentage of society right now.

So here’s the deal. It’s healthy to want sex. It’s wonderful to desire physical intimacy with someone you are already close to. And partners should be willing to step outside of their comfort zone on occasion, as long as trust is established. But do not assume that your partner is supposed to get in the mood simply because you’re in the mood.

Talk with each other. Care for each other. A man who feels cared for by a woman he loves and desires will walk through a field of broken glass for a chance to spend time with her. He’s not a lusty sex beast. He’s not a robotic dildo for your jollies. He’s not a porn addict with deflated genitalia. He’s a human being. You know that, right?"

Voivoi

26.6.2013 18:27

Taitaa mennä puhtaaksi arvailuksi. Itsellänikin tuli mieleen nuo samat, eli ikä ja mahdollisesti joissakin tapauksissa valikoitunut ryhmä. Minäkään en todellakaan usko että syynä olisivat ulkomaalaiset vaimot. Ellei sitten joillakin ulkomaalaisilla naisilla ole enemmän haluja kuin mihin suomalaiset miehet ovat tottuneita?

Epäilen että tähän voi olla vaikea saada vastausta tilastoista. Eikä se nyt kovin oleellinen kysymys ehkä olekaan. Sensijaan Shiwan repäisi esille sen toisen ja suuremman asian että kyllähän meillä miehilläkin on vaiheluita tunteissa ja haluissa. Ehkä siinä olisi aihetta uuteen artikkelisarjaan?

Mirja: kiitos muuten mielenkiintoisesta artikkelisarjasta. Arikkeleistasi tulee kyllä jonkilainen "perusfeministinen" tunne mutta onhan se hyvä että on näkökulmia ja mielipiteitä jotka virittävät keskustelua. Suomalaisittain tyypillisesti aika laimeaa keskustelua, mutta kuitenkin :)

Mirja Wuokko

27.6.2013 10:10

Mielenkiintoisia kommentteja. Ehkä länsimainen elämäntapa aiheuttaa haluttomuutta? Ainakin monet parisuhdeasiantuntijat ovat näin sanoneet. Kulttuurimme on tietyssä mielessä liian puhki kaluttu parisuhteen osalta. Porno, parisuhdesosiaaliporno ja kehon ja ajatusten paljastelu on monen asiantuntijan mielestä tuhonnut parisuhteen mysteerin, romantiikan ja haaveilun.

Vaikka psykopuheessa on vuosikymmeniä korostunut teema "sinun ei tarvitse tehdä mitään, jos et halua", ovat monet seksologit kuitenkin kehottaneet harrastamaan useammin seksiä, koska se lisää kuulemma halua. Varmaan kokemuksen pitäisi olla jotenkin myönteinen; en ymmärrä, miten se muuten voisi lisätä haluja.

Julkisuudessa on usein annettu ymmärtää, että naiset harrastavat seksiä miehensä mieliksi. Kirjoitin aiemmin tutkimuksesta, jonka mukaan miehet harrastavat usein seksiä vain, koska kumppani haluaa. Tästä ei juuri puhuta. Monet miehet perustelivat sen niin, että haluavat ilahduttaa kumppaniansa, tai eivät halua pahoittaa hänen mieltään. Yksi perustelu oli myös, että kun vaan aloittaa, niin jossain vaiheessa alkaa tehdä mieli.

Väestöliiton perhekeskuksen johtaja Heli Vaaranen on useasti kehottanut tuomaan läheisyyttä ja kosketuksia parisuhteeseen. Vaaranen on myös kehottanut naisia kaunistautumaan miesten iloksi. Tällainen puhe on varsin rohkeaa Suomessa, missä "vaatimuksia naisille" pidetään anti-feministisinä.

Väestöliiton seksuaaliklinikan erityisasiantuntija Maaret Kallio korjaa VL:n sivuilla harhakäsityksiä parisuhteen muodostamisesta ja kirjoittaa mm. näin: "Rakkaus on aina riski, josta ei juuri irtoa mitään siihen panostamatta". Ja suhteessa on aina kaksi osapuolta.

Väestöliiton sivulta löytyy kuukauden vinkki, jossa kerrtotaan, että parisuhde on miehelle statuskysymys ja miehelle kelpaa siksi huonompikin suhde. Siksi miehet eivät kulje ympäriinsä valittamassa suhteensa laadusta. (http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/) Mielenkiintoista. Jos suomalaiset miehet valittavat suhteensa laadusta, onko kyseessä siis jokin muista maista poikkeava käytös? Eikö parisuhde tuo Suomessa statusta? Vai olemmeko saavuttaneet sellaisen tasa-arvon, että naisten kitinä on muuttunut miesten kitinäksi?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

27.6.2013 14:01

Ehkä yksi syy voi olla se, että miehen mahdollisuudet toteuttaa itseään miehenä kaupungissa ovat rajautuneet seuraaviin: Näytä mieheltä, huolehdi perheestäsi. Miessukupuoli on tukahtunut alueilla joissa sitä ei enää kunnioiteta, mikä pääsääntöisesti kattaa kaikki kaupungit tässäkin maassa.

Väestöliitto on jälleen kujalla. Kysymyksessä on siis järjestö joka halaa edelleen 10 vuotta sitten tehtyjä tutkimuksia ja tilastoja joiden on osoitettu olevan puppua jo pari vuotta niiden ilmestymisen jälkeen. Tietenkin tapauskohtaisesti voivat olla jyvällä, ei siinä, mutta pääsääntöisesti eivät ole. Tämä ihan siksi, että kyseinen lafka yksinkertaisesti keskittyy leimaamaan miehistä demoneja ja naisista uhreja sen sijaan että olisi edes vähän kiinnostunut siitä mikä todellisuus on.
Parisuhde on statuskysymys kyllä, mutta ei siinä mielessä miten se on tuossa kuvattu ja se on sitä molemmille sukupuolille. Mies joka ei saa naista on yleisesti naisten mielestä epähaluttava ja nainen joka ei saa suhdetta pysymään kasassa huonoa kumppanimatskua miehille. Miehelle parisuhde tuppaa merkitsemään vähemmän kuin naiselle. Se on osa elämää. Monille naisille taas elämä tuppaa rakentumaan parisuhteen ympärille. Ymmärrykseni mukaan psykologia tiedealana näkee että mies ja nainen ovat ensisijaisesti ihmisiä joiden on pidettävä huolta omasta hyvinvoinnistaan ja vasta sitten kumppaneita/vanhempia. Logiikka on sikäli selkeä, ettei voi odottaa huonosti voivan ihmisen kykenevän hoitamaan muidenkaan asioita hyvin.

shiwan8

27.6.2013 15:51

Pari huomiota vielä.

Yleisesti miesten "ongelmista" ei puhuta koska niitä ei mielletä todellisiksi. Ei ole olemassa mitään miesten ongelmien ehkäisemiseen tähtäävää tahoa. Kaikki väkivallanvastaiset kampanjat ovat harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta naisiin kohdistunutta väkivaltaa vastustavia ja loput ihan aiheesta lapsiin kohdistunutta väkivaltaa vastustavia. Jo se, että "miesten vuoro"-dokkari sai niin käisttämätöntä huomiota osakseen niin hyvässä kuin pahassa kertoo sen, ettei kellekään julkisella sektorilla kansan isompia rivejä unohtamatta ollut tullut mieleenkään, että hei, ehkä kaikki miehet eivät olekaan täysin tyytyväisiä elämäänsä tai syyllisiä elämänsä huonoon laatuun.
Minulle tämä toimii, olen tällaisen yhteiskunnan kasvatti ja ymmärrän osani, oikeuteni ja velvollisuuteni. Aika moni mies ei kykene toimimaan näin seksistisesti asennoituneessa yhteiskunnassa ja olemaan samalla onnellinen. Se, ettei tätä tilannetta haluta parantaa on osoitus jostain...

Mitä tulee seksin harrastamiseen vaikka ei huvittaisi, kyse on vain siitä minkä näkee pienimpänä pahana. Yleensä se, ettei nainen koe tarvetta avautua suhteen ongelmiasta (jotka voivat olla tai olla olematta todellisia) on suurempi hyöty kuin se, että viikosta kuluu tunnista puoleentoista seksiin on haitta.

Kaikki puhe joka ei suoraan ole naisten asemaan korottavaa mielletään nyky-Suomessa antifeministiseksi. Jos jossain osa-alueella mies on altavastaajana naiseen verrattuna (näitä rupeaa olemaan enemmän kuin päin vastoin) niin jo siitä mainitseminen näyttää tuottavan automaattisesti yrityksen häpäistä nämä miesten asioista välittävät ihmiset tavalla tai toisella, vaikka sitten naisvihaajiksi tai sovinisteiksi. Tätä varten koottiin jo työryhmäkin, siis että saataisiin laadittua laki joka estää kritisoimasta feminismiä. :D

Voivoi

27.6.2013 17:01

Voivoi vielä, tuli kirjoitettua jo pitkä litania joka hävisi verkko-ongelmien vuoksi... Toivottavasti ei tule tuplana! Uusiksi ainakin osittain:

Artikkelista: luin nopeasti abstraktin. Sain sellaisen kuvan että se ei käsittele mitenkään Suomea eikä käytä suomalaista materiaalia? Sen "uutuusarvo" tuntui olevan että parisuhde on miehilleKIN statuskysymys, tosin eri tavalla kuin naisille. Sensijaan saa käsityksen että kaikki jo tietävät että parisuhde on naisille statuskysymys.

Miehille parisuhde on ainakin statuskysymys siinä mielessä että jos ei ole paria (tai ei ole ollut tarpeeksi kauan/usein), niin se on erittäin huonoa myös parin löytämiseen. Tyyliin: "jos ei kukaan muu ole huolinut sitä tai jos se muuten vain on saamaton naisten suhteen, niin siinä on jotakin vikaa enkä minäkään sitä halua".

Sama juttu seksihalujen kanssa: mitä parempaa, sen useammin sitä haluaa harrastaa j.n.e. Jos se on huonoa, niin halut vähenee, potenssi huononee, se on taas huonompaa, ... Nykymaailmassa työstressi lienee haluttomuutta laukaiseva tekijä: 30-45 vuotiaat jotka harrastavat seksiä vähemmän kuin koskaan samalla kun nuoret ja vanhemmat harrastavat yhä enemmän.

Jokin aika sitten oli muuten "kohujuttu" että joka kymmenennessä parissa mies haluaa seksiä vähemmän kuin nainen. Ihmettelen vähän asian uutuusarvoa, eiköhän heteromiehillä juttu oikeasti mene suunnilleen seuraavasti:
1/10: haluaa vähemmän kuin nainen
5/10: haluaa enemmän kuin nainen
2/10: kumpikin haluaa suunnilleen yhtä paljon
1/10: pääsee panemaan hyvänä vuonna
1/10: ei saa naista ikinä tai erittäin harvoin

Mutta ei meillä miehilläkään tosiaan ne halut ole mikään "aina toimiva kone", eli varmaan elämän eri vaiheissa tapahtuu siirtymiä ryhmästä toiseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

27.6.2013 19:31

Juuri niin. Eli parisuhde tai tarkemmin avioliitto on ollut aiemmin naiselle statusta nostava asia. Ehkä jossakin määrin Suomessa vieläkin. Väestöliiton vinkki on ulkomailta. Lainauksessani en kirjoittanut naisista mitään. Jatkoin vaan kommentin pohdiskelua eteenpäin. Mielestäni Suomessa miehet ovat alkaneet vaatia suhteelta myös laatua, vaikka edelleen suurin osa avioeroista on tietääkseni naisten alullepanemia. Yhtenä syynä on pidetty naisten kovempia laatuvaatimuksia (liitolle).

Suomalaiset ihmiset arvostavat kovasti parisuhdetta ja ovat edelleen moneen muuhun maahan verrattuna kovin perhekeskeisiä. Isoissa kaupungeissa esiintyy muualtakin tuttu sinkkuistuminen ja kaverisuhteiden arvostaminen jopa perheen tai parisuhteen edelle.

Suomessa on valtavan paljon naisia, joille esimerkiksi menestys työelämässä on jopa parisuhdetta tärkeämpää. Syitä tähän on monia. Sama ilmiö on esim. Japanissa. Suomen parempi tasa-arvo ja lastenhoidon taso mahdollistavat monelle sekä perheen että menestymisen työelämässä.

Parisuhde on muissakin kuin Väestöliiton tutkimuksissa usein tärkeämpi miehille kuin naisille. Suuomalaiset miehet kertovat itse kaipaavansa naista rinnalleen, haluavat jakaa elämänsä naisen kanssa. Väestötilastoissa näkee, miten nimenomaan avioliitossa elävät miehet elävät pidempään, pysyvät terveempinä ja menestyvät muutenkin kaikilla elämänalueilla muita miehiä paremmin. Ei tämä ole mitään feministipropagandaa, vaan tilastollinen tosiasia.

Syitä voi pohtia. Ovatko ne biologiaa, sosiologiaa vai psykologiaa? Vai jotakin muuta?

Tietysti on miehiä, joille työ tai jokin muu merkitsee eniten ja vaimo/ perhe on sivuseikka.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

28.6.2013 13:59

Ongelma on varmaan juurikin siinä, että miehet ovat havahtuneet vähän naisten jäljessä vaatimaan parisuhteelta laatua. Naiset ovat vaatineet sitä ainakin sen 800 vuotta, mutta ennen oli yhteiskunnalta enemmän paineita koittaa saada se jo voimassa oleva suhde toimimaan eikä niitä ukkoja muutenkaan ollut tuhansia tarjolla minä tahansa hetkenä toisin kuin kaupungeissa naiselle tyypillisesti on. Taitaa olla niin, että tämä laadun vaatiminen on pitkälti oman sukupolveni keksintöjä miesten osalta mikä saattaa oikeasti johtaa ongelmiin kuluvan sukupolven parisuhteiden osalta. Moni tyttö kun on kasvanut perheessä jossa vaimo on kyykyttänyt miestä minkä ehtii ja ukko on sitten nöyrästi toimittanut orjan roolia. Nyt sitten kun nykymiehet ovatkin keksineet että heillä on ihmisarvo voi näille kotona kyseenalaisen mallin saaneille tytöille olla vaikeaa sopeutua tasa-arvoon ja ylipäätään siihen ajatukseen ettei kaikki pyörikään oman navan ympärillä.

Ajat muuttuu...

Mitä tulee tuohon naimisissa olevien menestykseen ja terveydentilaan, on ihan yleistä tietoa että menestymismahdollisuuksia tarjotaan enemmän menestyjille. Ne miehet ovat olleet ensin menestyjiä ja vasta sitten saaneet sen naisensa. Historia ei taida tuntea yhtään tapausta jossa voitaisiin tyhjentävästi osoittaa että mies jolla ei ollut potentiaalia sai ensin vaimon ja alkoi vasta sitten saavuttamaan mainetta ja mammonaa.

Voivoi

28.6.2013 22:08

Taas eilen hävisi lähetys bittiavaruuteen.. onneksi tuli sepustukset säästettyä varmuuden vuoksi tällä kertaa. Eli:

Olet oikeassa siinä että ainakin kaikki tuntemani miehet kyllä haluavat naisen rinnalleen (siis ne jotka naisista pitävät, obviously...). Eri asia on että se ei matemaattisestikaan voi onnistua kun poikia syntyy enemmän, ellei naisia sitten hanki lisää ulkomailta. Mutta olisiko asia ihan oikeasti niin että suomalaiset naiset välittävät vähemmän miehen saamisesta rinnalleen kuin päinvastoin? Hieman yllättävää, vaikka näemmä useat viime aikojen tutkimukset ovat päätyneet johtopäätökseen että ainakin suomalaiset pojat ja miehet ovat romanttisempia kuin tytöt ja naiset. Eli että vanhasta käsityksestä poiketen, naiset olisivat keskimäärin varsin rationaalisesti harkitsevia parinvalinnan suhteen, eikä niin romanttisia kuin mitä ainakin miehet olettavat.

Joka tapauksessa tuollainen kehitys on tuskin kovinkaan hyvä kenellekään, ei miehille eikä naisille - ei se yksinäinen uratykki-polku ole pidemmän päälle mitään herkkua kenellekään, oli sitten mies tai nainen.

Se, että parisuhteessa elävät miehet selviävät paremmin ei liene yllätys. Jos parisuhde on edes "kelvollinen", niin kyllä se varmasti parantaa elämänlaatua. Kaiken lisäksi, voi olla että alunperinkin terveemmät ja kauemmin elävät miehet ovat myös useammin parisuhteessa.

Mainitsemistasi kaverisuhteista: Asia, joka on havaintojeni mukaan erilaista Suomessa kuin monessa muussa maassa on että Suomessa pojat ja tytöt leikkivät useammin erillään jo koulussa ja liikkuvat aikuisinakin useammin yhden sukupuolen kaveriporukoissa. Tuntuukin että tieto ja ymmärrys toisen sukupuolen ajatuksista, käytöksestä j.n.e. on Suomessa ehkä huonompaa kuin muualla. Tämän asian suhteen on tietysti kuitenkin suuri eroja eri ihmisten välillä. Ehkä parisuhteessa keskustelukin olisi helpompaa jos kanssakäyntiä olis enemmän; joskus ihmetyttää miten suomalaiset pariskunnat voivat istua nenäkkäin ravintolassa tai kahvilassa parikin tuntia puhumatta juuri ollenkaan. Toisaalta, Suomessa on kai sanonta että "suurin läheisyys on se, että viihtyy olla kahdestaan puhumatta sanaakaan". Ihmeellinen kansa...

Mirja Wuokko

28.6.2013 14:10

Suomessa naisilla ei ollut 1800-luvulla äänioikeutta tai opiskeluoikeutta. Ehkäisyä ei ollut keksitty. Naisten asema ei ollut erityisen hyvä silloin. Vaikea uskoa, että heillä olisi ollut suuria vaatimuksia miesten suhteen. Suomessa mieshistorioitsijat eivät ole perinteisesti innostuneet arjen tutkimuksesta. Olisi todella mielenkiintoista saada historiatietoa esimerkiksi perhe-elämästä. Ehkä palkitun ja suositun historiantutkijan Mirkka Lappalaisen teokset valottavat tätä puolta menneisyydestä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

28.6.2013 14:47

Nykyinen ritarillisuuskäsitys on peräisin 1200-luvun Ranskasta. Sen jälkeen sitä mukaan kun ajatus siitä on levinnyt on myös naisten odotukset miehen toiminnalle olleet nousussa. Samalla tavalla samaan aikaan miehen odotukset ovat laskeneet koska niiden täyttyminen on ollut aina vaan epätodennäköisempää. Huomion arvoista on se, että viimeiseksi tämä on levinnyt köyhempien kansanryhmien sekaan.

On ihan totta, että naisen asema oli 200 vuotta sitten erilainen kuin nyt. Se, oliko naisen asema huonompi on sitten ihan makuasia. Nainen ei ollut vastuussa juuri mistään ja mies oli vastuussa melkein kaikesta. Tämän vastuun jakamistavan takia se osapuoli jolla oli enemmän vastuuta omasi myös enemmän valtaa asioihin. Tilannehan on käytännössä sama edelleen sillä erotuksella, että naiset ovat nousseet oikeuksiensa puolesta samalle tasolle miesten kanssa. Kulttuuri kuitenkin tekee sen, että mies on edelleen vastuussa melkein kaikesta. Tämän voi havaita helposti ihan jo pelkästään siitä minne syyttävät sormet osoittavat jos hokin menee perseelleen. Aina kun perhe hajoaa on vika miehessä, silloinkin kun hajoaminen johtuu vaikkapa naisen päihdeongelmista tai jatkuvasta uskottomuudesta tmv. Jos firma tuottaa huonoa tulosta vika on aina jossain muualla kuin naisissa, silloinkin kun johtoporras koostuu pelkästään naisista. Ok, nämä ovat karrikoituja esimerkkejä, mutta toistaiseksi tässä maassa ainoa nainen joka on joutunut vastuuseen teoistaan silloin kun moka koskee isompia asioita on Jäätteenmäki ja silloinkin vain koska yhtään miestä ei ollut ottamassa edes osaa osumista. Vertailuksi "Ile" joka sai kenkää koska sattui olemaan hetero ja halujen kohde huomiohakuinen nainen. Ei kukaan kyseenalaistanut Tuksun touhuja.

Kulttuuri on tällainen tällä hetkellä. Kukaan ei ole vastuussa mistään, mutta jos joku mokaa se vastuu sijoitetaan ensisijaisesti miehille jos se vain on edes teoriassa mahdollista miehille sijoittaa. Jos ei ole, yritetään asiasta tehdä ikävä sattuma joka ei ole kenenkään syytä ja jos se ei sitten enää onnistu niin sitten vastuu saattaa ehkä osua naisen kannettavaksi. Tämä pätee niin politiikassa, parisuhteissa kuin yritysmaailmassakin. Niin väärin kuin se onkin, se toimii noin jo tarhassa ja ala-asteellakin.

Voivoi

29.6.2013 14:57

Ensimmäinen reaktioni shiwanin kommenttiin oli, että olipa kaukaa haettua. Mutta onhan se ihan asiaa. Sekin, että suomalaiset naiset haukkuvat aika systemaattisesti suomalaisia miehiä lienee oire tästä: kaikki vastuu parinhausta on miehen harteilla, jos se ei onnistu, niin se on sitten miesten vika. Eilen kuulin taas ranskalaiselta kollegalta (jolla ranskalainen vaimo) että suomalaiset naiset olivat valitelleet hänelle sitä että suomalaiset miehet ovat niin ujoja että eivät uskalla tulla puhumaan ja sitä sun tätä. Samaa kuulen jatkuvasti suomalaisten naistuttujen valittavan, tosin joskus syyttävät muita asioita.

HEI HALOO: parisuhde ja sen muodostaminen on ainakin kahden osapuolen asia, ei kaikki vastuu ja vika ole miehissä. Suomalaiset naiset tuntuvat samalla olettavan että he oikeastaan ovat maailman ihanimpia mutta vain ulkomaalaiset huomaavat sen. Totuus lienee että suomalaiset naiset ovat vaimoina keskimäärin ihan samanlaisia kuin kaikki muutkin, eivät sen parempia tai huonompia.

Sensijaan suomalaisilla naisilla on muualla maailmassa kova maine siitä, että kun ulkomaalainen mies tulee suomeen, niin pääsee panemaan niin paljon kuin huvittaa koska suomalaiset naiset suunnilleen hyökkäävät päälle heti kun edes suht'koht hyväksyttävän näköinen ulkomaalainen mies ilmestyy baanalle. Eli suomalaisilla on maailmalla yleisesti "helpon naisen" maine. Tämä ei muuten ole mikään löysä olettamus, olen kuullut kokemuksia ja kommentteja muunmaalaisilta miehiltä sekä nähnyt ulkomaalaisia kavereita käytännössä kymmeniä kertoja, joten tämä on aikamoinen fakta - joka on muuten myös monen suomalaisen naistuttavan vahvistama.

Naisten asemasta aiemmin ja nyt: suurimmalla osalla ihmisistä oli muinoin ylipäänsä aika paljon huonommat oltavat kuin nykyisin. Naisilla oli kuitenkin ennen aika paljon hankalampaa myös siksi että miehiä oli keskimäärin paljon vähemmän kuin naisia johtuen sodista, miesten korkeammasta kuolleisuudesta sairauksiin ja onnettomuksissa j.n.e. Ja koska maanviljely entisaikoihin vaati paljon enemmän lihasvoimaa kuin nykyisin, niin naisen (ja lasten) selviytyminen oli aika paljon enemmän kiinni siitä että oli miehiä lähistöllä.

Siinä mielessä naisilla on nyt paremmat olot kuin ikinä: miehiä on yllin kyllin (jos jaksaa mennä ulos isommista kaupungeista) eikä miehiä edes tarvitse mihinkään enää - ei edes lasten saamiseen jos ei huvita.

shiwan8

29.6.2013 17:22

^ Njoo, toi "aloite on miehen tehtävä" on ihan naurettavaa paskaa, anteeksi ranskani. Samaa sarjaa kuin "katse on aloite", "litsari ei ole lyönti" ja "olut ei ole alkoholijuoma". Kyseessä on puhtaasti oman saamattomuuden takia muiden syyllistämistä. Avokkini teki aloitteen josta iso kiitos hänelle. Itse asiassa varmaan valtaosa omista "maaleista" on naisen aloitteen seurausta. Olen jo vuosia miettinyt miksi ylipäätään tekisin aloitteen. Ensinnäkään nainen ei sitä arvosta, se on oletusarvo hänelle. Toisekseen jos on jo valmiiksi selvää, että molempia kiinnostaa eikä nainen tee elettäkään asioiden edistämiseksi niin voi melko suoraan sanoa ettei hän tule tekemään niitä suhteessakaan ja minulla on henkilökohtainen henkinen allergia vapaamatkustajia kohtaan.

Gellert

6.7.2013 02:54

Joillekin sopii perinteiset roolit, joillekin modernimmat. Itse kannatan perinteisiä rooleja. Perinteinen nainen tahtoo perinteisen miehen, joten jos miestä pelottaa mennä puhumaan naiselle, mitä siitä pitäisi tulla? Ei moni nainen tahdo pelkäävää miestä, saatika ottaa miehen roolia. Tuo on kai sitten yksi miehuuskoe ;) Toki nainen voi tehdä oman osansa ja vaikka iskeä silmää miehelle tai hymyillä kannustaen miestä lähestymään. Joillakin miehillä tosin on katse liian tiiviisti tuopissa, ettei tuota tuijotuskisaa kehtaa mennä keskeyttämään. Katse siirtyy sitten sellaisiin miehiin, joilla on pilke katseessa.
Noin siis meillä perinteisillä naisilla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

8.7.2013 16:28

Hyvin piilotettua seksismiä, ei siinä mitään. Pienet sille.

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi